
..Miten sitä edes aloittaisi tämän postauksen..? Monet vakkarilukijoista ovat varmasti huomanneet keväällä kuinka postausmäärät tippui ja aiheet oli aika niukkoja. Oon nauttinut bloggaamisesta enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut, mutta viime kuukausina se on ollut haastavaa.
Muutamat teistä jo osasi arvata, että tänne odotetaan Matildalle pikkusisarusta syntyväksi loppu-/alkuvuodesta. Ollaan onnesta soikeina <3, väsymys ja pahoinvointi on vienyt voimat kaikelta ylimääräseltä. Onneksi nyt jo helpottaa!! Tuntui myös hassulta blogata, kun en pystynyt jakaa teidän kanssa näinkin isoa asiaa, vaan piti höpötellä ihan niitä arkisia juttuja.
Pahoittelut siis heille kenelle en vastannut raskauskysymyksiin ja heille joille vastailin jotain ympäri pyöreää. Ymmärrätte varmaan.. Haluttiin odottaa, että raskaus on ”turvallisella” puolella.
Kuinka paljon teitä kiinnostaa raskauspostaukset ja onko jotain postausehdotuksia? Varmasti aihe tulee olemaan jatkossa läsnä blogissa, mutta nyt pääsen taas kuvailemaan asuja totuttuun tapaan. Nyt kun pahoinvoinneista ollaan päästy, niin bloggaamiselle löytyy ihan uudenlaista virtaa.
Täällä aletaan nyt nauttimaan raskaudesta entistä enemmän, kun ei tarvitse enää piilotella. Jaettu ilo on paras ilo! Ihanaa päivää! <3Sara
// //









Julia
06/24/2015Oi ihanaa, paljon onnea! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
henni
06/24/2015Paljon onnea tulevasta pikkuisesta ! <3 Ja kyllä kiinnostaa raskaus ja kaikki vauva aiheiset jutut! 🙂 – henni rv 8+3 😉
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Kivaa että sieltä löytyy kanssa odottaja 🙂 Onnea<3
Nimetön
06/24/2015Onnea vauvasta 🙂 täällä yksi onnellinen odottaja myös, la marraskuussa, joten olisi ihana lukea raskauspostauksia sinulta
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Oi ihanaa! Onnea sinnekkin! mukavaa jos raskauspostaukset uppoaa!
mmndi
06/24/2015Valtavan suuret onnittelut <3 aivan ihanaa!! Ja kyllä kiinnostaa raskaus postaukset :))
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Mimmi
06/24/2015Hahaa, i know it! 😉 ihanaa, onnea teille pikkuisesta ja toivottavasti mukavampaa loppuodotusta 🙂 raskauspostaukset kiinnostais kyllä itseänikin, varsinkin kuulla miten sulla on raskaudet eronnut toisistaan vai onko mennyt samalla kaavalla 🙂 ja matildan mietteitä vauvasta, osaako jo odottaa pikkusisarusta vai ymmärtääkö vielä kovin hyvin koko vauva-asiaa 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Hehee 🙂 tarkkasilmäinen 😉
Kiitos, ja mukavaa kuulla että kiinnostaa <3 Kiitos myös hyvistä postausvinkeistä!
Katja
06/24/2015Vooi, paljon onnea!! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Nimetön
06/24/2015Valtavasti onnea koko perheelle!
Minäkin kuulisin mielelläni odotusjuttuja. Meille odotetaan esikoista samoihin aikoihin loppu/alkuvuodesta. <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Ihanaa, että sieltä löytyy kanssa odottaja 🙂
Tinde
06/24/2015Paljon onnea <3
Raskauspostaukset kyllä kiinnostaa vaikkei itse nyt olekaan raskaana, mutta on aina kiva lukee ja kuulla toistenkin raskausajasta. Meillä on 2 lasta joista nuorin nyt 6kk, syntyi päivää ennen Joulua 😀 LA mulla oli 21.12. Jännitettiin just viime vuonna että syntyykö Jouluna tai meneekö tammikuulle 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Ihana kuulla jos kiinnostaa.. 🙂 Saas nähdä kuinka meillä käy tuon joulun kanssa 😀 Mutta eipä sillä väliä. Ihanaa kesää teidän poppoolle!
Tinde
06/26/2015Kiitos!
Joo me vietettiin pikkusen kanssa Joulu sairaalassa, päästiin Joulupäivänä sitten kotiin. Vaikka Joulu menikin siellä, oli tosi ihana Joulu, erilainen <3 mutta ei pätkääkään harmittanut, oli kuitenkin saanut just lahjoista parhaan. Ikävä tietysti oli esikoista, he olivat kyllä miehen kanssa päivän siellä meidän kanssa, ja illaksi lähtivät mummolaan Joulupukkia odottelemaan. Onneksi mies kuvasi videokameralla lahjojen jaon ja availun niin näki sit tytön riemua. 🙂 Nyt Joulunajalla on vauvan myötä vieläkin erityisempi merkitys. Ihanaa odotusta!<3
Sara Parikka
06/27/2015Ihanalta kuulostaa tuo miten järjestitte asian. 🙂 ihanaa kesää sinne <33
Henk
06/24/2015Paljon onnea! 🙂 täälläkin kiinnostaa raskausaiheiset jutut! Ja ymmärrän hyvin tuon pahoinvoinnin ja väsymyksen. Onneksi se alkaa sinulla olla jo takanapäin, täällä kärsitään edelleen vaikka mennään jo 16+ viikoilla, eli LA ihan joulukuun alussa.
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Ihanaa että sieltä löytyy kanssa odottaja!!
Hanna
06/24/2015Onnea hirmuisesti koko perheelle! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Sanna
06/24/2015voi ei ihanaa! Paljon onnea teille <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Noora
06/24/2015Hei. Onnea kovasti täällä 7v & 5v & 1v äiti kirjoittelee. Ihanaa lukea odotusajan ja lapsiarjen juttuja 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos kovasti <3 Mukava kuulla, jos odotusaika ja lapsiarki kiinnostaa 🙂 Ihanaa kesää sinne!!
Inka
06/24/2015Paljon onnea sinne odotukseen! Jostain sun kirjoituksesta mulla tuli mieleen että odotellaankohan myös teille vauvaa! 🙂 ja näin ollen kun itsekin raskaana ja esikoinenkin melko samanikäinen kuin teillä niin kaikki niihin liittyvä kyllä kiinnostaa! ☺️
Terv inka
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 ja kiva kuulla että sielläkin odotetaan! ihanaa kun tulee pienellä ikäerolla 🙂
Marianna
06/24/2015Aaww ihanaa! Onnea paljon! 🙂 Mua ainakin kiinnostaa raskaus postaukset 🙂 Itelläni esikoisen laskettu aika elokuun alussa!
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos! <3 Ihana kuulla, että sielläkin odotetaan 🙂 mahtavaa <3
Eve
06/24/2015Ihania uutisia, onnittelut <3 Näinkin jotain kyselyjä, mutta ihmettelin, mistä joku sellaista oli saanut päähänsä, kun en itse ollut huomannut yhtään mitään erikoista ja mielestäni näytät edelleen ainakin kuvissa säteilevältä eikä raskausmahaakaan vielä näy 🙂 Raskaus ja vauvajutut kiinnostaa kovasti, kun omakin pikkuinen voi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Täällä ollaan jo ylihuomenna täysiaikaisia (eli 37+0 tulee täyteen) ja kovasti odotellaan, että vihdoin nähdään meidän kauan odotettu (ja yritetty) vauveli. Kohta se elämä muuttuu eikä oikein tiedäkään, mitä on edessä, mutta niin ihanaa!
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Voi ihanaa!! Siellä on tosiaan jännät paikat. 🙂 Tsemppiä! Teidän elämän paras päivä on ihan pian ja siitä vasta se ihanuus alkaakin <3
taskuapinat
06/24/2015Moikka!
Oon ihan sanaton, tosi paljon onnea sulle ja Mikolle sekä tietty tulevalle isosiskolle ♡ Aivan ihanaa odotusta teille ♡
Sara Parikka
06/25/2015Moi! 🙂 Kiitos todella paljon <3 Kaikkea hyvää myös sinne!
Tiina
06/24/2015Onnea teille kaikille niin paljon! <3 oon toooooooooooooosi onnellinen teidän puolesta! <3 kaikkea hyvää! <3 ää en kestä, niin upeeta! *_*
Sara Parikka
06/25/2015KIITOS <3
Jenni
06/24/2015Voi kun ihana uutinen <3 onnea suunnattomasti molemmille , minua ainakin kiinnostaa miten toisten raskaus sujuu ja olisi ihana seurata täältä miten sinun raskaus etenee ja jännä nähdä mitä oireita muilla on, kun itselläni ei ollut mitään oireita kun rintojen arkuutta..
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Juu, hyviä vinkkejä, kiitos <3
ronja
06/24/2015Apua,onnea hirveästi! Kiinostaa paljon kaikki raskauspostaukset! Ihanaa kun blogissakin pääsee seuraamaan vauva arkea taas!❤️
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3 Kiva kuulla, että kiinnostaa!
Henriikka
06/24/2015Paljon onnea koko perheelle, aivan ihana uutinen! <3 muakin kiinnostaa kaikki raskausaiheiset postaukset ja kaikki muutkin vauva/lapsi aiheiset jutut 🙂 oon tosi ilonen teiän puolesta<3 toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja pahoinvointia ei olis 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos paljon <3
Iris
06/24/2015Oikein paljon onnea! 🙂 Kiinnostaa kovasti kaikki odotus/vauva-aiheiset jutut. Oikein läikähti lämpimästi sydämessä, kun luin tämän tekstin, niin tapahtuu aina kun kuulen raskausuutisia! Ihanaa luettavaa tämä sinun blogisi, tämä on siirtynyt top10 luettavien joukkoon, kiitos siitä! <3 Onnea odotukseen! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Ihana kuulla!! KIITOS <3
Saija
06/24/2015Oi mahtavaa! Niin paljon onnea!! 🙂 Itse kärsin kauheasta vauvakuumeesta, siihenhän ei ole kuin yksi ratkaisu, mutta täytyy antaa asian hautua ja molempien täytyy olla varmoja sekä henkisesti että suhde pitää olla kunnossa. Se tulkoon ajan kanssa! Mutta hirmuisesti onnea! Voisitko kirjoittaa omasta vauvakuumeestasi?
Sara Parikka
06/25/2015Juu niinhän se on..että tulee varmasti ajan kanssa. 🙂 Hei hyvä vinkki! voin kirjoittaa!
Milla Ruotsalainen
06/24/2015Oi onnea! 🙂 mieluusti luen raskausajastasi. Täällä poika 26pv 4kk
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos! Kiva kuulla 🙂 ihanaa kesää pikkuisen kanssa!
Ronja
06/24/2015Paljon onnea koko perheelle! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <33
Olivia
06/24/2015Oih ihanaa <3 Onnea koko perheelle! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <33
Heli
06/24/2015Valtavan isot onnittelut <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Heidi
06/24/2015Onnea teidän koko ihanalle perheelle <3 <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Johanna
06/24/2015Onnea kovasti! <3 Tänään poikaystävälleni selitin, että taitaa olla Sara raskaana ja kuinka ihanaa on, jos olen oikeassa! Raskausaiheiset bloggaukset kiinnostaa, tämä blogi on muutenkin niin inspiroiva 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Hehee 🙂 vähän kiva! Kiitos paljon <3
Missm
06/24/2015Ihanaa! Mulla sama tilanne, kolmas lapseni tulossa maailmaan joskus tammikuussa, ihanaa lukea nyt sun postauksia kun samanlainen tilanne meneillään 🙂 Täällä kans alkuraskaus on ollut tosi väsyttävää, koko ajan nukuttaisi 😀
Sara Parikka
06/25/2015Oi mahtavaa että täällä on kanssa odottajia 🙂 Onnea kovasti sinnekkin <3
Janna
06/24/2015Oi miten ihanaa, Onnea koko perheelle!<3 mä niin toivoin ja aavistelin tätä! Viimeks kun kommentoin (taisi olla ulkomailta puol vuotta sitten, vaikka kaikki postaukset on kyllä luettu sen jälkeenkin:D) mainitsin, että meillä on yritys päällä. Nyt me ollaankin sitten molemmat raskaana ja aika samoissa fiiliksissä varmaan. Meillä LA 28.12. Mulla on ollu ihan järkyttävät pahoinvoinnit toukokuun alusta asti ja tiputuksessakin on vietetty monta yötä, mut nyt se taitaa olla ohi… <3 en tiedä oliko akupunktiotaikanaisen ihme vai vaan viikkoja tarpeeksi. Mut anyway, nyt aletaan nauttia raskaudesta, ja ihanaa, että on kanssaodottajia (muita kun Kim Kardashian…) 🙂 Kaikki raskauspostaukset on siis supertervetulleita 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Oi ihanaa <333 ONNEA sinnekkin! No mehän ollaan prikuulleen samassa vauhdissa 🙂 haha, toi Kim on kyl hauska 😀
Ihanaa, jos siellä pahoinvointi helpottanut ja oot päässyt sairaalasta. Paljon voimia ja ihanaa odotusta <3 Kirjoittele tänne aina kuulumisia, olis kiva tietää!
Annika
06/25/2015Paljon onnea sinne koko perheelle! <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <33
Niinu
06/25/2015Todella paljon onnea koko perheelle !! 🙂 Ihana juttu <3
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos paljon <3
Petra
06/25/2015Onnea vauvan johdosta!
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos! 🙂
Milla
06/25/2015Hurjan paljon onnea teille! 🙂
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos! 🙂
Heidi
06/25/2015Onnea ja hirveästi voimia kunhan vauva syntyy! Kahden pienen lapsen vanhempana olo on järjettömän rankkaa, varsinkin niin pienellä ikäerolla, mutta kyllähän se lopulta sitten palkitsee 🙂 Teillä on varmaan tukiverkkoa joita pyytää avuksi vaikeimpina aikoina ja muutenkin. Varaudu siihen että vauvan nukutus voi olla vaikeaa jos esikoinen metelöi vieressä, pitäisi olla hänelle aina jotain hiljaista tekemistä tai sitten saada nukkumaan samaan aikaan vauvan kanssa.
Nimim. lapset 2012 & 2014
Sara Parikka
06/25/2015Heippa! Juu tätähän monet ovat sanoneet.. Ensimmäisen kohdalla kyllä monet varoittelivat kaikista jutuista, mutta asiat ovat onneksi menneet hyvin omalla painolla. 🙂 Ihanaa sieltäkin löytyy pienet lapset!!
eltsu
06/25/2015Onnea koko perheelle! Aivan ihanaa, luin tästä instagramista ja oli ihan pakko tulla heti tänne<33 Ja raskaus- ja vauva-aiheiset postaukset on tosi kivoja! Olisi myös kiva jos tekisit jossain vaiheessa sellaisen postauksen jossa mietit ekan ja tokan raskauden eroja;))<3 Ja olisi kiva kuulla tuleeko Matildalla ja tulevalle pikkuisella olemaan sama huone. Ja olisi myös kiva kuulla jos ootte tehneet joitain hankintoja vauvaa varten tai mitä pitäisi vielä hankkia… Ja siis kuinka pitkällä raskaus on<3?
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos paljon <3 Juu hyviä postausvinkkejä, kiitos!!
Mira Vihtamäki
06/25/2015moi onnea teille vauvasta toisesta
Sara Parikka
06/25/2015Kiitos <3
Jenna
06/25/2015Onnea! <3 Oikeen mielellään kuulisin postauksia raskaudesta! Kiva kuulla miten muilla sujuu raskaus, ite sain tän esikoisnyytin syliin 6.6 <3 hyvää kesää teille! 🙂
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3 ja kovasti onnea sinne myös!! Ihanaa kesää teidän perheelle!! 🙂
Anette
06/25/2015Hei! Jos oot fbssä ja oot kiinnostunut niin meillä on Jouluvauvat fbryhmä. Se on salainen eikä löydy ollenkaan haulla. Jos haluut vertaistukea niin tervetuloa mukaan 🙂 Laita vaikka mulle sähköpostia, oon yp ryhmässä.
Sara Parikka
06/27/2015Heippa! Kiitos kutsusta, mutta mulla ei ole mitään tiliä fb:ssä joten en pysty liittymään. Kivaa että teillä on tuollainen ryhmä!! 🙂
Emma kärkkäinen
06/25/2015Onnee sinne ihan hirveesti
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3
Oona
06/25/2015Onnea!
Oona
06/25/2015Meille syntyi noin viikko sitten pieni poika vauva ja toinen tyttö on muuten saman ikänen kun matilda
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3
Tiia
06/25/2015Onnea hirmuisesti <3
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3
anna
06/25/2015Mahtavaa, onnea! <3 Ja ehdottomasti raskauspostauksia kehiin, täällä myös kanssa odottaja, pikkuisen pitäisi syntyä syyskuussa! 🙂
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3 Jee, siellä kanssa odottaja!!
Annn
06/27/2015Kovasti onnea teille <3 Onko mitä kesä suunnitelmia sinulla? 🙂
Sara Parikka
06/27/2015Kiitos <3
Anni
07/07/2015Oi onneaa 🙂
Sara Parikka
07/12/2015kiitos <3