Lämpöä ja valoa alkuvuoteen

mainos / TUI
Moikka! Me suunnattiin heti alkuvuodesta Kanariansaarille. Vitsit miten paljon energiaa ja kirkasta valoa saimme viikon aikana. Lapset nautti uimisesta, leikkimisestä ja siitä, että ulos ei tarvinnut pukea paksuja ulkovaatteita. Olisin helposti voinut olla myös toisenkin viikon ja aloimme haaveilemaan siitä, että ensi kerralla matkustetaan pidemmin.
Meillä on tulossa aika tiukka työkevät, joten perheen yhteinen aika teki superhyvää. Nautin muutenkin matkoilla eniten siitä, että ollaan vapaita kaikista arjen velvollisuuksista ja ehditään viettämään paljon kiireetöntä aikaa yhdessä. On myös ihana seurata lasten sisarussuhdetta, kun tuntuu että usein reissussa se tiivistyy entisestään. Toki jahinaa mahtuu mukaan myös 😀
Lentoaika Gran Canarialle on noin kuusi tuntia ja molempiin suuntiin lento meni oikein mukavasti. Oltiin tilattu ruoat koneeseen ja se oli kiva ”ohjelmanumero” kaiken muun pelaamisen, lukemisen ja ohjelmien katsomisen ohella. TUIn lennoilla on suomenkielinen palvelu ja ihanasti lentohenkilökunta otti lapset huomioon ja siitä tuli tosi kiva fiilis. Veikkaan, että usein vanhempia jännittää miten lento menee (ainakin meitä) niin toisten hymy tai jutustelu lämmittää aina mieltä.





Lennettiin Las Palmasiin, josta oli noin puolen tunnin matka meidän Playa Del Inglesin hotellille. Ollaan oltu Inglésissä edellisen kerran vuonna 2018, kun mun äiti täytti 60-vuotta, eli tuttu paikka kyseessä. Mun varhaisimmat Playa Del Ingles muistot menee teini-ikään ja oli ihana fiilistellä tuttuja kulmia.
Viikon aikana lämpötilat vaihtelivat noin 18-26 asteen välillä. Päivällä oli ihanan lämmin ja illalla napattiin neuleet/hupparit mukaan, kun lähdettiin syömään.
Voit matkustaa Gran Canarialle TUIn lomalla ympäri vuoden, ja valinnanvaraa on paljon. Gran Canarian matkat toteutetaan sekä reitti- että lomalennoin. Kurkkaa täältä lisää!






Kuten olen aiemminkin kertonut, niin ollaan oltu TUIn asiakkaita jo ennen lapsia. Helppous ja selkeys on kiinnostanut aina ja oon tykästynyt TUIn sivuihin. Tykkään kurkkia tarkkaan hotellin infot ja vertailla niitä keskenään. On myös ihana huomata kuinka paljon valinnanvaraa on myös isommille perheille. <3
Meidän hotelliksi valikoitui perheystävällinen Blue Star HD Parque Cristobal Gran Canaria Emblem, joka sijaitsee Playa de las Inglésin rauhallisessa osassa. Hotellilla on uima-altaita, vesileikkialue ja pallokenttä tennikseen ja kori-/lentopalloon. Suurimpiin huoneisiin mahtuu jopa kuusi henkilöä. Kaikissa huoneissa on aurinkotuolit patiolla, ja joissakin on oma puutarha.
Parasta Blue Star HD Parque Cristobal Gran Canaria Emblem hotellissa:
- Sopivan iso ja turvallinen hotellialue
- Lasten oma allasalue ja lämmitetyt uima-altaat. Altaiden vieressä oli myös iso leikkipaikka ja lastenkerho, josta löytyi päivittäin ohjattua toimintaa. Ihan huippu jos on aktiivinen lapsi tai eri-ikäisiä lapsia matkassa. Jokaiselle löytyy taatusti jotakin 🙂
- BAMSE! Halaukset ja yläfemmat tuli heitettyä monta kertaa. <3
- Meillä oli all inclusive, joten pystyimme pitkin päivää hakea juotavaa ja syötävää maksutta. Ollaan koettu tämä todella helpoksi tavaksi matkustaa lasten kanssa. Kurkkaa kaikki all inclusive vaihtoehdot täältä.
- Oma terassi ja piha. Oli kiva kun lapset pääsi potkimaan palloa nurmikolle ja itse sai tehtyä aamujoogan pihalla.
- Hotellilla oli Suomalainen opas joka päivä ja saimmekin hyviä vinkkejä sekä aina apua tarvittaessa
- SPA / Mikko kävi hieronnassa ja sen jälkeen me suunnattiin lasten kanssa SPA:han. Se oli aivan ihanaa ja tosi ainutlaatuinen kokemus lapsille. SPA on rauhoitettu aikuisille, mutta klo.17-18 oli lasten tunti ja yli 4 vuotiaat pääsi vanhemman mukana. Aivan ihana juttu!
- Ruoka <3 Nautin erityisesti aamupalasta ja monipuolisesta hedelmävalikoimasta.






Vinkit Playa Del Inglésiin / lähialueille:
- Puerto De Mogan / Aivan ihana ja kuvankaunis paikka <3 Tehtiin sinne päiväretki (kuvia postauksen lopussa) ja haaveiltiin, että suunnataan joskus koko lomaksi Moganiin.
- Holiday World huvipuisto / Käytiin ekaa kertaa ja oli ihan superkiva. Tosi hyvä hintalaatusuhde ja paljon laitteita myös perheen pienimmälle.
- Pitkä hiekkaranta / Playa Del Inglesistä voi kävellä rantaa pitkin vaikka ihan Maspalomasiin saakka.
- Puerto Rico – Mogan Mall / Jos haluaa käydä ostoksilla, niin Mogan Mall:ilta löytyy aika kivoja liikkeitä ja ruokapaikkoja.
Täältä voit muuten kurkkaa kaikki retket mitä TUI tekee Gran Canarialla. Ihan mieletön lista erilaisia vaihtoehtoja. Lomalla on mun mielestä parasta jos retket ja rentoilu on sopivassa suhteessa. Näkeminen ja kokeminen piristää koko perhettä, kun taas altaalla hengailu on aina vaan ihan parasta!
Hotellia valitessa kannattaa tutustua TUIn Blue Star konseptiin. Kaikissa Blue Star -hotelleissa vallitsee rento ilmapiiri ja monet matkustaakin niihin juuri lasten tai monen sukupolven kanssa. Blue Star -hotellit sijaitsevat aina hyvillä paikoilla, joko lähellä rantaa tai keskellä kaupunkia. Niille on ominaista ihanan houkuttelevat allasalueet ja henkilökohtainen opaspalvelu hotellilla – useimmiten vielä suomen kielellä. Blue Star -hotelleissa paikallisuus on isossa roolissa ja ravintoloissa tarjotaan lähituotettua ruokaa. Jos kaipaat lämmintä tunnelmaa, niin Blue Star -hotelli on helppo ja varma valinta.
Tässä alla vielä kuvia meidän hotellista. 🙂








Koostin tähän vielä nopsat vastaukset kysymyksiin mitä laitoitte IG:ssä (ja joihin ei tullut yllä vastausta:
Onko 5 henkisenä perheenä hankalaa esim majoitus, taksit jne? / TUIn sivuilta näkyy selkeästi millaisia huoneita hotellissa on tarjolla. Meille on esim aina ollut tärkeää, että emme jakaudu kahteen eri huoneeseen/huoneistoon vaan haluamme mahtua samaan. Gran Canarialla taksit on tosi tarkkoja siitä, että normi henkilöautoon ei saa tulla viittä matkustajaa. Niinpä menimme aina tilatakseilla ja niitä oli TODELLA hyvin saatavilla. Oltiin jopa aika yllättyneitä miten helposti kaikki siirtymät meni. Taksilla liikkuminen on myös aika edullista verrattuna suomeen.
Sää / Tarkeneeko uida? / Sää oli ihana! Ei tarvinnut huolehtia, että olisi liian kuuma. Illalla nappasimme lämmintä mukaan, mutta muuten pystyi painella ihan kesävaatteissa. Meidän lapset ui meressä sekä altaassa ja ei niitä meinannut vedestä pois saada. 😀 Eli tarkenee!
Miten lapset sai lomaa koulusta / Meillä ei ole ollut asian kanssa koskaan ongelmaa. Toki pidämme lasten kanssa huolta siitä, että he eivät tipu kärryiltä ja käymme heidän kanssa läpi koulukirjoja.
Jos matkakuumetta pukkaa, niin kurkkaa täältä kaikki TUIn äkkilähdöt! <3
Heitettiin muuten jo ilmoille, että olisi kiva viettää myös äidin 70-v synttärit Playa Del Inglésissä. Reissussa näkyikin paljon perheitä monessa polvessa ja siinä on aina niin spessufiilis. Toivottavasti tykkäsitte postauksesta ja kysy ihmeessä jos jokin jäi mietityttämään/kaipaat lisäinfoa. Kannattaa muuten kurkata myös mun IG:n uusin kuva. Siellä on ihan mieletön 1000€ lahjakortin arvonta TUIlle.
ps. postauksen viimeiset kuvat on ihanasta Puerto De Moganista 🙂




















anne
01/22/2025OI, tässähän alkaa reissufiilis nostamaan päätään ja hauska sattuma, että ollaan menossa juuri kyseiseen hotelliin. Vielä olisi 2kk odotettava omaa reissua ja lapset ei meinaa housuissaan pysyä. Semmoinen kysymys kun hotellin sivuilla lukee että osa altaista lämmitetty, olivatko kaikki lastenaltaat lämmitetty? Tyttö on vilukissa ja ei mene kylmään veteen. Aiemmilla reissuilla sattunut todella hyvin lämmitetyt alkaat 27-30 astetta.
Ja oliko huoneessa oleva ilmalämpöpumppu viilennykseen, vai oliko myös lämmitysominaisuus? Varsinkin nuo bungalowit tahtoo ajankohdasta riippuen olla aika kostean kalseita.
Aiemmilla reissulla meidän suosiossa ollut Sioux city park, Palmitos Park, Holiday World ja monet muut. Tällä kertaa ajateltiin mennä sukellusveneretkelle (lähtee moganista)
Ninnu
01/23/2025Ihania kuvia ☀️🌴 viimeksi on tullut käytyä playa del inglesissä 35 vuotta sitten. Vois olla aika käydä uudelleen katsomassa miten paikat on muuttuneet 😃
Sara Parikka
01/29/2025oi että 🙂 ihan mahtavaa! Olisi varmasti kiva käydä uudestaan ja katsoa kuinka muistoja tulvii <3
Nina
02/19/2025TUI toimii? Mannisten Meksikon matka vielä muistissa.
En ole koskaan käyny ulkomailla, pelottaa lentäminen yms
Heidi
01/27/2025Me oltiin tuossa hotellissa hiihtolomalla viime vuonna(2024). Kaikissa altaissa oli kyllä tosi viileää vettä.
Anne
01/31/2025Voi harmi kun meidän perheelle lämmitetyt altaat, missä tarkenee oikeasti uida ovat tärkeä asia ☹️
Muuten tämä hotelli vaikuttaisi todella kivalta, mutta taitaa mennä meillä nyt vaihtoon.
Sara Parikka
02/04/2025Moikka Anne!
Meillä vesi ei ollut tosi viileää.. toki tarkkaa lämpötilaa en osaa sanoa, mutta en myöskään tiedä onko hotelleissa tapana lämmittää altaita tuota enempää.
Kivaa viikkoa sinne 🙂 Toivottavasti löydätte juuri teille sopivan kohteen 🙂
Maikku
01/22/2025Ihana valoa tuova postaus! 🦋💫
Sara Parikka
01/22/2025kiitos paljon 🙂 <3
Jeny
01/22/2025Aivan ihania kuvia! Matkakuume!
Sara Parikka
01/22/2025kiitos <3
Elisa
01/22/2025Ihania värikkäitä kuvia. Varmasti ollut ihana loma perheen kesken ❤️
Sara Parikka
01/22/2025kiitos 🙂 ja oli kyllä <3
Tarja Korpinen
01/22/2025Olipas kiva postaus teidän reissusta 😊 Alkoi tehdä itselläkin mieli aurinkoiselle reissulle 😃
Sara Parikka
01/23/2025Kiitos paljon 🙂 joo kyllä se valo piristää valtavasti <3
Saara S
01/23/2025Puerto se Moganissa olemme majoittuneet ja lämmin suositus Radissonin hotellille siellä. Ainoa miinus ettei se ole rannan välittömässä läheisyydessä.
Sara Parikka
01/23/2025Hei onpa hyvä vinkki! Kiitos 🙂
Sirja Dianoff
01/23/2025Ihanan näköistä! Ihana reissu teillä ollut❤️Tekisi kyllä hyvää päästä vähäksi aikaa lataamaan akkuja☀️☀️☀️ Lapset varmasti rakastaa tätä etelän maailmaa.. Uimista, hiekkaleikkejä…
Sara Parikka
01/29/2025No kyllä, se on just parasta 🙂 ja antoi paljon energiaa <3 🙂
Sirja
01/23/2025Yritin jo aiemmin kommentoida, mutta ilmeisesti sain viestin jonnekin hukattua🤭 Mahtava loma ollut teillä. Nää lomat on ihania, kun näkee miten lapset nauttii. Seuraavaa lomaa haaveillessa😎😎
Sara Parikka
01/29/2025Voi kiitos kommentista <3 Toivotaan, että nyt tulee läpi!
Lapset kyllä nautti ja samaten me. Aurinko, valo ja paljon uintia 🙂 Jee! ja hei sama täällä, se haaveilu on ihana osa reissua <3
petra - Sängyn alla
02/12/2025Ihania lomakuvia! 🙂 suosittelisitko tuota perheen ensimmäiseksi lomakohteeksi? 🙂
Ylva
05/22/2025Ihana postaus – teidän reissu Kanariansaarille kuulostaa aivan täydelliseltä tavalta aloittaa vuosi! 🌞 Mainitsit, että hotellinne, Blue Star HD Parque Cristobal Gran Canaria Emblem, oli erityisen perheystävällinen ja tarjosi monipuolisia aktiviteetteja lapsille. Osaatko kertoa, mikä lasten aktiviteeteista oli teidän perheen suosikki? Entä oliko hotellin all inclusive -tarjonta mielestänne monipuolinen ja lapsiystävällinen? 😊
Sara Parikka
06/15/2025Lapset rakasti hotellin vaijeriliukua, altaita ja kaikkia vesileikkejä. All inclusive oli monipuolinen ja lapsille löytyi paljon vaihtoehtoja 🙂 <3