se on se matka

yleinenTags:

Mikä musta tulee isona.. Oon miettinyt usein ja lyönyt päätäni seinään sen suhteen. Täytyisi keksiä joku selkeä suunta ja tavoitella sitä. Aika ajoin mä palaan tähän samaan teemaan ja taas hetken kuluttua jätän asian rauhaan. Vielä ei ole tullut päivää, että tekisin jotain mitä en haluaisi vaan olen lipunut eteenpäin elämässä ja uralla. Kuitenkin mielessä pyörii se, että joku tutkinto olisi hyvä olla ja pelkkä yo-pohja ei pitkälle kanna. Toisaaltaan taas työvuosia on jo melkein kymmenkunta takana ja uskon senkin voimaan. Aina tulee joku uusi juttu mihin on siistiä lähteä mukaan ja joka vuosi olen tehnyt jotain mistä edellis vuonna ei ole ollut hajuakaan. Tällä hetkellä teen töitä, kirjoitan blogia ja opiskelen viestintää. Sisustussuunnittelu kulkee mukanani arjessa ja olen ottanut harkiten uusia projekteja. Välillä mietin, että onko pakko valita? Pitääkö tehdä yhtä hommaa 8-4 ja jäädä samasta työstä eläkkeelle. Jos se olisi haaveni niin sitä kohti menisin, mutta ääh ei ollenkaan! Haluan tehdä kaikkea ja mieluusti epäsäännöllisen samaan aikaan. Ensi vuoden olen taas äitiyslomalla, mutta teen lyhyitä työhommia oman jaksamiseni mukaan. Muutamia sovittuja juttuja jo on, vaikka pääosin tarkoitus on olla pienokaisen ja taaperon kanssa kotosalla. Onneksi Mikko elää myös aika monesta osasta koostuvaa arkea, joten meidän on helppo sovitella aikataulut perheelle sopiviksi. Niin, että molemmat saavat olla mahdollisimman paljon lasten kanssa, mutta myös tehdä niitä omia juttuja.

Yritän ajatella, että se päämäärä ei ole se juttu.. vaan se matka. Eteenkin mun tapauksessa luulen, että mitään päämäärää ei ikinä saavuteta vaan matka jatkuu koko ajan. Turhaa odottaa jotain pysyvää jos liikkeessä on hyvä olla. Välillä sitä vaan kaipaa säännöllisyyttä, turvaa ja jotain lupausta siitä että kaikki menee hyvin. Nykymaailmassa eläkevirkoja ei jaella ja monet eivät sellaista tavoittelekkaan. Olen myös yrittänyt iskostaa päähäni, että asioiden ei tarvitse mennä niin kuin lukiossa suunnittelin. Salkkarit tuli elämääni tuolloin ja teki aivan uskomattoman elämänpolun, joka kuljettaa edelleen. Lukiosuunnitelmien pohjalta olisin pian valmistumassa luokanopettajaksi, eikä sekään toki kuulosta huonolta.

Monesti kuulee puhuttavan, että lapsen saanti saa naiset pohtimaan ja kyseenalaistamaan tulevaisuuden suunnitelmia/uraa. Voin kertoa, että täällä on pohdittu mikä musta tulee isona.. Onko teillä pyörinyt samoja ajatuksia? Vai tiedättekö tarkalleen mitä kohti olette menossa? Ollaan myös spekuloinut ystävien kanssa, että vaikka tietäisi tarkalleen mitä kohti on menossa niin matka ei ole sen tietämisen johdosta yhtään sen helpompi. Parasta vain oppia elämään hetkessä.

<3Sara
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

stripe memo

yleinenTags:

Moi! Nähtiin viikonloppuna äitini ja siskojeni kanssa. Kaikilla oli vaatteissa raitaa paitsi yhdellä siskoistani.. siitä saatiin sitten hyvin vitsiä aikaan. Olin pukenut myös Matildalle raitaa. Tänään meen neuvolaan ja iltapäivästä moikkaamaan kaveria. Kivaa viikon alkua! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

raskausajatuksia

yleinenTags:

Heippa! Monet ovat kyselleet, että eroaako raskauteni toisistaan ja millä tavalla. Luulen, että raskauksien lyhyt väli on johtanut siihen, että en koko ajan kyttää mahan kasvua tai seuraa vauvan kaikkia kuulumista. On jotenkin varmempi olo, eikä jännitä läheskään yhtä paljoa. Nyt jännittää taas eri asiat, kuten Matildan hoitokuvio synnytyksen tullen ja kuinka nopea lähtö tulee olemaan.

Ensimmäinen raskaus on jollain tapaa niin ainutkertainen. Kaiken käy läpi ensimmäistä kertaa. Elämässäni oli tuolloin myös paljon luppoaikaa ja käytin sen ajan lepäillessä, telkkaria katsoessa ja tiedon keruussa synnytystä ja vauva-arkea ajatellen. Jännitys oli kova ja joka puolelta kuuli tarinoita kivoista-kamaliin. Piti yrittää pitää pää kylmänä ja uskoa että kaikki menee hyvin. Ensimmäiset hankinnat tehtiin ja loppua kohden vauvaa odotettiin todenteolla saapuvaksi. Ne viimeiset viikot olivat tuskaisen pitkät. Lopulta hän saapui ja täytti kaikki odotuksemme potenssiin miljoona.

Toinen raskaus on omalla tavallaan ainutkertainen, kuten on jokainen raskaus. Toisesta raskaudesta iloitsin, itkin onnesta ja sen jälkeen raskaus on kulkenut siinä sivussa. En ole ollut perillä päivistä, mutta viikot jokseenkin muistan. Vahva luotto on siihen, että kaikki menee hyvin. Mahaa en ole kuvannut tiuhaan ja vauvan kuulumisia kerkeän miettimään usein iltaisin nukkumaan mennessä. Tuntuu kuitenkin, että side mahassa kasvavaan vauvaan on jo tässä vaiheessa todella voimakas. Ymmärrän jotenkin konkreettisemmin mitä lapsen saaminen merkitsee ja se herättää vahvemmin tunteita kuin viime kerralla, jolloin en pystynyt aavistamaan mitä tuleman pitää. Kuulin viime viikolla radiosta Laura Närhen ”siskoni” kappaleen ja piti oikeen tsempata ettei silmät täyttyisi kyyneleistä.

Tällä hetkellä oloni on oikein mukava ja mahani ei ole mielestäni kasvanut yhtään odotettua enempää. Aika lentää nopeasti joten yritän muistaa nauttia tästä raskaudesta. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

viikonlopun mietteet

yleinenTags:

Moi! Olisin voinut nukkua tänään pitkälle aamuun, mutta arjen rytmi herätti jo seitsemän jälkeen. Toisaaltaan on ihana huomata ysin-kympin aikaan, että päivä on täydessä käynnissä. Viikonloppuun kuuluu pitkään nautittu aamupala, smoothie ja monet kahvikupit. Matilda touhusi, luki kirjoja ja leikki. Mietin eilen omaa stressinsietokykyä ja miten tärkeää olisi hallita mieltä eteenkin nyt lasta odottaessa. Stressihän on yksi pahimmista jutuista millä vauvaa voi häiritä.. Olen yrittänyt muistaa tämän.

Tykkään tehdä asiat tehokkaasti ja mielellään hoitaa monta juttua samaan aikaan. Tämä saa pään käymään välillä kierroksilla ja sydämmen hakkaamaan. Näitä stressaavia hetkiä oon yrittänyt parhaani mukaan välttää ja myös laskea omaa vaatimustasoa esim. kodin siisteyden suhteen. Tärkeimpänä juttuna olen varmistanut, että saan riittävän usein syötyä ja juotua vettä (paljon).. Jo tuo säännöllinen syöminen on auttanut arjessa älyttömän paljon, eikä päivän aikana ole tullut hedari hetkiä tai heikotusta. Toisena juttuna tulee lepo, lepo, lepo josta en tietenkään pysty nauttimaan täysin samalla lailla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Onneksi Matilda ei herää öisin, joten silloin voin itsekkin nukkua pitkän pätkän putkeen.

Parhaita on myös arkivapaat ja viikonloput. Tytön nukkuessa päikkäreitä voi itsekkin levätä tai tehdä juttuja mitkä odottaa tekijää. Tänään jäädään kotiin ja vietetään täällä päivä. Huomenna nähdään perhettä ja ystäviä. Ihanaa viikonloppua! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 365 366 367 368 369 370 371 422