Miltä tuntuu täyttää 30

Moi! Kiitos tuhannesti kaikista onnitteluista kirjaan ja synttäreihin liittyen. <3 Kirjoitin teille nyt vähän kieliposkella siitä miltä tuntuu täyttää 30! Tämä on toki vain minun kokemus, eikä mikään universaali juttu. 😀 Halaus ja ennen kaikkea hyvää naistenpäivää! <3Sara

- Suoraan sanoen tuntuu, että olisin ollut jo vuosia kolmekymmentä. 😀 Pienet lapset, omakotitalo jne ovat tuoneet paljon vastuuta ja olen elänyt vahvasti aikuista elämää (mitä ikinä se edes tarkoittaa? :D) jo nuoresta saakka.
- Olin nuorena mustavalkoinen. Pystyin heti valitsemaan puolen ja en nähnyt vaihtoehtoja. Nykyään sävyjä on PALJON! Ymmärrän, kuuntelen ja en ota samalla tavalla kantaa jos en tiedä mistä puhun. Yritän aina ensin ymmärtää, enkä suin päin kailota mielipiteitäni.
- Lähestulkoon kaikki läheiseni ovat minua vanhempia. Ihan muutamat nuoremmat ihanuudet mahtuu joukkoon. Ehkä osittain tästä syystä koko 30 teema on ollut elämässäni jo niin pitkään. Parhaan kaverini kolmekymppisiä juhlittiin kuusi vuotta sitten. Rakastan eri-ikäisiä ihmisiä ja toivon, että saan nauttia tulevaisuudessa enemmän myös minua nuorempien seurasta. Ainakin meillä kotona tulee asumaan vuosien saatossa kolme upeaa nuorta naista. En malta odottaa mitä kaikkea meillä onkaan edessä.
- Nuoruuden into ja tietty kirkasotsaisuus on hieman saanut kolausta ja suhtaudun haaveisiin enemmän realistisemmin. Unelmat ovat myös muokkaantuneet maanläheisempään suuntaan.

- Läheisten menettäminen on vaikuttanut siihen miten ajattelen elämästä. Elämä ei ole aina reilua ja ikävät asiat saattavat yllättää. Toisaalta koen, että se on antanut minulle jo nuoresta iästä lähtien lahjan nauttia elämästä tässä ja nyt. Tiedän mikä on loppupeleissä merkityksellistä ja uskallan panostaa siihen. Haluan myös pitää kaikin voimin kiinni luonteestani joka katsoo asioita ennemmin hyvän kautta.
- Voin tällä hetkellä hyvin ja uskon, että elämä kantaa. Tästä ”elämä kantaa” lauseesta tulee muuten aina mieleen se Tyttö sinä ole tähti leffan räppibiisi… hahaha. muistatteko sen?
- On kivaa olla kolmekymmentä. Se tuntuu ihan yhtä hyvältä kuin 29. 😀 Oon iloinen siitä miten mun vartalo on toiminut kaikki nämä vuodet ja erityisesti siitä, että olen saanut kolme tytärtä.. Okei, nyt lopetan ennen kuin herkistyn! 😀
postauksen kuvat / Inka Soveri & Iltalehti








Jenni S. Big mamas home
03/08/2021Onnea Sara. 30 on just hyvä. Musta tuntuu, että tää vuosikymmen on kuin tehty mua varten. ? Nautin tästä iän tuomasta itsevarmuudesta ja kyvystä ottaa myös rauhallisemmin. Mä olin ainakin paljon epävarmempi parikymppisenä.
Sara Parikka
03/09/2021ihan parasta! Uskon myös just noin 😉 Ihanaa kevättä sinne! <3
Lanttulaatikko
03/09/2021Olet niin kaunis ja onnea syntymäpäiväsi johdosta. Itselleni 5v. tyttö ja haluaisin ehdottomasti joskus lisää tyttöjö:D
Hyvää viikkoa!
Sara Parikka
03/09/2021kiitos paljon <3 oi ihanaa!! Kaikkea hyvää sinne teille 🙂
Johannes
03/11/2021Odotan itse 30 vuotis syntymäpäiviäni kuin kuuta nousevaa! Enää alle vuosi. Kunhan vain korona hellittäisi, että saan järjestää sellaiset juhlat, kun olen unelmoinut! Tervetuloa!
http://www.ideasuni.fi/grillikota-2-0/
Sara Parikka
03/11/2021woop woop, ihanaa <3 Toivotaan tosiaan, että silloin olisi parempi tilanne 🙂
Jonsbe
03/13/2021Ihania ajatuksia! Tyttö sinä olet tähti, niin paras leffa edelleen. Nuorena mietin että otan kyseisen biisin lyriikoita tatskan muodossa, se sitten jäi, mutta sanoma edelleen biisissä niin mahtava.
Sara Parikka
03/14/2021Se oli ihan paras leffa 🙂 kävin katsomassa kaks kertaa leffateatterissa 😀 <3