pikkuneiti new yorkissa / ihanaa juhannusta!

yleinenTags:

Moi! Lapsen kannalta nycin puistotarjonta oli mielestäni todella hyvä ja niitä oli paljon pitkin kaupunkia. Matilda tykkäsi erityisesti keinumisesta ja vesisuihkujen alla leikkimisestä. Ehkä yksi parhaimmista reissumuistoista tuli kun tyttö pääsi ensimmäistä kertaa karuselliin.. Voi sitä onnen ja ihmetyksen määrää! Oli myös ihanaa päästää pikkunen vapaasti käppäilemään puistoissa, kun muuten tuli vahdittua silmä kovana ettei neiti jää liikenteen alle. Tietysti reissussa oli omat haastavat hetkensä taaperon kanssa, mutta ollaan kuitenkin todella tyytyväisiä siihen että rohkeasti lähdettiin.  Alla Matildaan liittyviä reissukysymyksiä kuvien kera!

Me lähdetään viettämään juhannusta äidilleni hyvän ruuan ja seuran pariin. Mukavaa juhannusaattoa kaikille teille! <3Sara

Ruokapaikkoja, vinkkejä lasten kanssa reissailuun, esim 🙂

Ehkä paras vinkki minkä itse sain reissuun lähtiessä oli ”lentokone ei ole oikea paikka kasvattamiselle, vaan voi mennä sieltä mistä aita on matalin”.. Käytetiin tätä ajatusta koko matkalla. Tietysti kiellettiin jos neiti teki jotain sopimatonta, mutta nopeasti siirryttiin muihin aiheisiin, eikä jääty vääntämään siitä miten tulisi käyttäytyä. Nyt kun ollaan palattu kotiin, niin ollaan palattu normaaliin rytmiin ja puuhiin. Tuntuu, että Matilda on hyväksynyt asian hyvin ja ymmärtää että ollaan tultu takaisin kotiin. Uskon, että jos 80% lapsen elämästä menee tietyllä rytmillä ja säännöillä, niin se 20% voi olla arjesta poikkeavaa.. ilman että se hämmentäisi tai vahingoittaisi lasta. Ruokapaikkoja on nycissä vaikka kuinka, ehkä kannattaa kierrellä eikä pysähtyä ensimmäisen kohdalla.

Eniten kiinnostaa miten meni Matildan kanssa, lennot, päikkärit (nukkuuko M. rattaissa?) syömiset ja muut…tuntuko reissu lomalta lapsen kanssa? 😀 Entäs Matildan ikä…koitko hänet hyvän ikäiseksi matkaan vai olisiko pitänyt olla mieluummin nuorempi/vanhempi..jaksoko Matilda istua rattaissa vai olisiko halunnut säntäillä sinne tänne? :)..joku postaus kokonaan tästä aiheesta olis kiva 🙂 Itellä vauva vasta masussa mutta ensi kesälle haaveilen jo jos pääsisi johonkin reissuun…..:)

Lennot meni hyvin.. Olin varautunut paljon haastavampaan meininkiin. Meillä oli toki paljon virikkeitä mukana ja aina keksittiin joku ”uusi kiva juttu” jos alkoi paikallaan olo hermostuttaa. Ensimmäisellä lennolla Matilda nukkui vain 2h, mutta paluussa 5h. 🙂 Päikkärit ja päivärytmi ylipäätään meni reissussa aivan fiiliksen ja päivän mukaan. Tyttö nukahti päivisin rattaisiin silloin kuin halusi ja nukkui päikkäreitä noin. 1h pätkissä. Kotona hän normaalisti nukkuu 2-3h, mutta vissiin ulkomailla ei samanlailla malttanut. 

Neiti söi reissussa aika huonosti verratuna siihen miten hyvin hän syö kotona. Luulen, että kuumuus vaikutti asiaan. En kuitenkaan stressanut asiaa, sillä tytöstä näki että kaikki on hyvin ja nestettä/smoothieita hän veti pitkin päivää.

Toki reissulla on omat hetkensä pienen lapsen kanssa, mutta kyllä se lomalta tuntui 🙂 Oltiin myös lähdetty matkalle hyvin rennoin asentein ja ajateltiin että kaikista tilanteista selviää.

Matilda oli mielestäni sopivan ikäinen reissuun, mutta luulen että nuoremman ja vanhemmankin kanssa selviäisi hyvin. Matilda jaksoi hyvin istua rattaissa, mutta kyllä joka päivä myös päästimme hänet puistoon kävelemään, leikkimään ja keinumaan. Myös kaupoissa hän usein käppäili, sekä hiljaisemmilla kaduilla. Toki rantalomassa olisi varmasti oma helppoutensa ja luulen että seuraavaksi ehkä suunnistetaan sellaiselle matkalle missä päästään tekemään hiekkakakkuja.

Olisi kiva kuulla miten siellä porottavassa auringossa liikkuvan lapsen saitte suojattua auringolta.. Se asia kun itseäni eniten mietityttää omaa reissua ajatellen :). Ettei vaan palasi pieni, kun enää ei onnistu pitää paikallaan ja varjossa 😀 ..

Tämä asia mietitytti myös mua kun oltiin reissuun lähdössä. Onneksi Matildan iho ei ole aivan vaaleimmasta päästä ja meistä vanhemmista kumpikaan ei pala herkästi. Kuitenkin kävin apteekissa tutkimassa aurinkorasvoja ja reissuun päätyi mukaan Eucerin sun kids micropigment lotion sk25. Ensimmäiset päivät suojasimme vaatteilla, mutta sitten loput päivistä oli niin kuumia, että en millään raaskinut pitää vaatekerrastoja tytön päällä. Niimpä rasvailtiin jalat jotka olivat esillä rattaista. Muuten lippis/hellehaatu oli päässä ja täytyi vaan muistaa, että tyttö sai tarpeeksi nestettä. Uskon, että teillä menee reissu mainiosti :)!! Nauttikaa <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

nyc part1

yleinenTags:

Moikka! Nyt oon saanut nycin kuvat lajiteltua eri postauksia varten ja karsittua parhaat päältä. Siinä olikin hommaa, kun olin ahkerasti käyttänyt kameraa. Paljon tuli kysymyksiä lapsen kanssa matkustamiseen ja siitä aiheesta tulossa erillinen postaus huomenna. Tänään kuvat puistoista, lähinnä Central Parkista ja vastauksia muutamiin yleisiin kysymyksiin.

Me lähdetään viettämään päivää Porvooseen ja yritän saada samalla vietyä ajokorttilupahakemuksen poliisiasemalle. Täällä pk-seudulla kaikki asemat on ihan tukossa, niin päätettiin lähteä vähän kauemmas kokeilemaan. Samalla olis tarkoitus pyöriä vanhassa kaupungissa ja käydä syömässä. Porvoo on niin ihana kesäkaupunki. Mukavaa päivää sinne! <3Sara

Olisi kiva kuulla jos löysitte kivoja ruokapaikkoja/kauppoja/nähtävyyksiä.. Ylipäänsä vinkkejä mihin kannattaa nycissä suunnata. Ja ostospostaus ois tietty kiva! Mitä löytyi itellesi ja mitä löytyi Matildalle.

Ruokapaikat valitsimme niin ettemme olleet aivan väkijoukon keskellä. Parhaat ravintolat löytyvät mielestäni Greenwicht Villagesta ja ytimen (eli times squaren ja 5av) laidoilta. Viime reissulla syötiin monta kertaa keskeisillä paikoilla ja niissä hinta-laatu suhde ei mielestäni kohdannut. Tuntui myös, että ravintoloilla oli tuolloin kiire saada meidät pian ulos jotta uusia asiakkaita saatiin sisään. Tällä kertaa söimme myös paljon take away ruokia ja oikeastaan ravintolassa syötiin kerran päivässä. Ostospostaus tulossa 😉 …ja mun mielestä nycistä löytyy kaikille jotakin, eli se mihin kannattaa suunnata vaihtelee hirveästi ihmisestä. Meidänkin perheen joukosta löytyi paljon eri mielenkiinnon kohteita. Tietysti musikaalia voin erittäin lämmöllä suositella.. Ne ovat aivan omaa luokkaansa siellä!

paljon kuvia nähtävyyksistä! 🙂

tulossa! 🙂

Olitteko hotellissa? Millainen oli hintataso ruuan ja vaatteiden suhteen? Entä taksit, metrot yms? Kiitos jos vastailet! 🙂 Vähän jo kaipailinkin postauksia kun yleensä postaat ahkerasti. 😀

Oltiin vuokrattu asunto Airbnb:n kautta. Hinta taso on vaatteiden suhteen halvempaa, varsinkin jos sattuu reissaamaan ale aikoihin. Ruoka on edullista, mutta ravintoloissa aika samaa luokkaa kun suomessa. Takseilla ei matkustettu kuin kentältä kämpälle ja se maksoi 55dollaria, mutta käsittääkseni ne ovat melkoisesti halvempia kuin suomessa. Viikon metrokortti maksoi n.30dollaria per henkilö ja sillä suhattiin joka päivä paikasta toiseen. Ihanaa jos siellä kaipailtiin <3

Mikä oli lempi paikka new yorkissa?(:

hmmm.. tämän reissun jälkeen varmaankin puistot. Niissä oli kaikille jotakin ja ihana tunnelma. Central Park, sekä pienemmät puistot ympäri Manhattania!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

L O M A

yleinenTags:

Moi! Täällä reissu lähenee ja jännitys sitä mukaan. Niin siistiä päästä koko perheen voimin nauttimaan New Yorkin kaupungista. Kiitos äärettömästi kaikista vinkeistä.. Oon kerännyt niitä listaksi mun puhelimeen.

Onneks sain autokoulua käytyä nyt reippaasti ennen reissua ja enää on jäljellä 9h ajotuntia.. Ellen ota lisää vielä ennen inssiä. Oon ilonen, että nyt ne teoriat on istuttu (paitsi teoriakoe) niin ei tartte heinäkuussa sitä enää miettä. Käyn autokoulua Moviassa ja se on äärimmäinen etu, että toimipisteitä on pk-seudulla niin paljon.. Pystyin tsekkaa teoriatunnit täysin oman aikataulun mukaisesti. Pikku hiljaa uskallan jo ajatella, että kohta mulla on se kortti. Se helpottaa kyllä niin paljon mun ja Matildan liikkumista, vaikka pääosin mennään varmasti jatkossakin julkisilla.

Ajattelin aluksi, että teen teille päivityksiä valmiiksi ja ajastan ne tulemaan reissun ajaksi. Kuitenkin tulin toisiin aatoksiin ja meinaan ottaa koneen mukaan. Postaan reissun päältä jos nettiyhteys ja kaikki menee kuten ajattelen. 🙂 Päivittelen varmasti tiuhaan myös insta-tiliäni jota pääsette seuraamaan täältä, jos haluatte.

Odotan tätä kesää ja juttuja mitä on edessä. Pääsen höpöttelemään ja laajentamaan hommaa myös täällä blogin puolella. Tuntuu, että viimenen kuukausi on ollut vähän vaikeaa postailla ja ehkä joku sen teistä on huomannut..? Noo kaikkeen löytyy syy. 🙂

Ihanaa viikonloppua ja palaan toivottavasti pian asiaan Amerikan puolelta. <3Sara

ps. kuvat viikon varrelta!

IMG_4431

 

IMG_4448 IMG_4500 IMG_4509 IMG_4524 IMG_4528 IMG_4547 IMG_4575 IMG_4586 IMG_4578

OLYMPUS DIGITAL CAMERA // //

Bee3

yleinenTags:

Moi! Hihkun täällä ilosta, kun meille saapui tänään Bugaboo bee3!! Oon harkinnut ja miettinyt näitä niiiin pitkään (…anteeks kamut jotka jouduitte kuuntelemaan, mun jahkaamista) ja nyt ne on täällä. Jo raskausaikana ajattelin ja tiesin, että rattaiden hankinta olisi meille se tärkein. Ahmin tietoa vaunumerkeistä ja päädyimme bumbelride indie rattaisiin. Olemme olleet niihin äärimmäisen tyytyväisiä, mutta tarpeemme ovat hieman muuttuneet ja halusimme päivittää vaunut. Bubelridet jää meille vielä toistaiseksi kakkosvaunuiksi, mutta uskon että kesä ja syksy tulee paljon mentyä näillä bee rattailla.

Tilasin rattaat Babyshopista. Ihana kauppa! Babyshop on ruotsalainen verkkokauppa, mutta heillä on myös suomenkieliset nettisivut sekä suomenkielinen asiakaspalvelu. Vaunujen lisäksi heidän valikoimastaan löytyy lastenvaatteita, kenkiä, tarvikkeita, äitiysvaatteita.. you name it! Ihastuksekseni heillä on myynnissä suuri valikoima suosittuja merkkejä kuten esim. Mini Rodini, Molo, ebbe Kids ja Geggamoja. Tilauksen yhteydessä osasin arvostaa nopeaa toimitusta+ ilmaista sellaista (yli 99e ostoksista). Oon huomannut, että käytän niitä verkkokauppoja missä on selkeät ja miellyttävät sivut, laadukas tarjonta, kipailukykyinen hinta ja nopea toimitus. Vinkkinä, kannattaa ehdottomasti tsekata Babyshop! Oon myös huomannut, että heidän nettisivuilla myytävät tuotteet voittavat melkeinpä aina hintavertailun ja sekös vasta mahtava juttu on.

Ensin mietin saisikohan rattaita mustalla rungolla ennen kesää, mutta onneksi se onnistui. Sai kyllä olla kärppänä Babyshopin sivuilla! Käytämme näitä nyt jonkin aikaa ja kirjoittelen vaikka sitten käyttökokemuksistani. Hintaahan näillä rattailla tosiaan löytyy, mutta kuulemani ja lukemani mukaan ovat kuitenkin sen arvoiset.

ps. monet teistä on kyselly meidän bumbelride-rattaista.. kiinnostaisiko siitä oma postaus? Käyttökokemusta löytyy reilun vuoden verran! 🙂

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 377 378 379 380 381 382 383 422