tyynynpääliset

yleinenTags:

Heippa! Kuvailin uudet tyynynpäällyset viikonloppuna aamuauringossa. Auringonpaiste on erityisen ihana keväällä ja syksyllä. Se tietty valo joka tulvii ikkunoista on niin kaunis ja tekee heti mieli mennä ulos. Kuitenkin aamut on sen verran kylmiä, että mielummin nauttii kahvin sisällä. Tämä syksy-levät valo on myös erittäin karmea siinä mielessä miten kaikki lika näkyy. Eteenkin keväällä on usein se fiilis, että apua miten paljon pölyä ja likaa kaikkialla on. Tajusin ainakin näitä kuvia ottaessa, että nahkasohvalla olisi taas puhdistus aika. Pesen nahkapäällyset kaksi kertaa vuodessa ja sohva näyttää aina kuin uudelta sen jälkeen.

Matilda ei oikein välittänyt pysyä poissa kuvista, joten hän vipelsi sohvalle ja sekoitti tyynyt miltein heti. Tyynyliinat ovat hennesistä ja tykästyin niihin todella paljon. Erityisesti pidän tuosta kultaa hohtavasta beigestä päällysestä, joka tuntuu myös samettisen pehmeälle. Laitoinkin heti tilaukseen toisen samanlaisen. Tykkäisin, että sohvalla olisi paljon tyynyjä aseteltuina nätisti. Matildan kasvaessa oon kuitenkin karsinut tyynyjä rajusti, sillä ne on koko ajan lattialla ja milloin missäkin. Helpompaa kun ei kaatuile tyynyhin jotka lojuu lattialla. Myöskään asetelmat ei pysy kovinkaan kauaa aloillaan. 😀 Vähän boheemimpi lookki todellisuudessa meillä.

Tänään ollaan aaupäivä töissä ja tyttö tarhassa. Sitten olisi tarkoitus metsästää keittiön seinälle sopiva maali. Käytiin eilen tutustumassa kalklitir maaleihin, mutta luulen että halutaan jotain hieman paksumpaa maalia. Jospa saatais tulevana viikonloppuna keittiö valmiiksi. Nyt smoothie namaan ja tyttö päiväkotiin. Mukavaa päivää! <3Sara
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

arkiruoat

yleinenTags:

Moi! Meidän arjen pyörityksessä on tärkeässä osassa ruoka, ruoan valmistus ja siitä nauttiminen. Suunnittelen aina alkuviikosta mitä ruokia teen/tehdään ja hankin raaka-aineet kerralla. Näin vältyn monilta heräteostoksilta ja mieliteoilta joita kaupassa aina iskee. Pienempiä kauppareissuja tulee tehtyä pitkin viikkoa, mutta tarkoitus olisi selvitä yhdellä isolla per viikko.

Aamupala on viikolla ruokaisa smoothie johon tulee milloin mitäkin. Yleensä banaani, pakaste marjoja, avokado, sitruunaa, kaurajugurttia, mehua.. ja lisäksi hedelmiä tms mitä sattuu olemaan. Matilda syö aamulla lisäksi puuroa ja minä muutaman palan näkkäriä/leipää. Tällä pärjää hyvin puolelle päivälle.

Lounas on arkena melkein aina salaatti. Se on niin helppo ottaa mukaan ja syödä missä vaan. Siitä ei myöskään tule raskasta ja väsynyttä oloa, mikä on tärkeää jos on töissä. Joskus oon tehnyt virheen ja syönyt jonkun jäätävän pihvi+peruna+kastike systeemin lounaaksi ja loppupäivä töissä on ollut tooosi raskasta. Ensimmäisen kuvan salaatissa oli salaattia, pinaattia, tomaattia, kevätsipulia, kurkkua, avokadoa, cashewpähkiöitä, oliiveja, fetaa. Tein todella ison satsin salaattia alkuviikosta ja napattiin siitä aina mukaan töihin. Salaatista riitti 3-4 päivälle annokset.

Välipalana syön omenoita, leipää, jugurttia, vettä, kahvia. Varsinkin nyt kun oon raskaana, niin pidän extra huolta siitä että tulee syötyä 2-3 tunnin välein.. Tai oikeastaan kroppa pitää mun puolesta siitä huolta, kun heti alkaa hiipumaan paha olo jos ei syö kunnolla.

Päivällisenä on melkeinpä aina lämmintä ruokaa. Perus kotiruoka on oma lempparini ja teenkin paljon ruokia oman äitini ja anopin reseptien pohjalta. Tykkään myös tehdä ruokia kauden vihannesten mukaan ja niistä raaka-aineista mitkä näyttää kaupassa parhaimmille. Viime viikolla meillä syötiin punajuuri sosekeittoa, pasta bolognesea ja uunilohta. Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä currykanaa ja lasagnea. Lämpimät ruuat teen myös isoissa satseissa, jotta niitä riittää seuraavalle päivälle ja ehkä muutaman annoksen voi pitstää Matildalle pakkaseen. Tyttö syö meidän kanssa samaa ruokaa ja hänelle onneksi maistuu melkein mikä tahansa.

Iltapala vaihtelee mielen mukaan. Lämpimiä leipiä, mysliä+maitoa, viiliä tms..

Jos teillä on jotain kivoja, hyviä ja helppoja arkiruokareseptejä niin mielellään kuulisin. Voisin myös kokkailla niitä ja jakaa parhaat täällä blogissa.

Kivaa viikkoa! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kettiön seinä

yleinenTags:

Heippa! Niin siinä vaan kävi, että Mikolla napsahti meidän keittiön tapettiin hermo ennen mua. Tajuttiin heti asunto nähdessämme, että romanttinen kuviotapetti ei kolahda tyyliimme. Ajateltiin antaa sen olla, kunnes into iskee ja selviää tarkemmin mitä sen tilalle tulisi.

Nyt reilu puoli vuotta myöhemmin ryhdyttiin tuumasta toimeen ja tapetti sai kyytiä viime viikonloppuna. Haluamme tilalle jotain betoni henkistä ja nyt ollaan selailtu Decosin sivuja sekä tutkittu Kalklitir maalia.

Tapetin alta paljastui valkoinen seinä joka antoi vielä lisää puhtia sille, että seinä ei tule jäämään valkoiseksi/vaaleaksi. Keittiö itsessään on valkoinen ja moderni, joten tuntuu että hieman tummempi sävy herättää keittiön oikeuksiinsa. Valkoisen maalin joukosta kuultaa myös yrttien nimiä, jotka ovat olleet luultavasti sisustustarralla/maalilla kiinni.

Täytyy miettiä vielä tapetin viereisen seinän, tunto karhen maaliseinän kohtalo. Veikkaan, että tasoitetaan seinä valkoiseksi ettei harmaan sävyt valtaa kokonaan keittiötä.

Tällä hetkellä tapetti on poistettu seinältä, mutta välitilan lasi on paikallaan ja sen alla tapetti. Toivotaan, että saadaan projekti muutaman viikon sisään päätökseen.

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

+ / –

yleinenTags:

Moi! Tämän viikon + ja –

+lämpimät säät

+muutama vapaapäivä arkena

+ystävien uutiset

+Matildan jatkuva siansaksa höpötys

+onnistuneet arkiruuat (teen niistä postausta jossain vaiheessa)

+vauvan hurja meno vatsassa

+pimenevien iltojen kynttilämeri

-kipeä olo

-Matildan jättäminen tarhaan, (onneksi se ei ole hänelle läheskään niin raskasta kuin mulle)

-hurjat kuskit liikenteessä

-vaatteiden sumpliminen kasvavan mahan johdosta

-rehevöitynyt piha, joka pitäisi siivota

-hiekka ja kivet joita tulee meille sisälle jatkuvasti, mistä!?

..Nyt meillä alkoi viikonlopun vietto ja toivottavasti selätän tän alkaneen flunssan. Onneksi olen meidän perheessä ainoa jolla on tällainen olo. Tänään siis lepoa ja teletappeja. 😀 Kuvailin tuossa meidän keittiöprojektia ja kirjoitan siitä viimeistään huomenna. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 362 363 364 365 366 367 368 422