juuri ennen lomaa..

Moi! Me tultiin äsken viikottaiselta saunavuorolta ja lapset menivät nukkumaan. Enää ensi viikko arkea ja sen jälkeen jäämme koko porukka lomalle. Illat ovat nyt jo venyneet usein sen verran pitkälle, että 7-8 aamut tuntuu aika vaikeilta. Onneksi tuleva viikko tarjoilee töiden lisäksi myös paljon kaikkea kivaa. Kunhan tämä flunssa vain menisi ohi. Tyttöihin se ei onneksi iskenyt sen pahemmin ja mullakaan ei ole noussut kuume.

Loma tulee tarpeeseen ja etenkin sen jälkeen alkava aika. Teen koko ensi vuoden töitä, mutta pyrin pitämään sen paljon tiukemmin hallinnassa. Olen nyt jo kieltäytynyt muutamista (upeistakin) tarjouksista ja kuunnellut intuitiota. Ensi vuosi tulee olemaan ainutlaatuinen ja en halua täyttää sitä töillä. Silti tiedän, että en halua jäädä täysin äippärille, sillä saan niin paljon energiaa omista projekteista. On ollut kuitenkin mahtavaa tehdä valintoja ensi vuodelle ainoastaan sen mukaan mikä tuntuu hyvälle. Niinhän sitä pitäisi aina toimia..<3

Yksi asia mitä kaipaan täällä väliaikaisessa kodissa on ruuanlaitto. Täällä on perinteinen hella systeemi, joka toimii käytännössä niin, että se on joko ihan tulikuuma tai sitten ei lämmitä ollenkaan. 😀 Tietyt ruuat on siis hankala valmistaa ja jotenkin keittiön toimivuus ei muutenkaan toimi. Joka kerta kun käydään tontilla jään vaan miettimään, että saispa tänne jäädä ja venytän aikaa. Meillä on tosin näköpiirissä aika haastava keissi talotoimittajan kanssa ja nyt vaan toivon, että tähän(kin) tilanteeseen saadaan joku järki. Avaan asiaa teille sitten kun/jos jaksan.. 😀 Yllättävän tunnepitoista aallokkoa tämä rakentaminen.

Huomenna meillä on tiedossa tylsä toimistopäivä, kun käydään Mikon kanssa läpi syksyn kaikki mahdollinen paperi ja kuitti sälä. Sitä hommaa riittää varmasti myös tiistaille, mutta ennen lomaa olisi nämä hyvä (=tarpeellista ja semi pakko) hoitaa.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja ihanaa alkavaa viikkoa! <3 Alkaako teillä loma ensi viikon jälkeen? <3Sara

ps. Ollaan mietitty jotain parin päivän kylpylälomaa lasten kanssa.. Onko teillä vinkata jostain kylpylästä mikä olisi erityisen kiva lasten kanssa? Mä en ole juurikaan kylpylöissä käynyt, joten kaikki vinkit ovat arvokkaita. <3 Olisko esim. Turun Caribia hyvä? 

kuva / Amanda Aho

 

Mitä mieltä olet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

28 Comments
  • Sanna
    12/15/2019

    Saimaa on kivempi kun Caribia, terv. Kahden pojan äiti

    • Sara Parikka
      12/15/2019

      Okei, kiitos vinkistä 🙂

  • Joulu tulla jolkottaa
    12/15/2019

    Naantalin kylpylä on ihana! Samaten Koli, mutta ehkä ei niinkään lasten kanssa. 🙂

    • Sara Parikka
      12/15/2019

      Kiva kuulla 🙂 meillä nytten just tärkeä tuo lapsien kanssa matkaaminen!

  • Anniina
    12/15/2019

    Härmän kylpylä

    • Sara Parikka
      12/15/2019

      kiitos vinkistä 🙂 tajusin, että oon ehkä käynyt siellä työhommissa kauan aikaa sitten 😀

  • Aino
    12/15/2019

    Tuo Turun Caribia on todella kiva ainakin jos lapset (ja mikspä ei aikuisetkin) tykkää laskea vesiliukumäissä huoneista tai ylipäätään majoituksesta en tosin tiedä… Mutta siellä on ainakin oma lempparini ulkoallas ? niin kiva! Suosittelen ?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      Hei huippua kuulla 🙂

  • Laura
    12/15/2019

    Ensi viikko vielä ja sitten odotettu loma 🙂 kyllä tulee tarpeeseen.

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      jeee, ihanaa <3

  • Martta
    12/15/2019

    Bomba spa Nurmeksessa❤️ niin tunnelmallinen ja rauhallinen paikka kuin vaan voi unelmoida! Kylpylässä 3 erilaista saunaa, erikoissuihkuja jotka lapsillekin jännittäviä, porealtaita, ulkoaltaita, kylmä ja kuuma sekä lasten allas 🙂 suosittelen siis lämpimästi?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      Okei, hei kiitos paljon 🙂 pitää tsekata <3

  • Ada
    12/15/2019

    Itse suosittelen myös Saimaan kylpylää?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      Okei, huippua kuulla 🙂

  • Kati
    12/16/2019

    Mie oon vielä tämän viikon töissä ke-su ja sitten olisi aatonaatosta asti kaikki pyhät vapaata <3 kolme päivää oon taas töissä ja sitten esimies on taikonut vapaapäiviä peräti 6! Sehän on kuin miniloma, mikä on toki ihanaa kun lapsillakin on lomaa koulusta ja kerhoista.
    Jos ikinä jaksatte itäiseen Suomeen lähteä, niin Nurmeksesta löytyy Bomba kylpylä, ihana koko perheelle 🙂

    Tsemppiä taas talohommiin, mitä ikinä siellä häämöttääkään <3

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      IHANAA 🙂
      Hei kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti tutustua <3
      Kiitos ja samoin sinne, tsemppiä!!!

  • TM
    12/16/2019

    Caribia on tosi kiva lapsillekin 🙂 Toinen on Nokialla Eden joka on tällä hetkellä suljettu remontin takia mutta avataan joskus helmi-maaliskuussa varmasti entistä ehompana.

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      hei kiva kuulla, kiitos 🙂

  • kata
    12/16/2019

    Moi, Flamingo on tosi kiva lasten kanssa ja toinen on Imatran kylpylä. Se on ehkä aika kaukana teistä, mutta vahva suositus sinne jos jaksatte ajella 🙂

    Kivaa viikkoa ! 🙂

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      Flamingo on kyllä kiva 🙂 Hei kiitos vinkistä!!

  • Riina
    12/16/2019

    Turun karibia on aivan ihana paikka. Suosittelen ?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      kiva kuulla 🙂

  • Hanna
    12/16/2019

    Turun Caribia on kyllä kiva ja kiva allas osasto! Kivat liukumäet myös jos lapset uskaltaa mennä sellaisista aikuisten seurassa ?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      hei huippua 🙂 kuulostaa hyvältä!

  • Ida
    12/16/2019

    Saimaan kylpylä on kiva ?

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      Kiva kuulla 🙂

  • Elli
    12/16/2019

    Spa Hotel Runni❤️ Aivan huikea paikka luonnon rauhassa sekä sopii hyvin lapsiperheille.?Runnilla pystyy majoittautumaan kahdessa erilaisessa hotellissa, Kylpylähotelli ja Kartanohotelli, molemmissa hotelleissa hintaan kuuluu kylpylä & sauna osasto. Suosittelen lämpimästä?❤️

    • Sara Parikka
      12/16/2019

      okeii, hei pitääpä tsekata 🙂 kiitos <3