juhlia juhlia juhlia

yleinenTags:

Moi! Meidän alkuvuosi näyttää melkosen juhlien täyteiseltä. Tulevan pikkuisen ristiäiset, kummityttömme synttärit, läheisten synttärit ja mun 25v päivät. Tykkään järjestää juhlia ja etenkin suunnitella tarjoiluja. Viime vuosina olen myös innostunut koristelemaan kotia juhlien mukaan ja tätä innostusta aijon ehdottomasti jatkaa. Kasasin tähän vinkkejä joiden avulla voi järjestää pienemmät ja isommat juhlat hyvillä mielin. En malta odottaa, että meidän neidit on vähän isompia ja osaavat kertoa millaisia juhlia toivovat. Mielellään sitä toteuttaisi synttärisankarin toiveet. Ollaan myös pohdittu josko otettaisi jatkossa koppi Halloween juhlista ja järjestettäisiin ne tulevaisuudessa aina meidän luona. Koristeluissa ja tarjoiluissa ei voisi ampua yli ja asuilla+pukeutumisella voisi luoda tosi hienoja hahmoja. Lapsille tämä voisi olla jännittävää ja kivaa!

vieraiden määrä

juhlapaikka

rentoa vai virallisempaa

suolaista ja makeaa herkkua, juhlien teemaan sopivaa

mahdollisten koristeiden hankkiminen

mahdollisten kokkausapulaisten valjastaminen (..mun tapauksessa käännyn siskoni puoleen, joka muutenkin jaksaa höpöttää ja suunnitella tarjoiluja kanssani)

siivouspuuhat, vaatteiden valinta ja ruokien esivalmisteluiden aloittaminen tarpeeksi ajoissa

juhlissa tulisi pyrkiä nauttimaan ja jättää siivoilut juhlien jälkeen.. Kaikki millä pystyy helpottamaan juhlien kulkua ja sujuvuutta on hyvä hoitaa etukäteen

 Edessä oleva joulukausi ja sen jälkeiset kekkerijuhlat ovat kaikki iloisia ja odotettuja. Perheen ja lähesten kanssa juhliminen on juuri sitä leppoisinta ja mukavinta puuhaa. Aika jollain tapaa pysähtyy ja muistaa nauttia siitä millä on oikeasti merkitystä. <3Sara

ps. kuvat Matildan 1.v syntymäpäiväjuhlista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lila

yleinenTags:

Mooi! Yleensä kirjoittelen blogiin aamupäivästä, mutta nyt kaikki aikataulut ovat ihan sekaisin. Yllättävän paljon häiritsee tämä pitkään jatkunut flunssa.

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa Lilan kuulumisia ja ylipäätään arjesta koiran kanssa. Saimme vuoden alussa uuden kodin sekä pihan. Tämä on ollut niin huippu juttu ajatellen elämää koiran kanssa. Etenkin kun Lila on niin pieni, että sille monesti riittää pelkkä pihalla pyöriminen ja sisällä leikkiminen. Talviaikana se ei tykkää ulkoilla juurikaan pitkiä matkoja, joten omapiha on plussaa.

Lila on luonteeltaan eloisa ja innostuu aina uusista ihmisistä. Lempipuuhanaan se nukkuu tai leikkii.. Lila on myös todella hellyydenkipeä ja työntää pehvansa joka mutkassa syliin. Matilda menee iltaisin puoli kahdeksan-puoli yhdeksän aikaan nukkumaan, joten illat on Lilan aikaa ja silloin hän saa huomiota.

Matilda ja Lila tulevat hyvin juttuun ja tyttö yrittää käskyttää koiraa parhaansa mukaan. Ollaan saatu olla tarkkoja sen suhteen, että Matilda ei pääse koskemaan Lilaan liian kovakouraisesti. Innokkuus on kyllä suurta joka aamu kun Lila nousee pesästään. Saapas nähdä miten Lila suhtautuu uuteen pienokaiseen.. Luulen, että se menee luonnollisesti ja hyvin. Voin vain kuvitella kuinka tärkeä koirasta tulee tytöille, kun se on pyörinyt heidän jaloissaan vauvasta asti. Onneksi chihuahuat elävät usein pitkään ja näin ollen Lila on meidän matkassa vielä vuosikymmenen. Onko teillä lemmikkejä? <3Sara

ps. kannattaa käydä kurkkaamassa mun instaa.. Bangerheadin kilpailun kautta voi voittaa ihania Cleanin tuotteita!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

joulua kotona

yleinenTags:

Moi! Täällä ollaan parannuttu pikkuhiljaa flunssasta, joka iski yllättävän kovaa.. Onneksi se on jo takana päin ja vain mä sairastuin. Tänään vietetään isänpäivää.. ONNEA teille kaikille isille, jotka ootte maailman tärkeimpiä. Leivottiin Matildan kanssa nutella juustokakku ja se onnistui hyvin. Ajattelin leipoa jotain uutta ja sellaista mistä Mikko varmasti tykkäisi, vaikka eipä hän koskaan mun leipomuksia oo jättänyt syömättä. Kakku oli hyvää ja sitä tulee tehtyä varmasti myös jatkossa. Kirjoitan oman postauksen siitä pian! 🙂

Joulua oon tuonut kotiin ja eteenkin tähtivalot luovat iltasella ihanaa tunnelmaa. Mielestäni joulukoristeet ei pomppaa likaa esille, kun ne sopii meidän muuhun sisutukseen. Tänä vuonna en ole ostanut mitään uusia koristeita ja ainakin nyt tuntuu siltä etten tarvitsekkaan mitään erityistä. Ehkä ensi jouluna laitetaan aito iso kuusi ja silloin tarvitaan enemmän koristeita ja valosarjoja. Jos olisin fiksu, niin ostaisin ne joulun jälkeen aleista.. Pitää laittaa muistiin.

Huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen äippälomaa. <3 Leppoisaa sunnuntaita ja mitä parhainta isänpäivää.  <3SaraOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TOP 3 matkakohdetta tulevaisuudessa

yleinenTags:

Heippa! Matkustelu ei ole tällä hetkellä kovinkaan ajankohtaista, enkä edes sen suuremmin haaveile reissuista. Tällä hetkellä ajatukset on tulevassa pienokaisessa ja siinä kuinka arkemme lähtee rullamaan alkuvuodesta. Olen reissanut mielestäni suht paljon ja nähnyt+kokenut hyvin erityyppisiä kohteita. Kerkesimme tehdä monen monta reissua kahdestaan ennen lasten tuloa ja kaikki yhteiset haavemestat käytiin läpi. Kuitenkin päädyin pohtimaan tämänhetken top3 matkakohde toivetta. Heti kun alkaa asiaa miettimään, niin saahan siinä helposti luotua itselleen reissukuumeen. Tässä tämän hetken matkakohde haaveet, joiden toivon toteutuvan muutaman vuoden sisällä.

ps. täällä ollaan flunssassa ja siksi postailu jäänyt jalkoihin viime päivinä. Onneksi mulla alkoi nyt viikonloppu. <3Sara

Kreikka

Rakastan Kreikkalaista ruokaa, nami!! Toivoisin sinne suuntaan reissua pienten kanssa, altaan ja meren äärelle. Mahdollisimman helppoa ja vaivatonta pienten kanssa reissatessa. Ravintolat, kaupat ja palvelut mahdollisimman lähellä. Matilda nauttisi vesileikeistä ja pienemmän kanssa voisimme harjoitella polskimista. Täytyisi valita ajankohta niin, että sää ei olisi liian kuumat. Valmispakettimatka siis tilaukseen!

Lappi

Mua hävettää sanoa, että en ole koskaan käynyt Lapissa. Pohjoisin paikka missä olen ollut on Rovaniemi ja siitäkin nähnyt vain pintaraapaisun. Olisi ihanaa käydä kunnon reissulla Lapissa ja majoittua jossain ihanassa mökissä/pienessä hotellissa. Tällaisen reissun voisi hyvin tehdä mihin vuoden aikaan tahansa, koska uskon että siellä riittää kaunista katseltavaa.

Rooma

Olen käynyt Roomassa ja muutenkin reissannut Italiassa. Tykkään pastasta ja pizzasta vähän liiankin paljon.. siihen yhdistettynä vielä Italialainen jäätelö, ai ai!! Roomaan olisi kiva mennä vkl matkalle aikuisessa seurassa, vaikka keväällä. Siellä on paljon nähtävää.. Ihania pieniä katuja, kahviloita, putiikkeja, kulttuuria ja melkein kaikkialle voi liikkua kävellen.

IMG_0288

IMG_0294

IMG_0336

IMG_2580

IMG_2639

(kuvat reissuiltamme Miamista ja Sisiliasta)

1 351 352 353 354 355 356 357 422