luottofarkut ja vaatteiden pesu
Moikka! <3 Mä pesin mun luottofarkut (näkyy kuvissa) piiitkästä aikaa ja ne sai kyllä ihan uutta ryhtiä + tuntuu, että sävykin siinä samassa freesaantui. Pesen farkkuja todella harvoin ja vain silloin kun ne oikeasti vaativat pesua. Saatan lasten vipseillä puhdistaa pieniä tahroja ja täytyy sanoa, että ne on ihan parhaita siihen hommaan. Olen monta kertaa miettinyt, että mitähän nämä laput sisältää kun niillä lähtee lähestulkoon kaikki yhdellä pyyhkäisyllä. 😀 Puhuttiin Mikon kanssa myös yksi päivä pyykinpesusta ja kuinka ei koeta sitä järkyttävänä rumbana. Tottakai pyykkiä kerääntyy ja välillä paljon, mutta ei meillä esim pyöri kone päivittäin. Todettiin vain, että taidetaan pestä vaatteita hieman harvemmin kuin ehkä normaalisti.. En kyllä ole perehtynyt sen kummemmin toisten pyykinpesutapoihin. Miten usein te pesette pyykkiä? Me tosiaan pestään vain jos vaate likaantuu, mutta tietysti alkkarit ja sukat ovat asia erikseen ja ne pääsee pesuun yhden käytön jälkeen.
Kuvissa näkyvät farkut ovat ale löytö Miami Beachin Zarasta 2012. Kylläpä ne ovatkin palvelleet hyvin ja pysyneet kovasta käytöstä huolimatta hyvinä. Hassua, että nuo rikkonaiset kohdat eivät ole lähteneet suurenemaan, kun tuntuu että se on usein tämän tapaisten housujen huono puoli. Nyt kylmillä ilmoilla mulla on päätynyt sukkikset farkkujen alle ja tämän avulla pysyn itseasiassa tosi lämpimänä. Ihanaa viikonloppua, aurinkoa ja rentoilua! Me lähdetään pian keskustaan. Kirjoittelen viikonlopusta viimeistään maanantaina lisää <3! Halaus! <3Sara








housut / Zara
kengät / Pomar / Polhem*
paita / NA-KD*
neuletakki / Cubus*
takki / NA-KD*
pipo / Vaiko*
*saatu







Janika
03/03/2018Moikka! Mua jäi kiinnostamaan nuo vipsit! Mitä ne on ja mistä niitä saa? Itselläni 2-vuotias tyttö ja tulisi meillä myös tarpeeseen! Kuulostavat käteviltä ???? hyvää ja aurinkoista kevään jatkoa sinne ☀
Sara Parikka
03/03/2018Heippa! 🙂 Siis meinaan ihan niitä perus ”puhdistuspyyhkeitä” mitä löytyy Liberolta, pampersilta jne.. Löytyy yleensä vaippojen läheltä kaupasta 🙂 Meillä käytetään näitä kuvauksissa tosi paljon, kun niillä saa tahrat pois noppaa.. 🙂
KIITOS <3<3 sitä samaa sinne 🙂
Janika
03/03/2018Heh, aivan ???????? sana vipsit kuulosti vaan niin oudolta. Sittenhän no löytyy meiltä jo omasta takaa ???????? täytyypi testata tahroihin ????
Sara Parikka
03/05/2018joo siis mitähän mä oikein kirjotin 😀
Anonyymi
03/03/2018Meillä pestään lähes joka käytön jälkeen, farkut minimissään kerta viikkoon, neuleita/neuletakkeja satunnaisesti riippuen käytöstä.
Lasten vaatteet jokaisen käytön jälkeen, päiväkodissa ja leikkipaikoilla jne on paljon viruksia, täitä, kihomatoja ja kaikkea, joten en voisi kuvitellakaan että ei menisi pesuun. Ollaankin niiltä onneksi tähän asti vältytty (paitsi viruksilta tietysti, mutta virustauditkin onneksi harvassa).
Sara Parikka
03/05/2018Okei.. kiva kuulla toisenlaisesta tavasta.. En olekkaan tullut ajatelleeksi, että pöpöt näin lisääntyisi.. Mekin ollaan pysytty (kop kop) todella terveinä.. Kiitos viestistä 🙂
Laura
03/03/20183 henkinen perhe ja kerran viikossa pesen pyykkiä, meillä ei kerry pyykkiä niin paljon että voisi useammin pestä.
Sara Parikka
03/05/2018Hei kiva kuulla.. kuulostaa tutulle 🙂
tytti
03/04/2018Meillä lasten vaatteet lähes aina käytön jälkeen likaiset vaikka pienempi 2-vuotias käyttää ruokalappuakin, aina onnistuvat likaamaan vaatteet ???? jotenkin itekin touhuun lasten kanssa millon missäkin lattialla ja pöydän alla et aika tehokkaasti likaan itsenikin ???? meillä kone pörrää lähes päivittäin, tai ainakin jokatoinen päivä ????
Sara Parikka
03/05/2018🙂 se on hauskaa miten eritavalla vaatteet likaantuu ja meillä Mimosa on aina sottaisempi kun Matilda 😀 ollut vauvasta saakka. Kiitos viestistä 🙂 <3
Sini
03/05/2018Itekkin pyrin siihen, että laitan vaatteen (paidat ja housut) pesuun vasta, kun ne sitä oikeesti vaativat. Eli ei todellakaan välttämättä yhden päivän käytön jälkeen. Riippuu tietty, miten on liikkunutkin, oon helposti hikoavaa tyyppiä.. ?
Mutta joskus pesasen farkkuja ihan vaan sillä, että ne hiukan ”kutistuisivat” ja näin näyttäisivät taas paremmalta päälläni! Käytän tosi venyviä farkkuja, ja sellasia ihonmyötäsiä. Ginan mollyt on lempparit ?
Ihania asuja sulla! Tykkään niiden rentoudesta!
Sara Parikka
03/08/2018Hei pitääpä tsekata tuo ginan molly 🙂 Kiitti vinkistä 🙂
Ihanaa kevättä sinne <3