nimi ja nimen valinta

yleinenTags:

Moi! Miten vaikeata ja samalla kivaa on päättää tulevalle lapselle nimi. Nimi on niin iso asia, että ei mitään järkeä! Siinä ihan sekaantuu, kun liikaa pähkäilee nimiä. Onko toi kiva vai ei? Ei edes osaa päättää. Nyt tämä nimi-asia on ollut taka alalla jo monta viikkoa ja ei olla spekuloitu sitä sen suuremmin. Kuitenkin se pyörii tasasin väliajoin mielessä ja aiheuttaa päänvaivaa. Oon vielä niin sellainen tyyppi, että musta olisi aina kiva spekuloida perheen tai ystävien kanssa kaikesta mahdollisesta höpmästä. Toisaaltaan taas en halua kuulla muiden mielipiteitä, vaan mennä sillä mikä tuntuu meistä hyvältä.

Matildan kohdalla meillä oli muutama vaihtoehto tiedossa ennen tytön syntymää. Matilda oli loppuviimein yksi vahvimmista vaihtoehdoista, mutta halusimme kuitenkin vauvan ensin syntyvän, jotta pystyimme näkemään onko se tosiaan Matilda vai vaihtuisiko fiilis. Mikko sen taisi loppuviimein todeta, että kyllähän tuo on aivan Matilda. Kerroimme tytön nimen heti sairaalassa ja aloimme samantien käyttämään sitä. Toinen ja kolmas nimi tuli sitten yllätyksenä perheillemme ristiäisissä. Niistä emme olleet hiiskuneet kenellekkään.

Luulen, että nyt mennään saman kaavan mukaan, jos vain keksimme nimen ennen tytön syntymää. Yksi nimi on tällä hetkellä yli muiden, mutta mitään vaihtoehtoa ei ole olemassa. Haluaisin ehkä muutaman vaihtoehdon, jotta voisimme tarkkailla kummalta tyttö näyttää ja mikä tuntuu sopivalta. Olisko teillä ehdotuksia? Toinen ja kolmas nimi ovat jo melko varmoja, mutta toki ne voi muuttua etunimen vaihtuessa.. Onneksi ei tarvitse päättää nyt. 😀

Ihanaa viikonloppua! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sohvapöytä – the one

yleinenTags:

Moi! Viimein pääsen esittelemään tämän ihanuuden minkä löysin Cobellosta muutama viikko takaperin. Kuten oon aikaisemmin maininnut, niin vanha sohvapöytämme tuntui jotenkin isolta ja massiiviselta.. Oli koko ajan se tunne, että se on tiellä. Ilman sohvapöytää emme kuitenkaan halunneet olla, sillä tykkäämme niin paljon syödä ja juoda olkkarissa. Näin ollen olohuoneessa on pakko olla laskutilaa. Tykkään (=tykkäsin) myös tehdä kaikenlaisia asetelmia sohvapöydälle, mutta ehkä niiden aika koittaa taas kun lapset ovat vähän isompia. Kooltaan vanha pöytämme oli 118×75, kun taas uusi pöytämme on neliönmallinen ja kooltaan 80×80. Istuu koonsa puolesta juuri täydellisesti olohuoneeseemme.

Vanha sohvapöytämme oli yksi ainoita jäljellä olevia huonekaluja, minkä olemme ostaneet ensimmäiseen kotiimme. Miltein kaikki kalusteista on vuosien varrella vaihtuneet ja tilalle on tullut ”harkitumpia” ja enemmän meidän näköisiä kappaleita. Mietimme pitkään uuden sohvapöydän hankkimista ja sopivaa ei tuntunut löytyvän mistään. Joko ne olivat liian matalia, liian kookkaita/massiivisia tai liian hintavia. Lasia emme halunneet, sillä ajattelimme että se voisi tuottaa ongelmia pienten kanssa. Etismme jotain yksinkertaista, särmikästä ja ”kevyttä”.

Tämä metallinen sohvapöytä tai oikeastaan sivupöytänä myynnissä ollut kappale osui silmiini, kun kävimme ensimmäistä kertaa Espoon Cobelossa. Räpsin siitä kuvia ja kotona sanoin Mikolle, että mun on saatava se. Siinä nimittäin yhdistyy kaikki mitä sohvapöydältä toivon. Metalli tuo myös kivaa tehdasmaista ripausta kotiimme ja sopii särmikkyydellään muuten niin pehmeään linjaamme. Lisäksi pidin erityisesti Cobellon liikkeestä sekä heidän upean kattavasta tarjonnasta ja otin kyseiseen liikkeeseen yhteyttä. Ilokseni he halusivat tehdä kanssani yhteistyötä. Kävin tällä viikolla kuvailemassa tuota aivan ihanan sisustusliikettä, joten Cobellosta ja ajatuksistani sunnuntain sisustuspostauksessa lisää. Toivottavasti saan kerrottua ja näytettyä teille paljon vinkkejä, sillä itsellä on nyt sisustusbuumi päällä.

Mitä te tykkäätte uudesta pöydästä? <3Sara

(sohva-isku, matto-kodin1, tyynyt-HMhome, nojatuoli-woodnotes, sohvapöytä-cobello*saatu, betoniruukku-granit)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mandariini

yleinenTags:

Moi! Mä oon mandariinikoukussa ja syön niitä iso kasa päivittäin. Muistan ylä-aste ikäisenä, että valitsin välillä ison pussin satsumia karkkipäivänä, kun olin vaan niin hulluna niihin. Nythän satsumakausi alkaa saapua ja on pian parhaimmillaan.

Tänään suunnistan hullareille ja katson josko tarttuisi mukaan joitain lastenvaatteita. Benettonin lastenvaatteita on tullut ostettua muutamana edellis vuonna. Pikku hiljaa oon alkanut sumplimaan myös joululahjoja, kun mielellään sitä ostaa sellaisia lahjoja mitkä tulee tarpeeseen tai on toivottuja. Jotenkin aina tuppaa kuitenkin tulemaan kiire lahjojen kanssa. Oletteko te vielä aloittaneet valmisteluja? Tuntuu, että ihmiset jakaantuu hyvin kahtiin tässä jouluasiassa. Toiset laittavat jouluvalot lokakuussa ja aloittaa fiilistelyn, kun taas toiset ei niin innostu koko jouluhössötyksestä. Mä kyllä asetun enemmän sinne hössötysosastoon. 😀 Mutta toivottavasti en liikaa, hah!<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hulinaa

yleinenTags:

Heippa! Isot hupparit ja löysät farkut on mulla nyt se juttu. Oon aina kertonut, että mukavuus on mulle tosi tärkeätä pukeutumisessa ja siksi mun kaapista ei juurikaan löydy mitään puristavaa tai kiristävää. Tietty tällä hetkellä monetkin paidat ja housut kiristää tai ei mahdu päälle. 😀

Yritän aina ostaa oikean kokoisia vaatteita ja käytän siihen mietintää. Joskus nuorempana muistan, että ostin takit melkeinpä aina liian pienenä. Nyt en ymmärrä miksi!! Pidän takkia lähes aina auki, mutta onhan se nyt sata kertaa mukavampi jos se on oikean kokoinen ja mahdollisesti vetää myös villapaidan alle. Joissain malleissa vaatteet näyttävät paremmalta jos ne ovat piukkoja, mutta tällöin en tee ostapäätöstä. Nykyään menen kyllä niin mukavuus edellä, vaikka onhan ulkonäkökin mulle tärkeätä. Siskollani oli taas päinvastainen ongelma, kun huomasin hänen valkkailevan usein jopa kaksi kokoa liian isoja vaatteita. Pakotin hänet nappaamaan sovituskoppiin mielestäni hänelle oikeaa kokoa ja siitä lähtien siskoni on ostanut ”oikean” kokonsa mukaan. Hän ei ollut vain oikein ajatellut asiaa sen kummemmin ja valkkaili aina liian isoja vaatteita, vaikka onkin todella siro nainen. Tietty kaikki oversize vaatteet ovat asia erikseen ja niidenhän kuuluukin näyttää isoilta. 🙂

Nyt jo fiilistelen raskauden jälkeistä aikaa ja sitä, että kroppa palaa pikku hiljaa ennalleen. Mietin, että pistän forever21 joulun jälkeisistä aleista uusia vaatteita tilaukseen ja samalla karsin vaatekaappia vanhoista vaatteista. Nyt maha alkaa olemaan jo sen kokoinen, että täytyy vähän katsoa mitä päälle laittaa.. mutta oonhan jo viimeisellä kolmanneksella.

Tänään on hoidettavana liuta asioita ja iltapäivästä suunnataan tytön kanssa uimaan. Kivaa päivää! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 357 358 359 360 361 362 363 422