viikkokuulumiset

Moi <3
Tämä on iso viikko. Huomenna – keskiviikkona – 17.01 julkaistaan mun reseptikirja. Meinasin kirjoittaa tähän ensimmäinen reseptikirja.. Haha.. 😀 Vaikka nyt ei ole kyllä tiedossa kakkososan tekeminen. On huojentavaa saada koko projekti pakettiin, mutta samalla tietty jännittää.


Tämän viikon to do -lista sisältää kaikkea sälää. Isompia kokonaisuuksia joihin täytyy keskittyä, mutta eniten kaikkea pientä ja sekalaista hommaa. Sanoisin, että mun työssä haastavinta on se kuinka monesta palasesta tämä koostuu. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pienetkin asiat saattaa vaatia yllättävän paljon aikaa ja keskittymistä.
Oon sopinut tälle viikolle töiden lisäksi lounastreffejä, kiropraktikon ja kynsihuollon. Nämä kivasti katkaisee työnteon ja pakottaa välillä keskittymään johonkin muuhun. Haluaisin myös aloittaa avannossa käynnin aktiivisemmin. Kulunut talvi on mennyt tosi nihkeesti sen osalta, mutta jospa saisin siitä pian taas itselleni rutiinin.
Meidän isommat lapset oli viikonloppuna laskettelukoulussa ja vitsit miten nopeasti ne kehittyi ja oppi uuden taidon. Mä innostuin itsekin ja mietin että varaisin yksityisen hiihto/lasketteluopetuksen. Ehkä ihan normihiihto kiinnostaa vielä enemmän. T. Keski-ikä 😀

Lakun kanssa menee kivasti, vaikka hänellä on kyllä käynnissä kunnon teinivaihe. Tuntuu, että osa jo opituista taidoista on yhtäkkiä unohtuneet ja Laku haastaa hieman enemmän. Tosin se oli niin kiltti ja helppo pentu, että ehkä ihan hyvä saada vähän omaa tahtoa ja reippautta. Jatkan tämä keväänä arkitottelevaisuuskoulussa Lakun ja ohjaajan kera. Arki on niin täynnä, että on hyvä varata aika kouluttamiselle. Onneksi villakoirat on nopeita ja innokkaita oppimaan uutta. Tavoitteena on saada luoksetulo vielä paremmaksi ja ”paikka” käskyn haluaisin myös saada toimimaan.
Valon lisääntyminen ei vielä tunnu ja tammikuu tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan.. 😀 Onneksi tieto valon lisääntymisestä ja keväästä jo piristää. Huomaan, että eniten auttaa jos menee tarpeeksi ajoissa nukkumaan ja saan 8-9h lepoa. <3 Sitten jaksaa.
Kivaa ja aurinkoista pakkasviikkoa! <3Sara










Noora
01/16/2024Onpa teidän tytöllä piiiitkät hiukset, ja on tuossa kuvassa vielä jopa letillä, joka lyhentää tukkaa 😊
Sara Parikka
01/17/2024heillä on kyllä tosi pitkät hiukset 🙂 niitä aina ihailen et olispa mullakin <3
Milla
01/17/2024Onpa ihanan rento postaus ja kauniita pakkaskuvia! <3 Mie niin odotan päivien valoistumista, tänä vuonna kaamos alkoi painaa päälle vasta joulukuussa ja edelleen voisin vain nukkua. Eiköhän tämä tästä, pitää keskittyä positiivisiin asioihin ja tehdä kaikkea, mistä tulee hyvä fiilis! 🙂
Sara Parikka
01/22/2024Juuri näin ja samoja fiiliksiä täällä.. Kaikkea parasta sinne <3
Salla
01/18/2024Ihanaa Sara, kun jaksat kirjoittaa vielä blogia. Näitä on aina kiva lukea ❤️
Ihanaa kevättä teidän koko perheelle!😊
Sara Parikka
01/22/2024PARASTA kuulla, kiitos 🙂 <3 samoin sinne ihanaa kevättä!
Riitta Palmroth
01/18/2024On kiva seurata teidän kuulumisia. Podia en harmikseni pysty avaaman kun ei ole mitään luottokortteja. Niin mielelläni niitä kuuntelisin. Myös muidenkin podit kiinnostaisivat. Ihanaa viikonloppua teidän koko perheelle.
Sara Parikka
01/22/2024Ymmärrän <3 Kiitos paljon! Samoin sinne ihanaa uutta viikkoa 🙂 <3
Päivi
01/26/2024Hei, mistä tuo ihana matto on (Lakun alla)? 🤩
Sara Parikka
01/28/2024Se on Jotexista ja malli CARA 🙂 <3
Iines
02/16/2024Minkä kokoinen Laku nyt on? Kerroit että oli pentueen pienin, jäikö toy kokoiseksi? Meidän toi poika on 4kk ja aivan mainio tapaus. ☺️
Sara Parikka
02/16/2024Laku painaa nyt noin 3 kiloa. Se on säkäkorkeudeltaan kääpiö koossa, mutta pieneksi on kyllä jäänyt. Pentueen muut veljet on 5-6kg.
Hei ihana kuulla, että sielläkin on pentu <3