kartanolla 19.

yleinenTags:

Huomenta! Viimeinen viikonloppu ennen joulua. Meidän viikko on hurahtanut vikkelästi, kun ollaan aika paljon puuhattu kaikenlaista. Tai mä oon kyllä yrittänyt ottaa mahdollisimman rennosti ja Mikko&Matilda on käynyt uimassa, puistoilemassa ja leikkimässä. Oon yrittänyt levätä ja ladata voimia tulevaan. Nyt voin olla vain iloinen siitä, että aloitin joulutohinat aikaisin ja kaikki hommat on jo hoidettu. Muutamia ruokia pitää vielä hakea ja leipoa pari jälkkäriä. Noi hommat on musta sieltä kivoimmasta päästä, joten ne ei stressaa. Onko teillä rauhallinen joulufiilis vai puskeeko hiki? Oon niin monena jouluna ollut siinä tilanteessa, että tässä vaiheessa on kaikki tekemättä ja hoitamatta. Eikä siinäkään mitään vikaa, jos täsmä isku kaupoille tuottaa tulosta. Itselle käy vaan yleensä niin, että silloin kun jotain tiettyä etsii sitä ei löydä.. (ja päinvastoin). Toisaaltaan nyt saa ehkä hyödynnettyä alennusmyyntejä lahjaostoksissa, kun tuntuu että monissa paikoissa alet ovat jo alkaneet.

Tässä kuvia, kun käytiin Tuomarinkylän kartanolla, Country White- liikkeessä ja sen jälkeen Haltialassa lounaalla. Ihania paikkoja kaikki. Matildan kanssa ihmeteltiin hevosia, lehmiä ja lampaita. Kivaa viikonloppua! <3SaraOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

…se julkisuus homma 18.

yleinenTags:

Heippa! Ajattelin kirjoitella teille aiheesta, mistä tulee tasasin väliajoin kysymyksiä. Nimittäin julkisuudesta.. Jokin siinä kiehtoo, pelottaa ja kiinnostaa ihmisiä. Toisille se on pakollinen paha ja toisille unelmien täyttymys. Oma matkani julkisuuden kanssa alkoi jo varhain, kun aloitin 16-vuotiaana Salkkareissa näyttelijänä. Opin jo nuorena hyväksymään julkisuuden osaksi elämääni ja tein varhain päätöksen siitä, että se ei saa vaikuttaa elämiseeni. En halunnut arkailla tai muuttaa käytöstäni sen vuoksi. Ajattelin, että lähimmäiseni tietävät kuka – ja millainen olen. Voitte tosin kuvitella, että nuorena nämä asiat vaivasivat enemmän päätäni ja jouduin kulkemaan pitkän matkan ennenkuin tulin sinuksi julkisuuden kanssa.

Nykypäivänä julkisuus ei juurikaan vaikuta elämääni ja elän ihan normaalia lapsiperhearkea. Välillä ihmiset tulevat juttelemaan ja pyytävät valokuvia. 99% kaikista kohtaamisista ovat positiivisia ja mukavia. Ihmiset ovat kohtelian uteliaita 🙂 Arkipäivässämme julkisuus ei näy juuri lainkaan.

Hassuinta edelleen julkisuudessa on se, että välillä täytyy pohtia kuinka haluamme julkaista jonkin  meille erittäin henkilökohtaisen asian. Se tuntuu jotenkin hullulta 😀 että tarvii miettiä semmosta. Kun odottaa lasta, saa lapsen, menee naimisiin.. tms. Ellemme halua, että joku media (=juorulehti) ehtii tiedottamaan asioistamme, meidän täytyy tehdä se itse. Näihin tilanteisiin blogi ja insta ovat olleet mahtavia kanavia. Pystyn kertomaan asiasta juuri miten itse haluan, jolloin myös faktat ovat kohdallaan.

Julkisuus ei ole ammatti, eikä siitä saa rahaa.. Omalla kohdalla julkisuus ei myöskään ole glamouria tai jatkuvia kekkereitä.. Kaiken kaikkiaan julkisuus ja media on kohdellut minua hyvin, vaikka se on tietysti myös paljolti itsestä kiinni. Olen tarkka siitä mitä itsestäni annan ja mihin. Blogini on turvallinen paikka jakaa asioita, koska täällä ajatuksiani ei irroteta kontekstista. Olen myös monta kertaa hämmästellyt sitä miten ihania ihmisiä siellä ruudun takana kirjoittelee kommentteja. Tuntuu, että mua ei haluta ymmärtää väärin, vaan pikemminkin jaetaan monien kanssa samoja arvoja. Kiitos teille!

<3Sara

ps. kuvat ovat joulukortti asetelmasta.. Tyttö vain puuttuu keskeltä. 🙂 Oli aikamoinen projekti, kun heiluttiin molemmat Matildan ja Lilan edessä yrittäen saada se paras hymy esiin. Kuvan jälkeen mekko oli päällä 1s ennen kun se sai kyytiä. Lila malttoi vähän pidempään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Myssy 17.

yleinenTags:

Moi! Pakko oli tulla jakamaan teille vinkkiä ja alekoodi näistä ihanista myssyistä. Saatiin myssyfarmilta pipot talveksi mitä ihanimmissa väreissä. Heillä on vapaavalintainen myssy verkkokaupasta -20% lukijoilleni koodilla SARANMYSSY (voimassa 17.12-03.01)

Matilda on tykännyt todella paljon omasta myssystään (tuo missä on vaaleanpunainen tupsu) ja hän pitää sitä välillä myös sisällä. 😀 Voi vain arvostaa tämän yrityksen ideologiaa ja tuotteiden puhtautta!

Tänään mennään ystäväperheen luokse ja neiti pääsee leikkimään toisen pikkuneidin kanssa. Terkkuja ja kivaa päivää <3Sara

myssyfarmi

100% käsintehty

100%jäljiteltävissä

100% kotimainen

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Pipot- myssyfarmi- saatu)

granaattiomena herkku 16.

yleinenTags:

Heippa! Me ollaan nautittu nyt useana päivänä graniittiomenoita. Matilda rakastaa kyseistä hedelmää todella paljon. Usein teen hänelle oman annoksen, minkä hän kauhoo vikkelään suuhunsa. Granaattiomena on uskomattoman kaunis ja ihmeellinen hedelmä. Mielenkiinnosta googlailin granaattiomenan terveysvaikutuksia ja lista oli huikean pitkä. Tätä herkkua voi siis vedellä jatkossakin hyvillä mielin.

Tykkäättekö kyseisestä hedelmästä? Mä oon käyttänyt tätä viime aikoina myös hedelmäsalaatissa ja hedelmärahkassa.. Sopii niin hyvin! Muutenkin joulunalla on ollut hyvä keksiä taaperolle terveellisiä herkkuvaihtoehtoja. Maissi, viinirypäleet ja granaattiomena on tämän hetken ykköset ja niitä neiti nauttii muiden syödessä karkkia, konvehteja tms. Piparia ja keksejä Matilda on saanut maistella.. myös kakkuja ja jäätelöä. Limut, karkit ja suklaat ovat pannassa toistaiseksi vielä pitkään. Miten teillä mennään herkkujen suhteen?

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 343 344 345 346 347 348 349 422