viikon + ja –

koti & sisustus, kuulumiset, lapset

Moikka! Alla viikon + ja -. Mä lähden juuri hakemaan lapsia päiväkodista :). Loppupäivä meneekin terassilla nauttiessa! Onko teillä ollut kiva viikko tähän mennessä? <3Sara

+ Jäätelöauto! Viikon kohokohta lasten ja aikuisten mielessä. Mikko oli mukana ostoksilla ja nyt on kyllä pakastin TÄYNNÄ! Lähti ihan vähän lapasesta :D.

Talon värin valitseminen osoittautui hankalammiksi mitä ajattelin. Testasin autokatoksen kylkeen kolmea sävyä ja en ole vakuuttunut yhdestäkään.

+ Kesä! Ensimmäistä kertaa tuntui ihan kesältä. Nämä lämpimät säät tekee mielelle hyvää.

+ & – Toisen kirjan kirjoittamisen aloitus.. Olisipa sille aikaa enemmän. Onneksi sitten kesän lopussa-syksyllä kun Mikko on kotona, niin voin keskittyä projektiin paremmin.

+ Metsäretki Nuuksioon. Käytiin perheen kanssa Nuuksiossa ja retkeiltiin tyttöjen serkkujen kanssa pari tuntia. Tuntuu erityisen kivalta nähdä muita ihmisiä ja viettää aikaa yhdessä.

+ Olen blogini kanssa ehdolla FINNIS WEB AWARDS:eissa. Kiitos kunniasta. En ole koskaan ollut ehdolla missään :D! Hei käy ihmeessä äänestämässä omaa suosikkia. Se on helppoa, kun ei tarvii kirjautua tai laittaa mitään tietoja :)! Kunhan napsauttaa vaan ÄÄNESTÄ oman suosikin kohdalta. <3

Mulla olisi kirjanpitohommia edessä, tai siis kaikkea sellaista tylsää… blaah. En saanut edistettyä mitään niitä asioita. :/

+ Ristiäiset <3 Saatiin meidän toivoma Pappi varattua. JES!.. Lähetettiin myös kutsut. Kastejuhla pidetään pienellä porukalla, kuten Matildan ja Mimosan kohdalla.

+ PÄIVÄKOTI! Tytöt ihan innoissaan 🙂

Kävelyt ystävien kanssa. Tällä viikolla piti nähdä kavereita kävelyn merkeissä, mutta peruttiin kun vettä/räntää satoi kaatamalla. Pitää yrittää ensi viikolla uudestaan!

+ Melina on ollut tällä viikolla hyvällä tuulella ja ollaan löydetty aika hyvä rytmi. Itkuisuutta on paljon vähemmän ja yhtenä yönä hän nukkui jopa 6h putkeen. LUKSUSTA!

+ Vitriini! Meille tuli vihdoin aivan ihana vitriini portaiden alle. Kuvailen vaikka ensi viikolla lisää 🙂 ja hei täältä, pääsee kurkkaamaan artikkelin joka tehtiin meidän vessan kalusteista.

TRENDIT

fashion, kuulumiset, me, muoti, ootd, tyyli

Moi! Nappasin Jonnalta postausidean ja yhdistin sen Marbellan kuviin. Olin tuolloin neljännellä kuulla raskaana. <3 Mitä te vastaisitte näihin? Täytyy vielä muistuttaa, että mähän en ole trendien taituri ja tämä ei ole muotiblogi. 😀 Joten mua ei kannata kuunnella näissä asioissa. Hehe. 🙂 Aurinkoista päivää! <3Sara

1. Mikä on kesän lempitrendisi?
–90-luvun sandaalit ja ylipäätään korkeat pohjat kengissä. Tykkään myös pyöräilyshortseista! 🙂

2. Entä mitä trendiä et koe omaksesi?
–Puhvihihat.. En ole kyllä kokeillut sellaista paitaa, mutta se ei innosta. Voisin kuvitella itseni sellaisessa paidassa, jossa puhvi on HYVIN maltillinen. En ihan tajua niitä isoja puhveja..? 😀

3. Minkä viime kesän trendin jatkumisesta olet innoissasi?
–Faijalenkkarit! Tykkään isoista lenkkareista ja kaikista erilaisista väreistä! 🙂 Haluaisin meidän tytöille myös sellaiset. Huomasin, että Zarassa on tosi kivoja lenkkareita myös lapsille.

4. Onko jotain hankintalistallasi tälle kaudelle?
–Ei oikeastaan mitä erityistä. Ostin juuri Addun superstarit! 🙂 Yritän todella keskittyä siihen, että en osta mitään turhaa. Jos päivitän vaatekaappiani, niin pyrin tekemään sen mahdollisimman järkevästi.

5. Mikä on lempiasusteesi kesään?
–Kevyet huivit tulee olemaan kesällä kovassa käytössä (=koska imetys).

6. Entä millaisen takin vedät niskaan viilenevinä iltoina
–Farkkutakin tai lämpimän neuleen. Olen tosin alkanut kuolaamaan sellaista armyn vihreää Odd Mollyn kevyttä takkia.

7. Minkälainen on aurinkolasityylisi?
–Ray Ban on suosikki merkki.. ja semmoinen malli joka ei revi hiuksia + iphonen face id tunnistaa kasvot arskojen läpi. Siinäpä mun kriteerit. 😀 Veikkaan, että mun uudet (mustat: RB2180 / 51) raybanit on päässä läpi kesän.

8. Matalat vai korolliset kengät?
–MATALAT! Omistankohan enää yhtään paria korkkareita? Hmm.. en varmaan. Jotenkin koen oman oloni niin paljon paremmaksi matalissa kengissä. Pitäisi joskus hommata semmoiset yhdet klassikko korkkarit, joilla on hyvä kävellä. Saa suositella ;)!

9. Mitkä ovat kolme lempivaatettasi kesään?
–Hame (midi-mittainen), lenkkarit ja pellava t-paita.

10. Luottoasusi?
–Realistisesti: Addut, treenitrikoot (pitkät tai pyöräilymalliset) löysä t-paita/kollari.. ja jos on menoa niin: kesämekko&sandaalit on luottovarma kombo!

Kustannussopimus

kuulumiset, me, pohdintaa

Heippa uusi viikko! Meillä alkoi nyt yhdeksän viikon jälkeen uusi arki. Se tosin ehtii pyöriä vain hetken, kun jäädään sitten koko porukka kesälomalle. Mulla on kasa hommia, joita yritän saada tehtyä ennen lomaa. Melina nukkuu pitkät päikkärit noin.3h aina aamupäivällä, joten sinä aikana ehtii tehdä vaikka mitä! 🙂 Haaveena on pitää myös lepohetkiä ja nukkua jopa päikkärit. En tosin tiedä osaanko sitä taitoa enää? 😀 Yritän myös keskittyä siihen, että illat ja viikonloput ovat entistä enemmän vapaana ja vain perhettä varten. Poikkeusaikana rajat häilyi ja töitä tuli tehtyä myös todella outoina aikoina. Nyt saadaan rytmiä päiviin!

Arvatkaa mitä? Kirjoitin viime viikolla WSOY:n kanssa kustannussopimuksen. Ääk! Kirjoitan siis toisen kirjan! 🙂 Luonnollisesti kevään-syksyn suurin työ tulee olemaan kirjan kirjoittaminen. Tämä projekti jännittää, tuntuu kivalta, todella isolta ja samalla omalta jutulta. Mun eka kirja 365 ilon ja inspiraation vuosi julkaistiin 2018 loppuvuodesta ja muistan vieläkin miten epätodelliselta se tuntui. Hienointa koko projektissa on ollut teiltä tulleet viestit. Olen saanut järjettömän paljon palautetta, kuullut ihmisten tarinoita ja kokemuksia. On ihan käsittämätöntä ajatella, että minun kirjoittama kirja on ollut oikeasti jollekin merkityksellinen. <3 Kiitos kuuluu WSOY:lle, jonka porukka on uskonut minuun ja kannustanut eteenpäin. Ilona Räihä (kustannustoimittaja) on nähnyt minussa jotain sellaista mistä itselläni ei ole ollut varmuutta. Innolla lähden projektiin uudemman kerran!

Nyt tekeillä oleva toinen kirja ilmestyy 2021 alkukeväällä. Kirja ei ole jatko-osa, vaan ihan omanlainen kokonaisuus. Se tulee käsittelemään työelämää ja oman jutun löytämistä. Kerron teille pian lisää ja mahdollisesti myös osallistan jollain tapaa. Olisi mahtavaa kirjoittaa juuri niistä asioista jotka kiinnostavat teitä. 🙂 Erityisen innoissani olen myös siitä, että tuleva kirja tehdään myös äänikirjan muotoon. Se on superjees, koska kulutan itse paljon audiosisältöä ja uskon, että kuunteleminen on monelle kiva tapa ”lukea” kirjoja.

Onko teillä uudenlainen viikko edessä, vai miten siellä on maanantai lähtenyt käyntiin. Aurinkoa uuteen viikkoon! <3 Sara

kuvat / Niki Strbian

 

samistelua

baby, fashion, kidsfashion, lapset, muoti, ootd, vauva

Moi! <3 Teille on varmaan aika tuttua, että tykkään samistella ja pukea lapsia sävysävyyn. Täytyy myöntää, että tämä into on hiipunut aika lailla viimeisten vuosien aikana ja nykyään vanhemmat tytöt pukevat itse vaatteet ja päättävät siitä mitä laittavat päälle. Matildalla ja Mimosalla on vahvat visiot siitä mistä he tykkää ja mikä näyttää hyvältä. Ollaan sovittu, että he saavat pukeutua miten haluaa, mutta pitää vain huolehtia että vaatteet ovat järkevät. Meinaan sitä, että ei tule kylmä tai juhlavaatteet mene sotkuun tms. Tämä on toiminut kivasti, vaikka mun silmään yhdistelmät ovat usein aika villejä. 😀 Musta on kuitenkin tärkeää antaa lasten olla pukeutumisen suhteen luovia, etenkin jos heillä itsellä on siihen intoa. 🙂

Pienestä saakka oon ostanut samisteluvaatteita tytöille ja he ovat aina tykänneet niistä hurjasti. Nyt viime vuosina kun olen ostanut vähän enemmän erilaisia vaatteita, niin he ovat kyselleet samisteluiden perään. Melinan syntymä sai myös jonkun samistelubuumin aikaan, kun tytöt on koko ajan kyselemässä, että voisivatko he pukeutua samanlaisiin tai värisiin vaatteisiin. Heistä se on söpöä ja niin kyllä minustakin. <3

Ajattelin vinkata teille mistä me ollaan löydetty samisteluun sopivat vaatteet 🙂

Polarn O. Pyret / Heidän vaatteet ovat kyllä vertaansa vaikka. Niin laadukkaita ja kestäviä! Mietin juuri, että meillä on mennyt monet leggarit puhki nyt kevään aikana ja olen niitä yrittänyt paikkailla. PO.P:in leggarit eivät ole kertaakaan puhjenneet, vaikka niiden käyttö on ihan yhtä kova. Huomasin, että PO.P:illa on aivan ihana samistelumallisto. Sieltä löytyy kivoja vaatteita eri ikäisille lapsille. Todella kauniita vaatteita! 🙂 Tykkään juuri yhdistellä niin, että on eri vaate ja sama sävy/kuosi tms.

Newbie / Voiko kauniimpia vaatteita olla? Newbien sävyt on aivan ihania. Erityisiä suosikkeja on neuletakit. Sieltä löytyy myös hyvin samisteluvaatteita. Meidän vaatteet (saatu) äitienpäivän postauksessa oli myös Newbien mallistoa. <3

Gina Tricot / En koskaan muista, että Ginassa on lastenvaatteita. Olen kerran osatanut aleista heidän pienten vaatteita ja ne näkyvät näissä kuvissa. Erityisesti tykkään ginan mageista lastenvaatteista. Sieltä löytyy paljon cooleja printtejä, tekstipaitoja jne. Kandee kurkkaa!

Adidas / Verkkarisetit on ihan ylisöpöjä pienillä. Addun verkkareista löytyy koot vauvasta aikuiseen saakka. Olisi aika hauska jos kaikilla olisi esim Adidaksen verkkatakki.

Tuleeko teillä mieleen muita merkkejä? 🙂 Tykkäättekö te samistella vai onko se teille nou nou juttu..? Tämä taitaa jakaa aika paljon mielipiteitä ja kuten tässäkin voi todeta: Kukin tavallaan! 🙂 Aurinkoista torstaita! <3Sara

1 2 3 4 369