pikkujoulujen asupohdintaa

Huomenta! <3 Me syötiin juuri aamupalapuurot ja kohta nakkaan tytöt päiväkotiin. Itse suuntaan kaupungille asioille ja iltapäivästä sitten koko porukalla kotiin. Näitä vaatteita sovittelin päälle, kun mietin pikkujoulujuhliin asuja. Tänä ...

punaista lauantaina

Huomenta! Täällä keittelin juuri kahvia ja kohta saadaan kavereita kylään. Aion kuvata tänään blogiin pikkujoulujuttuja ensi viikkoa ajatellen ja kasata muutenkin ideoita tulevia postauksia silmällä pitäen. Tuntuu, että tämä bloggaaminen ...

hopi hopi viikonloppu

Moi! <3 Kirjoittelen tänään töistä. Mulla on viimeinen kuvauspäivä tänä vuonna, joten meidän arki rauhoittuu ainakin pikkuisen verran. Vielä on paljon hommia ennen joulua, mutta pystyn tekemään niitä pääosin kotosalla. ...

takki love

Huomenta! <3 Puhuin eilen äitini kanssa puhelimessa ja todettiin vaan, että hitsi vie mikä loppukiri tähän loppuvuoteen tulee. Iso määrä kaikkia juhlia, konsertteja, töitä ja vaikka mitä. Onneksi positiivisia juttuja ...

lahjat

Moi <3 Meillä tykätään antaa lahjoja, mutta meillä on tietyt juhlat mihin satsataan. Ostetaan Mikon kanssa toisillemme synttärilahjat ja muistetaan myös isänpäivänä sekä äitienpäivänä. Jouluna keskitytään lähinnä lapsiin ja ei ...