loppuvuosi & lohimössö

Heippa! Meidän loppuvuosi oli aikamoista juhlintaa. Lähestulkoon joka päivä ollaan nähty kavereita ja/tai perhettä. Ihan hassua, että joulu on nyt taputeltu ja uusivuosi edessä. Olen yleensä nopea siirtymään uuteen kauteen ja Mimosan synttäreihin mennessä joulukoristeet on karsittu pois. Tänä vuonna homma oli toinen ja nautin kuusesta tähän päivään saakka. 🙂 Ollaan saatu kestitä vieraita nyt moneen otteeseen viimeisen kolmen päivän aikana. Alla mitä parhain lohimössä. Sopii ruisnappien, saaristolaisleivän tms pariksi. Leppoisaa vuoden ensimmäistä! <3Sara
Lohimössö
Tarvitset (kannattaa tehdä suosiolla tuplamäärä, jos on enemmän syöjiä):
200g – maustamaton tuorejuusto (käytettiin Philadelphia)
puolikas-kokonainen – punasipuli
150g – graavilohta
noin 3 rkl – kermaa
ruohosipulia
noin puolikas sitruuna puristettuna
Ohje: pilko sipuli pieneksi, kuten myös lohi ja ruohosipuli (voit käyttää apunasi saksia). Muussaa kaikki ainekset sekaisin.













Annu Vainio
01/01/2019Ihanan helppo herkku jälleen. Kiitos
Sara Parikka
01/02/2019<3
Veera
01/01/2019Onko tuossa sun kipossa tuo määrä mitä ohjeessa, vai enemmän? 🙂
Sara Parikka
01/02/2019tein tuplat ja kupissa on puolitoista kertainen määrä 🙂
Pinja Mitrovitch
01/02/2019Hola!
Ihanan simppeli ohje, löysin sun blogiin vast’ikään -tykkään kovasti sun tyylistä kirjoittaa, kuvata ja suunnitella postauksia. Kivaa uutta vuotta!
yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi
Sara Parikka
01/06/2019oi parasta, kiitos <3
Katrianna
01/02/2019Heissan!
Itseäni kiinostaa eniten ehkäpä sisustaminen, ja varsinkin teidän rakennusprojekti, mutta myös kaikki perus arki ja ruoka jutut ovat mielenkiintoisia. Tykkään just lukee sun blogia kun olet niin aito täällä ja kirjoitat just vaihtelevasti eri aiheista.
Ihanaa Uutta vuotta sinne <3
Katrianna
01/04/2019Sori tässä tapahtu jokin kämmi, kommentti tuli näköjään väärään postaukseen… Tarkoitus oli siis kommentoida BLOGI -postaukseen 🙂
Sara Parikka
01/06/2019Nou hätä <3
Noora
01/04/2019Ei ei ei… Parempaa löhimössöä tulee kylmäsavulohesta!! Ja ehdottomasti sinne tuorejuustoa, kermaviiliä, tilliä, lohta, sitruunapippuria ja valkopippuria sekä sipuli.
Lisäksi sinne voi laittaa raikkautena kurkkua tai suolakurkkua jota laitan kinkkumössöön.
Sara Parikka
01/06/2019hei vitist pakko testaa 🙂 nami!!!