lahjat 7.

yleinenTags:

Moi! Nähtiin viikonlopun aikana paljon perhettä ja vietettiin aikaa porukalla. Lauantaina oli pikkujoulua ja eilen olin siskon luona katsomassa linnanjuhlia. Tänään aamulla käytiin Matildan kanssa kerhossa ja koko tulevalle viikolle on mukavasti ripoteltuna kavereiden näkemistä ja kaikenlaista pientä puuhaa. Menee itselläkin päivät nopeammin ja odotus ei pääse raastamaan.

 Kuvissa näkyy valmiit paketit ja joulutervehdykset. Vielä on paketoimatta muutama isompi joulutervehdys ja paketti. Muuten ollaan jo hyvässä vauhdissa. 🙂

Miten teillä menee lahjojen suhteen?

<3SaraOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lastenhuone 6.

yleinenTags:

Heippa! Kuten oon aikaisemminkin kirjoitellut, niin lastenhuoneemme on melko pieni ja kompakti. Se onkin aiheuttanut meille hieman päänvaivaa, kun ollaan pohdittu miten saisimme kaksi lasta mahtumaan sinne järkevästi. Matilda ja uusi tulokas on tosin niin pieniä, että pääosin leikit tapahtuu olohuoneen puolella. Pienen huoneen vuoksi ollaan rajattu lelujen määrää ja pyritty siihen ettei kaikkea tarvitse olla jokaista sorttia. Tavaraa kerääntyy yllättävän nopeasti ja siksi onkin ihanaa kun joulun alla niin moni läheinen kysyy vinkkejä Matildan joululahjaan.

Mikko keksi mahtavan ratkaisun lasten nukkumisjärjestelylle ja aloittaa suunnittelun+rakennusprojektin keväällä-kesällä. Vauva nukkuu ensimmäiset kuukaudet meidän huoneessa, joten huoneella ei sinäänsä ole mikään hoppu. (kirjoitan pian kehdosta mikä on laitettu vauvaa varten valmiiksi) Postailen tästä projektista sitten kevään puolella, kun saadaan konkreettisesti jotain ajatuksia paperille.

Oon kuitenkin todella tyytyväinen lastenhuoneeseen ja etenkin sen harmoniaan+väritykseen. Tykkään siitä, että värit ei hypi silmille ja tunnelma on rauhallinen. Tuntuu, että viimeinen palanen loksahti paikalleen, kun löysin Lekmerin sivuilta Bloomingvillen valaisimen. Todella kaunis valaisin ja sopii kuin nakutettu huoneeseen. En välillä edes muista miten kivoja tuotteita voi löytää lastentarvikeliikkeistä myös sisustusmielessä. Jotenkin lastensisustuksen mieltää heti värikkääksi ja muoviseksi, vaikka näinhän se ei ole. Kannattaa kurkkailla Lekmerin lastenhuone ”osastoa”, mistä löytyy yllättävän paljon kaikkia ideoita ja ihania tuotteita! 🙂

Tuntuu, että lastenhuoneen lisäksi myös kotimme alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Tietysti pieniä muutoksia ja jatkuvaa kehitystä tapahtuu koko ajan, mutta viime viikkoina ollaan vaan fiilistely tunnelmaa mikä täällä on. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja kaikki on meidän näköistä. Saattaa tosin olla, että joululla ja näillä monilla pikku valaisimilla on osuutta tunnelman luomisessa. Keväällä pistänkin kaiken uusiksi 😀 heh, toivottavasti en.

Rauhaisaa sunnuntaita ja ennen kaikkea hyvää itsenäisyyspäivää. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(tapetti: ferm living, valaisin: Lekmer/saatu, kartonki roikkuvat: habitat)

pohjameikki 4.

yleinen

Heippa!

Oon täysin hullaantunut meikinpohjustusvoiteisiin ja mietin vain, että miten olen pärjännyt aikaisemmin ilman sellaista. Mulla on pääosin hyvä iho, mutta päivän mittaan se rasvoittuu ja mun pitää usein lisätä puuteria. Pohjustusvoiteen avulla iho pysyy paljon kuulaanpana, tasaisempana ja kaikinpuolin paremman näköisenä. Oon aina luullut että pohjustusvoide saisi ihon tuntumaan pakkelimaiselta, mutta päin vastoin. Meikki pysyy kasvoilla paljon raikkaammin, eikä ala painamaan päivän aikana. Oon kokeillut pohjustusvoidetta Lorealilta ja Lumenelta. Seuraavaksi meinaan hankkia Lumenen Blur pohjustusvoiteen mitä oon testaillut lehdestä napatun näytteen kautta. Aivan ihana!

Kirjoittelin viime viikolla kasvojenhoidostani ja nyt jatkan meikin osalta. Meikkaan keskimäärin neljä kertaa viikossa ja aloitan silloinkin ihon puhdistuksella+kosteuttamisella. Voiteitten jälkeen levitän pohjustusvoiteen, sitten meikkivoiteen, töpötän valovoidetta alaluomien sisänurkkaan ja kulmakarvojen korkeimman kohdan alle.. Tämän jälkeen laitan lumenen mineraalipuuteria ja sitten onkin aurinkopuuterin sekä poskipunan vuoro. Silmämeikin suhteen vaihtelua on todella paljon. Useimmiten meikkaan nude-sävyillä luomia ja vetäisen ripsivärin. Välillä innostun rajailemaan ja tekemään vahvempaa meikkiä. Tämän kauden lemppari meikkini koostuu kissamaisista rajauksista ja punaisesta huulipunasta! Teen tästä postausta pian!

Tykkään paljon meikkailla, varsinkin silloin kun on aikaa ja jos on joku erityinen tapahtuma mihin on kiva laittautua. Yllättävän paljon piristää kotiäitiä kun sipaisee meikkiä kasvoille:)

Mukavaa viikonloppua! <3Sara

PB211308_Fotor_Collage

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

paketointi 3.

yleinenTags:

Heippa!

Valkkasin tämän vuoden pakettitarvikkeet muutama viikko takaperin ja tänään olisi tarkoitus paketoida loput lahjat valmiiksi. Olen paketoinut pikku hiljaa, mutta nyt alkaa olla kaikki hankinnat tehtynä. Lahjoja hankimme tänä jouluna (kuten edellisenä) vain lapsille. Lasten ilo ja jännitys tekee joulusta entistä ihananpaa. Voi muistaa sen kutkuttavan tunteen, mikä itsellä lapsena oli. Nyt sitä saa seurata oman lapsen ja lähimmäisten lasten kasvoilta.

Paketoin pahvinvärisellä paperilla, mikä on mielestäni ympäri vuoden aivan ihana paperi. Perinteisen jouluisia paketit eivät ole, mutta mielestäni niistä tuli kuitenkin nättejä. Usein olen yhdistänyt pahvin kullan värin, mutta tänä vuonna mennään vähän raikkaammalla eli valkoisella. Numerokortit löysin ikeasta ja niitä myös siskoni hamstrasi paketointia varten. Sellofaania käytän joulutervehdyksiin, mitkä viedään jouluvietto paikkoihin.

Täällä aamupäivä vietetään yllättävän terapeuttisesti eli paketoidessa. Muutama leikkikaveri on tulossa Matildalle kylään ja minulle vuorostaan kaveri kahville. Kivaa päivää teille! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 346 347 348 349 350 351 352 422