Tukholman kuulumiset ja vinkit täydellisen rentoon minilomaan

kuulumiset, me, ootd, travel

Moi! Me varattiin alkuvuodesta reissu ihan vain meille kahdelle. Kolmen lapsen vanhempana on aina spesiaalia päästä reissulle, mutta erityisen spesiaalia siitä tekee sen jos pääsee lähtemään kaksin puolison kanssa. Meillä on suht laaja tukiverkko, mutta etenkin pienin on tottunut yökyläilemään ihan vain muutamassa paikassa. <3 Onnea on isovanhemmat jotka haluaa ottaa lapset hoitoon.

Lennettiin pe aamupäivästä Tukholmaan ja tultiin sunnuntai alkuillasta takaisin. Tämän pituinen loma oli yllättävän helppo järjestää ja olin ihan ihmeissäni siitä miten kaikki matkavalmistelut meni. Oon viime vuosina reissannut useampaan otteeseen yksin kolmen lapsen kanssa, joten tämä oli aika iso ero verrattuna siihen. 😀 Haha! Voitte vaan kuvitella kuinka outoa oli kävellä kentällä vain pieni käsilaukku olalla. Yleensä sitä on varautunut vaikka ja mihin kun lasten kanssa matkustaa. 😀

Suunnattiin heti kentältä Tukholman keskustaan ja mentiin lounaalle. Sen jälkeen napattiin taksi, joka vei meidät noin 30min Yasuragi kylpylään. Olin kuullut valtavasti hyvää kyseisestä kylpylästä ja sain myös vinkin siitä, että siellä kannattaisi yöpyä kaksi yötä. Ajattelin kuitenkin että 24h vierailu olisi meille enemmän kuin riittävä. Voi että miten Yasuragi pääsikin yllättämään! Kirjauduttiin sisään hotelliin joka oli viimeistä piirtoa myöten upea. En lähde tähän edes listaamaan mikä kaikki oli siellä toimi, koska ajattelen että se pitää itse kokea. Ensi kerralla meinataan mennä ehdottomasti kahdeksi yöksi ja skipataan Tukholmassa kiertely. Listasin alle vinkkejä jotka tuli mieleen liittyen Yasuragiin! <3

Vinkit Yasuragiin:

  • Me oltiin varattu vähän isompi/kalliimpi huone saaristo näkymällä ja matalalla sängyllä. Koin, että se oli sen arvoista ja ei maksettu turhasta.
  • Jos matkustat lentokoneella, niin pärjäät käsimatkatavaroilla. Yasuragissa on kaikki pesuaineet (shampoo, hoitoaine, suihkusaippua, vartalovoide)
  • Kannattaa katsoa myös vesibussin aikataulu Yasuragiin. Aika kiva tapa käydä vaikka piipahtamassa Tukholman keskustassa! 🙂
  • Yasuragista saat oman uikkarin (löytyy erikokoisia), asun + tohvelit käyttöön ja niitä käytetään läpi vierailun. Näin ollen ei tarvitse pakata illallisasua tai käyttää aikaa sen pohtimiseen, että mitä pukee päälle. 😀
  • Nappaa hotellihuoneeseen jotain snäkkiä mukaan. 🙂 Vedessä lillumisen jälkeen teki mieli sipsejä ja jotain suolaista!
  • Muista juoda paljon vettä. Span lämmin ilma ja jatkuva vedessä olo haihduttaa paljon nestettä.
  • Varaa illallinen etukäteen. Mä tein sen samalla kun varasin hotellihuoneen.
  • Peseydy jakkarralla kuten span respassa ohjeistetaan ja kokeile myös suolasaunassa kuoria ihoa suolalla. Mä nautin kaikista uusista jutuista mitä pääsin kokeilemaan. 🙂
  • Yritä hoitaa asiat niin, että voit olla mahdollisimman paljon ilman puhelinta. Näin saat elämyksestä kaiken irti. Postauksessa ei ole yhtään kuvia spasta, koska siellä ei saa käyttää puhelinta ja emme ottaneet niitä edes mukaan.

Me oltiin kuitenkin toinen yö Tukholman keskustassa ja oli tietty kans ihanaa kierrellä kaupungilla, piipahtaa kahviloissa ja lekotella hotellissa. Parin päivän irtiotto arjesta teki tosi hyvää ja nyt taas jaksaa arjen vilinää. Pysähtyminen on välillä niin tärkeää <3.

Tukholmasta löytyi Bilar Polly karkkeja ja ne oli niin hyviä!! Mä en ennen tykännyt yhtään Polly:istä, mutta nykyään ne Ice Cream versiot on ihan mun suosikkeja. 🙂 Olisi pitänyt ostaa myös tätä Bilar makua mukaan Suomeen. 😀

Hei pakko vinkata Saran kaverikirja podin uudesta jaksosta, jossa juttelen Janni Keiturin kanssa lapsiperhearjesta. Jakso kestää noin tunnin ja jutellaan laidasta laitaan asioista. Käydään läpi mm. millaista oli synnyttää 2020 maaliskuussa kun korona oli juuri iskenyt päälle. Mähän kotiuduin pienimmän kanssa 6h jälkeen synnytyksestä (suoraan synnytyssalista kotiin) ja Jannin kotiin paluuseen vaikutti se, että uudenmaan rajat olivat menneet kiinni. Tästä linkistä pääset kuuntelemaan 60pv ilmaiseksi Podimon podcasteja ja äänikirjoja. 🙂  Ilmainen kokeilujakso ei sido jatkamaan tilausta!

Hei nyt mä lähden hakemaan pienimmän kotiin päiväkodista. Aivan ihana auringonpaiste tuolla ulkona 🙂 Ai että! Lupasin hakea hänet pulkalla, kun lunta vielä riittää! Ihanaa viikkoa sinne! <3Sara

lomalta paluu

kuulumiset, lapset, loma, luonto, me

Moi! Ollaan vietetty tää viikko hiihtolomaa mökillä. Oon ollut villavaatteissa, ilman meikkiä, syönyt ja nukkunut hyvin. Tää oli eka kerta lasten kanssa, kun mökillä tuntui erityisen helpolta. Huomaa, että lapset alkaa olla jo isoja. Pienintäkään ei tarvinnut aivan jatkuvasti seurata vaan hän viihtyi myös itsekseen. Tosin siellä oli kyllä serkkujen perhe mökkeilemässä mikä oli lasten mielestä tietty ihan parasta. On valtava rikkaus saada elää lapsiperhe elämää Mikon veljen perheen kanssa samaan aikaan. Heillä on myös kolme lasta ja kaksi vanhinta tyttöä lähes täysin samanikäisiä meidän tyttöjen kanssa.

Oon iloinen siitä, että kierrokset laski ihan muutaman vapaapäivän aikana. Se kertoo mun mielestä siitä, että arki ei ole liian vauhdikasta. On nimittäin ollut aikoja kun viikon loma on mennyt vaan samassa temmossa kuin arki ja rauhoittuminen on ollut vaikeaa.

Taisinkin kirjoittaa siitä, että avantouinti ja urheilu jäi pariksi viikoksi pois kun ollaan sairasteltu. Mökillä olo tuntui terveeltä ja uskaltauduin avantoon. Siinä oli kyllä aikamoinen homma saada edes avanto tehtyä ja kevyt jää muodostui aina sillä välillä kun käytiin saunassa. 😀 Pakkasta oli parhaimmillaan -18 astetta, joten ei ihme.

Jäätiin mökille extempore vielä vähän pidemmäksi aikaa ja se oli hyvä päätös. Käytiin luistelemassa luonnon jäällä ja osa porukasta jaksoi luistella yli neljän kilometrin lenkin. 🙂 Viikonlopuksi tultiin kotiin, jossa oli käynyt meidän poissa ollessa siivooja. <3 PARASTA! Meillä on käynyt siivouspalvelu jo monta vuotta ja silti nautin siitä joka kerta yhtä paljon. Vähän sama asia muuten kynsien geelilakkauksen kanssa. 😀 Palvelut joista maksan erittäin mieluusti.Tänään saadaan kavereita brunssille ja sitten valmistaudutaan alkavaan viikkoon. Pitääkin katsoa ulkokamppeet tarkasti läpi, kun ensi viikolla on plussaa. Oon vähän pihalla lasten kevätvaatteiden suhteen. Pienimmällä on kaikki tarvittava, mutta isompien kasvuvauhti on niin kova tällä hetkellä, että jatkuvasti saa päivittää tilannetta.

Leppoisaa sunnuntaita ja ihanaa uutta alkavaa viikkoa! <3Sara

hiihtoloma

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me, ootd

Moi <3 Meillä on edessä hiihtoloma. Ajateltiin suunnata muutamaksi päiväksi mökille. Meinataan käydä luistelemassa, pulkkamäessä ja leipoa pullia. Mietin myös, että haluan tehdä ruoaksi spagettia, bolognesekastiketta ja jotain ihan perus riisi&kanakastiketta. Tarkoituksena on tehdä molempia ruokia isot satsit joita voi sitten lämmittää pitkin viikkoa. Huomaan, että välillä tykkään testata uusia reseptejä ja sitten taas on aikoja kun palaan niihin tuttuihin ja takuuvarmoihin makuihin. Nyt on semmoinen fiilis, että kaipaa tuttua ja turvallista <3

Meillä on viime viikkoina sairasteltu vähän vuoron perään ja nyt en ole pariin viikkoon urheillut tai käynyt avannossa. Toivottavasti saadaan mökille tehtyä avanto ja päästään pulahtamaan. Vähän kyllä hirvittää kova pakkanen, joten saa nähdä miten meidän käy. 😀 Ennen kipeyksiä onnistuin kasvattamaan vedessä olo aikaa muutamaan minuuttiin.. Saapi nähdä aloitetaanko nyt tauon jälkeen ”alusta” vai miltä avantouinti tuntuu. Hanskat ja tossut pakkaan mökille mukaan, vaikka siellä pääseekin uinnin päätteeksi saunaan.

Nappaan mukaan myös muutaman lehden ja toiveena on katsoa myös Netflixistä Your place or mine <3 Luulen, että se vois olla ihan mun juttu. Tää tosin on vähän riippuvainen siitä, et riittääkö mökillä nettiyhteys. 😀

Vietättekö te hiihtolomaa? 🙂 Millainen viikko siellä on edessä? <3Sara

Saran kaverikirja

design, DIY, kuulumiset, me, pohdintaa, työelämä, tyyli

Moi! Tänään julkaistiin ensimmäinen jakso mun uutta omaa podcastia Saran kaverikirja. Tämä on mulle ehdottomasti intohimoprojekti, jota oon pallotellut päässä jo pitkään. Oon niin kiitollinen, että saan tehdä töitä tämän podin parissa koko tämän vuoden. Toivon kovasti, että te tulette tykkäämään sisällöstä yhtä paljon kuin minä. Oon huomannut, että kaippaan enemmän kevyttä kuunneltavaa kaiken raskaan sisällön ja uutisen rinnalle. Tämä podi on puhtaasti lifestyle aiheinen ja uppoutuu viikottain erilaisiin teemoihin. Saan joka viikko studioon vieraan jonka kanssa jutellaan päivän aiheesta laidasta laitaan. Tulossa on juttua mm. lapsiperhearjesta, muodista, ruuasta, sisustuksesta jne. <3 Saa laittaa myös toiveita aiheista ja vieraista! Käsikirjoitan podin itse, joten mulla on vapaus valita mitä siellä höpistään. 🙂

Mä halusin luoda podcastin, jota kuunnellessa tuntuisi siltä kuin viettäisi aikaa kavereiden kanssa. Siltä, että saisi inspiroitua yhdessä elämän pienistä ja suurista asioista, saada vinkkejä ja vertaistukea. Jos haluat arkeen hetken, missä rentoutua hyvässä seurassa, niin Saran kaverikirja podi on paras valinta!

Ensimmäisessa jaksossa jutellaan arjen aikataulutuksesta, multitaskauksesta ja pohdintaan mistä balanssi löytyy. Vieraana blogialan pioneeri, kolmen lapsen äiti Hanna Väyrynen. Jaksosta voi aistia sen, että oon aika innoissani ja oon odottanut pitkään että projekti starttaa. 

Mun podcast löytyy Podimo:sta ja täältä pääset nappaamaan 60päivän ilmaisen kokeilujakson. 🙂 Podimosta löytyy paljon erilaisia laatupodcasteja ja tuhansia äänikirjoja. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu hintaan 7,99€/ kk, mutta kokeilun voi lopettaa milloin tahansa ja siihen ei liity sitoutumista.

Ihanaa ystävänpäivää kaikille virtuaalikamuille siellä <3 Teillä on isompi merkitys mun elämässä kuin uskottekaan. <3Sara

Postauksen kuvat on ottaneet Sam Jamsen

Podcastin tuottaa Asennestudio

1 8 9 10 11 12 13 14 422