keskiviikkoa

yleinen

Moi! Mulla on tänään vapaapäivä ja vietän sen rauhallisesti Matildan kanssa. Heräiltiin seiskan aikaan ja siirryttiin ennen lounasta kaupoille+kirjastoon. Kirjastossa kahlattiin ”Puppe saa pikkusiskon” kirjaa sekä lukuisia Herra Hakkaraisia. Neiti viihtyi älyttömän hyvin kirjastossa ja ostosreissulla ylipäätään. Mietin juuri kotimatkalla, että pian meillä onkin matkassa vauva mukana. Matildan kanssa on jo niin helppoa liikkua, mennä ja tulla. Tietty on niitä kertoja milloin kiukkua on paljon mukana ja kaikki menee jotenkin väärin päin, mutta pääosin meidän touhuaminen on aina tosi kivaa. Onneksi niin, koska pian meitä on täällä lisää ja en haluaisi silloinkaan linnottautua kotiin.

Nyt neiti nukkuu päikkäreitä ja mä suunnittelen joulukoristeiden hakua varastosta. Se voisi olla kivaa puhaa iltasella. Tämä on ensimmäinen Joulu nykyisessä kodissamme, joten mitään vakkari koristepaikkoja ei ole tullut. Pitää miettiä mikä sopisi mihinkin ja millaiset valot olisivat kauneimmat. Oletteko te aloittaneet jo koristelun? Ostin tänään myös lahjapaperia ja nauhaa. Teen usein samanhenkisiä paketteja ja tykkään tehdä niistä kauniita. Tosin yhtään Joululahjaa ei ole vielä tullut hankittua. Kuvailen Jouluista kotiamme, kun olen saanut kaiken laitettua. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sinustako bloggaaja?

yleinenTags:

Heippa! Multa on kysytty muutamaan otteeseen vinkkejä blogin perustamiseen ja siihen mistä kannattaisi lähteä liikkeelle. Itse päädyin perustamaan omat nettisivut, joiden kautta minuun saa yhteyden liittyen työasioihin. Blogia päädyin kirjoittelemaan vähän vahingossa, kun ajattelin että sellainen olisi kiva liittää sivuihin. Äkkiä se olikin koko sivujen ydin ja päädyin kirjoittamaan miltein päivittäin. En olisi koskaan arvannut miten kivaa puuhaa on blogata.

Helpointa olisi varmasti perustaa blogi wordpressin tai bloggerin kautta, jotka ovat tietääkseni molemmat ilmaisia. Nettisivut taas maksavat (ellei osaa itse koodata), mutta silloin pystyy luomaan sivut täysin sellaiseksi kuin itse haluaa. Siihen tarvitaan koodaaja tai joku joka osaa auttaa nettisivuijen luomisessa.

Tärkeintä varmasti on oma motivaatio ja halu bloggaamiseen. Jos jatkuvan päivittämisen kokee ahdistavaksi, niin silloin kannattaa ehkä vielä miettiä. Tietysti tulee aikoja jolloin postausaiheita ei tulvi päähän ja silloi voi olla haastavaa tuottaa sisältöä. Itse en ole ottanut siitä kummemmin paineita, koska se kuuluu bloggauksen luonteeseen, että ajoittain postauksia tulee hieman harvemmin. Mielestäni parhainta on jos kaikki lähtee omasta halusta, innostuksesta ja omin ehdoin.. Näin bloggauksesta ei synny taakkaa tai paineita. Ei kannata verrata itseään kehenkään muuhun bloggaajaan, vaan tehdä blogista sellainen mikä miellyttää itseään ja tuntuu itselle luonnolliselta. Ihaillen luen muutamia muotiblogeja ja ajoittain pysähdyn miettimään, että onko oma blogini liian kotikutoinen. Kuitenkin loppujen lopuksi juuri tämä on juttuni, joten hyvä pysyttäytyä siinä mikä tuntuu itselle parhaimmalta. Toki itseään voi aina kehittää myös bloggaajana.

Voin suositella rohkeasti kokeilemaan oman blogin perustamista.. eihän siinä mitään menetä. Parhaimmillaan bloggauksella on taivas rajana!

Herääkö teillä kysymyksiä aiheesta? 🙂

ps. kuvituksena uudet kynttilänjalat mitkä sain äidiltäni.. Meillä on ennestään vain tuikkukuppeja ja kynttilälautasia. Mielestäni nämä lasinväriset kynttilänjalat ovat klassisen kauniit. 

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

raskautta

yleinen

Heippa! Kävin eilen neuvolassa pitkän tauon jälkeen ja oli kyllä kiva höpöttää maha-asioista ajan kanssa. Olin tällä kertaa vastaanotolla yksin, joten keskittymiskyky oli paljon parempi ja sain kysyttyä kaikki mietinnässä olleet asiat. Kaikki oli neuvolan tarkastusten perusteella oikein mainiosti ja nyt vain odotellaan, että vauva kasvaa vielä vähän aikaa vatsassa. Kirjoittaessa postausta tajusin, että mulla on päässä vain erilaisia pointteja ja olotiloja ajatellessani raskautta. Välttääkseni totaalisen sillisalaatti postauksen päätin erotella alle ajatuksiani ja tämän hetkisiä fiiliksiä.

Matildan odotus meni reippaasti yli lasketun ajan ja olen asennoitunut että sama homma toistuu. En siis odottele pientä maailmaan ennen vuoden vaihdetta. Saas nähdä kuinka käy!

Magnesium on auttanut jalkavaivoihini todella paljon ja nyt nukahtaminen+yöt sujuu ilman levottomuutta.

Ystävien raskaudet kulkee omani rinnalla ja ihanan paljon pienokaisia suodaan lähipiiriimme.

Äidiksi tuleminen toista kertaa ja arjen pyörittäminen kahden lapsen kanssa ei jännitä lainkaan. Uskon, että kaikki lutviintuu ja asiat menee omalla painollaan.

Olemme ensimmäiset kuukaudet kotona lasten kanssa ja sitten alkaa töiden+koulun yhdistäminen arkeen. Molemmat meistä työskentelee ja opiskelee epäsäännöllisiin aikoihin, joten kaikki on sumplittavissa.

Matildan touhuja seuratessa tulee niin onnellinen olo siitä, että hänelle syntyy pian pikkusisko.

Tällä viikolla olen alkanut hahmottaa miten päin vauva on mahassani. Liikkeitä tulee sellaiseen tahtiin, että en ole kertaakaan huolestunut vauvan rauhallisuudesta.

Mahani on samankokoinen, kuin Matildan kanssa tässä vaiheessa. Monesti toiset vauvat ovat kuitenkin 300-500g isompia kuin esikoiset. Matilda oli aika pieni syntyessään, joten lisäpaino ei tosiaan haittaisi.

Painoa mulle on kertynyt aika paljon.. suurin syy siihen on varmasti paha olo, joka pakottaa syömään hyvinkin säännöllisesti.

Nesteitä on alkanut kertyä, mutta vielä ei niin paljoa, että joutuisin ottamaan sormuksen pois tms.

Nimi, Nimi, Nimi…. ääääk! Pohdintaa ei ehdi suorittamaan samanlailla kuin esikoisen kanssa. Kivoja nimiä on todella paljon, mutta odottelen vielä sitä THE fiilistä.

Miten menee kanssa odottajat? Kivaa viikonloppua <3Sara

nämä värit

yleinenTags:

Heippa! Käytiin viime viikolla Tapiolassa hamppareilla ja oli pakko pysähtyä kuvaamaan näitä ihania lehtikasoja. Matildalla sattui olemaan kivat kaupunkivaatteet päällä ja laitettiin hänet lehtien keskelle pyörimään. Sain kivoja kuvia esim. Joululahja kalentereja varten. Vuosikalenteri neidin kuvilla taisi olla viime Jouluna isovanhempien mieleen. Oon yrittänyt kantaa kameraa useammin mukana, niin että tulisi otettua tytöstä muitakin kuin kännykkäkuvia. Blogiin kuvaillessa vältän kasvokuvia, mutta niitäkin olisi tietysti kiva saada myös hyvälaatuisina. Ollaan välillä naureskeltu kuinka sukupolvien väliset kuvamäärät ovat kasvaneet viimeisten kymmenien vuosien aikana. Nykypäivän mineistä löytyy ensimmäisen vuoden ajalta toista tuhatta kuvaa ja saati sitten kaikki videoklipit mitä on tullut kuvailtua. Pitäisi yrittää teettää parhaat ja ikimuistoisimmat kuvat aikaajoin, niin että ne löytyisi muualtakin kuin koneelta/muistitikulta.

Ihanaa viikonloppua! Kirjoittelen huomenna neuvola+vauvakuulumisia. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 352 353 354 355 356 357 358 422