juuri ennen lomaa..

pohdintaa

Moi! Me tultiin äsken viikottaiselta saunavuorolta ja lapset menivät nukkumaan. Enää ensi viikko arkea ja sen jälkeen jäämme koko porukka lomalle. Illat ovat nyt jo venyneet usein sen verran pitkälle, että 7-8 aamut tuntuu aika vaikeilta. Onneksi tuleva viikko tarjoilee töiden lisäksi myös paljon kaikkea kivaa. Kunhan tämä flunssa vain menisi ohi. Tyttöihin se ei onneksi iskenyt sen pahemmin ja mullakaan ei ole noussut kuume.

Loma tulee tarpeeseen ja etenkin sen jälkeen alkava aika. Teen koko ensi vuoden töitä, mutta pyrin pitämään sen paljon tiukemmin hallinnassa. Olen nyt jo kieltäytynyt muutamista (upeistakin) tarjouksista ja kuunnellut intuitiota. Ensi vuosi tulee olemaan ainutlaatuinen ja en halua täyttää sitä töillä. Silti tiedän, että en halua jäädä täysin äippärille, sillä saan niin paljon energiaa omista projekteista. On ollut kuitenkin mahtavaa tehdä valintoja ensi vuodelle ainoastaan sen mukaan mikä tuntuu hyvälle. Niinhän sitä pitäisi aina toimia..<3

Yksi asia mitä kaipaan täällä väliaikaisessa kodissa on ruuanlaitto. Täällä on perinteinen hella systeemi, joka toimii käytännössä niin, että se on joko ihan tulikuuma tai sitten ei lämmitä ollenkaan. 😀 Tietyt ruuat on siis hankala valmistaa ja jotenkin keittiön toimivuus ei muutenkaan toimi. Joka kerta kun käydään tontilla jään vaan miettimään, että saispa tänne jäädä ja venytän aikaa. Meillä on tosin näköpiirissä aika haastava keissi talotoimittajan kanssa ja nyt vaan toivon, että tähän(kin) tilanteeseen saadaan joku järki. Avaan asiaa teille sitten kun/jos jaksan.. 😀 Yllättävän tunnepitoista aallokkoa tämä rakentaminen.

Huomenna meillä on tiedossa tylsä toimistopäivä, kun käydään Mikon kanssa läpi syksyn kaikki mahdollinen paperi ja kuitti sälä. Sitä hommaa riittää varmasti myös tiistaille, mutta ennen lomaa olisi nämä hyvä (=tarpeellista ja semi pakko) hoitaa.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkavaa viikkoa! <3 Alkaako teillä loma ensi viikon jälkeen? <3Sara

ps. Ollaan mietitty jotain parin päivän kylpylälomaa lasten kanssa.. Onko teillä vinkata jostain kylpylästä mikä olisi erityisen kiva lasten kanssa? Mä en ole juurikaan kylpylöissä käynyt, joten kaikki vinkit ovat arvokkaita. <3 Olisko esim. Turun Caribia hyvä? 

kuva / Amanda Aho

 

Vihreää samettia

kuulumiset, me, muoti, ootd, pohdintaa, raksa, raskaus, tyyli

Moi! Alla ajatuksia mitkä ovat tällä hetkellä mielessä. <3Sara

Yhteinen aika / Tällä ja viime viikolla loppuvuoden kiireet ovat olleet suurimmillaan, mutta meillä on ollut Mikon kanssa kivasti aikaa yhdessä. Meidän työt ovat menneet niin, että ollaan pystytty pitää yhteisiä työpäiviä. On ollut tosi kivaa käydä yhdessä lounaalla ja saada muutenkin seuraa päiviin.

Viherä sametti / Mä RAKASTAN tätä kuvissa näkyvää takkia. Säät ovat olleet sen verran leudot, että tämä takki ei ole päässyt käyttöön kun ihan muutaman kerran tänä talvena. Varsinkin näin joulun alla tuo vihreä sametti on musta aika ihana. Takki on myös sen verran over size, että veikkaan sen menevän kiinni läpi raskauden.

Seitsemännellä kuulla / Viikot vierii! Ihanaa <3 En muista olenko kertonut teille siitä, että tämä vauva on aikasen aktiivinen tapaus ainakin mahassa. Tietty istukan paikka vaikuttaa siihen, että tunnen liikkeet niin hyvin.. Mutta silti tuntuu, että tämä vauva on vilkas tapaus. 🙂 On ihanaa tuntea potkut pitkin päivää ja todeta että kaikki taitaa olla hyvin. Päästään ensi viikolla kurkkaamaan vauvaa Kaunis Odotus luokse ja ajateltiin ottaa meidän tytöt mukaan. He odottavat innolla mitä tuleman pitää. 🙂

Mimosan 4.v / Tänään juhlittiin Mimosan ensimmäisiä kaverisynttäreitä. Talo täyttyi kahdeksasta pienestä 3-5 vuotiaasta. Meillä oli pinjata, onginta, herkuttelua ja vapaata leikkiä. Synttärit eivät olisi voineet mennä paremmin. <3

Talo / Me käydään tontilla päivittäin ja nyt kun tapahtuu paljon nopeassa ajassa, pitää olla hereillä ja reagoida nopeaa. Mieli käy myös malttamattomaksi ja lasketaan viikkoja siihen koska päästään uuteen kotiin. Pian tulossa lisää postauksia aiheesta. En malta odottaa kaikkia niitä sisustusaiheita mitä haluankaan toteuttaa. Varmaan aika sisustus- ja vauvan täyteinen vuosi 2020 tulossa blogiin. 😀

Kipeys / Siis millä tuurilla juuri viime postauksessa kerroin kuinka terveinä ollaan pysytty!? Niin osaatte varmasti arvata, että nyt täällä köhii 2/4. Minä ja Matilda ollaan nyt iltaan kohti alettu köhimään ja niiskuttamaan entistä enemmän. Kuumetta ei ole, mutta täytyy nyt katsoa miten tilanne etenee. Huomenna olisi kahdet eri pikkujoulut, joten pitää toivoa että päästään paikalle. <3

sukkikset / h&m äitiys

kengät / Timberland*

neulemekko / Lidl*

takki / nakd*

laukku / louis vuitton

*saatu

mökillä

kuulumiset, travel

Moikka! Tultiin pidennetyksi viikonlopuksi mökille viettämään ”joulua” Mikon puolen perheen kanssa. Tämä oli aivan ihana hengähdyshetki marras- ja joulukuun hulinaan. Jännitin, että tuleeko joku pöpö joka estäisi lähdön, mutta onneksi ei. Ollaan muutenkin oltu koko porukka terveinä tämä syyskausi! Toivotaan samaa kevään puolelle. 🙂

Ollaan syöty hyvin, nukuttu (nukun täällä hirsimökissä paaaaljon paremmin kuin kotona), saunottu, ulkoiltu ja leikitty lasten kanssa. Meillä on matkassa viisi pientä joten vilinä on taattu. Eilen käytiin pitkällä kävelyllä, pulkkamäessä ja lämmitettiin vaahtokarkkeja nuotiolla. Kunnon hyggeilyä :D!

Nyt auto starttasi kohti kotia ja vielä olisi edessä kaksi viikkoa arkea. Päiviin mahtuu myös paljon spessujuttuja, kuten Mimosan kaverisynttärit ja monet pikkujoulut. Talolla tapahtuu myös tulevien viikkojen aikana paljon, kunnes viimeinen spurtti tapahtuu sitten ensi vuoden puolella. Ajamme itseasiassa täältä suoraan tontille kurkkaamaan miten siellä ollaan edistytty viime päivien aikana. Nyt olen iloinen siitä, että siivosin torstaina kotona ja pääsemme illaksi siistiin kotiin. Pesin vielä ennen lähtöä kaikki petivaatteet ja jätin ne kuivumaan pitkin asuntoa. Ennakointia parhaimmillaan ;D! Illalla sitten saunavuoro (otetaan kerrostaloelämästä kaikki irti 😉) ja valmistautumista ensi viikkoon. Mukavaa sunnuntaita! <3Sara

Lelujen turvallisuus

lapset

Kaupallinen yhteistyö / Suomen Leluyhdistys

Moikka! Meillä käy usein kavereita kylässä (tosin nyt väliaikaisessa kodissa tuskin ketään, Mimosan kaveriasynttäreiden lisäksi :D) ja monesti ollaan siinä tilanteessa, että pitää tutkia tyttöjen leluja tarkemmin. Olen aika tarkka siitä, että meidän tyttöjen pienet lelut ei pääse vauvojen tai pienempien taaperoiden suuhun tms. Mikko on tässä asiassa itseasiassa vielä tarkempi, koska hänen yksi suurimpia pelkoja lasten suhteen on tukehtuminen. Kamalaa edes ajatella. Pyritään myös tsekkaamaan lelujen kunto säännöllisesti ja kierrätetään parhaamme mukaan rikkoutuneet ja vaurioituneet lelut.

Olen tehnyt tämän vuoden Suomen Leluyhdistyksen kanssa yhteistyötä ja samalla myös muutaman heidän jäsenen, kuten Amo Toys. Olen oppinut kuluneen vuoden aikana, että lelujen turvallisuutta valvotaan Suomessa ja EU-tasolla tuikasti ja suurin osa leluista hylätään jo valintavaiheessa. Tämä on toki hyvä asia kuluttajaa ajatellen. Suomessa noudatetaan lelulakia, joka perustuu EU:n leludirektiiviin. Se tarkoittaa, että leluilta vaaditaan iso joukko asioita, jotka liittyvät lelun fysikaalisiin ominaisuuksiin, kemialliseen koostumukseen ja meluun. Fysikaalisiin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi se, ettei lelusta saa lasten leikeissä irrota pieniä osia, eikä siinä saa olla teräviä osia. Juuri viime viikonloppuna meillä kävi ikävästi, kun Mimosa oli napannut joulukoristeen vaivihkaa reppuun ja sitten tyttöjen yhteisellä reissulla Kreikkaan (=kylppäri) koriste oli rikkoutunut reppuun. Onneksi huomasin tilanteen ennen tyttöjä ja mitään ei sattunut. Tämä oli vaan hyvä muistutus Mimosalle siitä, että lelut on leikkimistä varten ja koristeiden annetaan olla.

Tämän vuoden hittileluja ovat olleet paljettikoristeiset pehmolelut ja erilaiset limat. Näitä molempia löytyy myös meiltä. Asiantuntijoiden mukaan eniten turvallisuusriskien arviointia liittyy juuri paljetteihin jotka ei saa irrota ja limoihin jotka ei saa sisältää mitään vaarallisia tai kiellettyjä aineita EU-alueella. On kyllä mahtavaa todeta, että näitä asioita valvotaan Suomessa tarkasti.

Minulle tärkeimmät pointit, kun ostan uusia leluja:

  • Pitkäikäisyys / onko lelu kestävä ja voisi pysyä hyvänä sukupolvelta toiselle.
  • Jos lelussa on paristot, täytyy paristokotelon pysyä kunnolla kiinni. Tätä on inhottava stressata.. ja tuntuu, että yllättävän monissa leluissa paristokotelot löystyy ajan kuluessa.
  • Suosin vesipohjaisia värejä, hajusteettomia leluja sekä äänileleuissa matalammalla äänellä olevia malleja. Tästä ääni-asiasta kiittää varmasti myös naapurit.. 😀
  • Kurkkaan aina ikäsuosituksen ja sen mukaan mietin olisiko lelu sopiva
  • En osta leluja ulkomailta tai ulkomaisista verkkokaupoista. Näin vältyn myös siltä, että ostaisin jotain mikä ei ole lapsen leikkihin täysin sopivaa.

Meidän kodissa näihin asioihin täytyy entistä enemmän kiinnittää huomiota, koska ensi vuonna meillä on täällä 6 ja 4-vuotiaiden lisäksi vauva. Pienet vauvat ja taaperot maistavat kaikkea suulla ja tunkevat kaiken poskiin jos vain ehtii. 😀 Täytyy siis valjastaa myös isosiskot tarkkaavaisiksi sen suhteen, ettei pikkusiskolle saa antaa kaikkia leluja. Tietty vanhemman on aina hyvä seurata ja olla tietoinen siitä millaisia leluja lapsilla on käytössä. Jos aihe kiinnostaa tarkemmin, niin löydät täältä Suomen Leluyhdistyksen artikkelin siitä, millainen on turvallinen lelu ja miten turvallisuuskriteereitä valvotaan Suomessa. 🙂

Oletteko pohtineet paljon lelulen turvallisuutta? <3Sara

1 2 3 4 351