mutkatonta & maukasta

kuulumiset, me

Hei tätä mä oon odottanut!! <3 Mun oma ruokakirja julkaistaan tammikuussa! 🙂 Jos oot seurannut mua pidempään, niin ehkä tiedät että tää on ollut jo pidempään mun haave. Oon jakanut vuosien varrella paljon reseptejä blogissa ja lapsuudesta mukana kulkeneista vihkoista löytyy läjä aivan ihania reseptejä. Nyt oon kuluneen vuoden kasannut reseptejä kokoon

Kirjasta tulee semmonen arjen ja juhlan paraskaveri johon voi aina luottaa! Matalan kynnyksen kokkaamista ja leivontaa, jossa ei voi muuta kuin onnistua. Vihdoin kaikki meidän aidosti käytetyimmät reseptit, tarjottavat, vinkit jne on yksien kansien välissä. 

Kirjan julkaisee WSOY joiden kanssa olen työstänyt myös kaksi aiempaa kirjaa. Olen niin kiitollinen heille, että he uskovat mun visioon ja tekemiseen. Ei ollut nimittäin ihan helppoa esitellä idea isolle kustantajalle ja luottaa itse siihen, että se kantaa. Ensimmäinen palaveri tähän liittyen oli vuosi sitten elokuussa ja siitä homma lähti etenemään.

Kirjan kuvaajana on ollut mun ystävä Carla, jolla on todella visuaalinen ja tarkka silmä. Oli ihana tehdä Carlan kanssa hommia, koska kuvattiin pääosin meillä kotona ja pystyin olemaan ihan rennosti. Kuvauspäivät kaksin oli vauhdikkaita, tehokkaita ja tietty niin kivoja. Saatiin myös syödä niin paljon herkullista ruokaa kun vain jaksettiin syödä 😀 Mulla oli tavoitteena, että hävikkiä tulisi mahdollisimman vähän ja niin me onnistuttiin homma hoitamaan.

Oon ollut niin onnellinen ja ylpeä siitä, että pääsen tekemään tämän kirjan. Se tulee olemaan mulle poikkeuksellisen rakas ja varmasti jatkuvassa käytössä meillä kotona. Vihdoin kaikki meidän aidosti käytetyimmät reseptit, tarjottavat, vinkit jne on muistissa. Se, että kirja säilyy ja kulkee lapsilleni on myös herkistävää..<3 Sieltä tulee löytymään meidän vanhempien ja isovanhempien lempparit sekä suvussa kulkeneet reseptit ja samalla somessa trendanneet lempparit/nopeat herkut tuunattuna omalla tyylillä.

Mutkatonta & maukasta kirjan voi tilata ennakkoon ja sain teille vielä aika mahtavan koodin käyttöön. koodilla: SARA25 saa -25 % ennakkotilauksista. Se on voimassa 31.1.2024 asti  kirja.fi . Sain muutaman viestin siitä, että harmi kun kirja ei ehdi jouluksi, niin ennakkotilattuna (löytyy myös signeerattu, jonka käyn itse kirjoittamassa) & kortin voimin se mielestäni voisi olla aika ihana joululahja. <3 HUOM! Kirja lähetetään vasta 17.01 alkaen! Olikin parasta kun sain viestejä, että tämä kirja oli tilattu itselle joululahjaksi 🙂 Kiitos jokaiselle! 

Jos oot kokannut mun reseptejä ja tykännyt, niin tulet rakastamaan tätä kirjaa! <3Sara

Pitkästä aikaa

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, me

Moi! Mä en nyt selittele sen enempää tai lupaa, että kirjoitan jatkossa tiheään. 🙂 MUTTA, on ollut ikävä tänne blogin puolelle. Hitaaseen mediaan. <3 Toivottavasti te voitte hyvin ja syksy on sujunut mukavasti.

Me ollaan oltu enemmän ja vähemmän kipeänä viimeiset kolme viikkoa ja täytyy sanoa, että huonot unet, kasaantuvat työt ja jatkuva tukkoisuus alkaa painamaan. Onneksi tämä viikonloppu on ihan vapaana ja uskon, että tulen sen aikana kokonaan kuntoon. 🙂 Tai sitten suuntaan alkuviikosta lääkärille. Huomaan myös, että liikunnan ja avantouinnin jääminen alkaa tuntumaan kropassa. Toivon, että joulun aika saataisi olla terveenä.<3

Töiden osalta on ollut aika seesteistä ja oon vienyt paljon asioita loppuun. Se on ollut oikeastaan aika ihanaa ja tuntunut rennolta. Usein uusien projektien starttaaminen on sen verran jännittävää ja omalla tavalla kuluttavaa, että on ihanaa keskittyä välillä vain tuttuihin projekteihin.

Saran kaverikirja podi rullaa vuoden loppuun saakka ja sen parissa on ollut tosi mielekästä tehdä töitä. Ootteko muuten kuunnelleet sitä? Olisi ihana kuulla ajatuksia tai vaikka vieras/aihetoiveita ensi vuotta ajatellen. Mua kiinnostaisi ainakin puhua lasten unesta, lapsiperhearjesta, urheilusta ja kaikesta kevyestä.

Mä nappasin just glögikupin eteen ja ajattelin lukea joululehtiä. Ne on jotenkin aivan ihania! Tykkään selailla kuvia ja lukea erilaisia juttuja. Sekin on sitä hidasta mediaa. 🙂 Eilen pyörittelin ulkona kausivalot ja laitoin ne vähän eri kohtiin kuin viime vuonna. Vitsit miten paljon pienet valot piristää pimeyden keskellä. Ihanaa viikonloppua sinne! <3Sara

hei syksy

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me, pohdintaa, työelämä, tyyli

Moi! Onpa pitkä aika siitä kun olen viimeksi käynyt täällä blogin puolella. Tässä tämä selain on auki aina kun istun koneella, mutta helposti kynnys postaamiseen nousee.. Se on varmasti ihan turhaa. Tulevina viikkoina haluan ainakin tehdä tänne muutaman ihanan reseptin ja postailla muutenkin kuulumisia.

Annoin juuri Lakulle pyyhkeen jonka sisälle on piilotettu herkkuja ja nyt pentu ahertaa lattialla sen parissa. Koiranpentu on sulautunut arkeen tosi hyvin ja vitsit miten paljon se antaakaan iloa meille kaikille. Ollaan käyty syksyn mittaan pentukoulussa ja jatkettu opiskelua toiselle tasolle. Laku on todella oppivainen ja jaksaa oppia niin paljon kuin vain saa opetusta. 😀 Meidän 3.v on myös aika innokas kouluttamaan ja hänellä onkin aivan oma tyyli siinä hommassa. Haha.

Meillä ollaan jo aloitettu muutamat loppuvuoteen liittyvät asiat kuten riisipuuro ja luumu-kanelirahka. <3 Nam mikä kombo! Vielä ei olla asennettu kausivaloja, mutta siihen ei varmasti mene kauaa. Pari viikkoa sitten tilasin kylläkin joulukuusen 😀 Oon nyt viimeiset pari vuotta kokenut aidon kuusen hankalaksi ja haaveillut pitkäikäisestä sekä laadukkaasta joulukuusesta. Mä tykkään pitää kuusen monta viikkoa ennen joulua ja meidän olohuone mahdollistaa aika korkean kuusen. Kapea ja korkea kuusi tosin ei ole helpoin luonnostaan löytää, joten nyt pitkän pohdinnan jälkeen ostin meille tekokuusen. Aidon kuusen tuoksu pitää hankkia sitten vaikka tuoksukynttilän voimin. 🙂

Musta tuntuu, että aina sanon siitä kuinka lapset on ihanassa iässä. Tällä hetkellä tuntuu, että lapset on isompia ja joustoa sekä aikaa on enemmän. Pienin ei istu enää rattaissa ja hän taitaa monet jutut isompien perässä. Arki tuntuu kivalta ja se on ehkä yksi tärkeimmistä jutuista <3.

Mulla on ollut nyt vajaa kaksi viikkoa Oura sormus käytössä ja voisin kirjoittaa siitä enemmän teille fiiliksiä jos kiinnostaa? 🙂 Mä pohdin pitkään hankkisinko Ouran ja mietin saisinko siitä lisäarvoa oman terveyden tukemiseen. Kerron mieluusti lisää jos aihe kiinnostaa <3 On ollut kyllä mielenkiintoista tutkia omaa palautumista ja unta tarkemmin.

Telkkarista oon katsonut realityn lisäksi Suomen kaunein koti ja Grand design ohjelmia. Ne on ihanaa feel good sisältöä parhaimmillaan. Katsottiin Mikon kanssa myös ihan superjännä sarja Netflixistä ja voin suositella sitä jos kestät piinaa. 😀 Löydät sarjan nimellä Lapsikulta. Otan myös mieluusti vastaan sarjavinkkejä ja etenkin sellaisia joita voi katsoa yhdessä. Tykkään eniten siitä, että on yhteinen sarja jota katsoa iltapimeällä. <3 Hei ihanaa lokakuun ekaa viikkoa! <3Sara

syksyn parhaat

decoration, design, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me, resepti

Moikka <3 Täällä alkaa olla syksyn kiireisimmät viikot takana päin. Yleensä loppuvuotta kohti tahti tihenee, mutta mulla tää meni tänä vuonna toisin päin. Aika kiva! <3 Nyt yritän tietty pitää tämän loppuvuoden mukavan väljänä. Silleen, että olisi aikaa myös haaveilla ja suunnitella ensi vuotta.

Yrittäjänä on välillä vaikea nauttia rauhallisista hetkistä ja monesti pää rullaa tuhatta ja sataa.. mutta oon myös huomannut, että tietty rauha ja väljyys herättää luovuutta ihan uudella tavalla.

Tällä hetkellä parasta on lämmin syksy, joka on tuntunut ihanan lempeältä. Eilen pyöräiltiin illalla puistoon ja mulla oli shortsit&t-paita päällä. Tietty kevyttoppikset on kaivettu myös jo esille, mutta vielä niille ei ollut tarvetta. On ollut myös ihanaa pukeutua ja miksata kesävaatteita hieman lämpimämmin. Lemppareina tällä hetkellä hameet ja mekot yhdistettynä korkeisiin saappaisiin tai lenkkareiden parina.

Odotan jo sitä, että vesi alkaa viilenemään. Oon käynyt nyt puolitoista vuotta säännöllisesti uimassa ja nyt tuntuu ekaa kertaa siltä, että kaipaisin kunnon virkistävää ja kylmää vettä. Mun hermostolle kylmä vesi tekee niin hyvää ja tuntuu, että semmoinen tietty virittyneisyys helpottaa.

Tällä viikolla Laku täytti puoli vuotta. Pentuaika on mennyt niin hyvin meidän kiltin ja touhukkaan villakoiran kanssa. Laku ilahduttaa meitä päivittäin ja on ollut ihana seurata kuinka jokainen lapsi on muodostanut koiraan ihan omanlaisen suhteen. Meillä jatkuu tällä viikolla myös pentukoulu, joten innolla mennään oppimaan yhdessä uutta.

Pitkästä aikaa meillä ollaan oltu vuorotellen kipeänä ja kuume on ollut kylässä. On ihanaa, kun lapset on sen verran isoja että he osaa kertoa mikä helpottaa ja huoli ei nouse ihan samalle asteelle kuin vaikkapa vauvavuonna.

Viime viikkoina oon selättänyt niin monta jännittävää työhommaa ja ylittänyt itseni. Jännitys on välillä noussut korkealle ja oon haastanut itseäni aivan uudella tavalla. Ehkä just tämän takia tuntuu ihanalta nauttia loppuvuosi työrintamalla tutulla ja turvallisella alueella ja jätän haasteet odottamaan ensi vuodelle. 😀 Hei ihanaa viikkoa sinne! <3Sara

ps. en ymmärrä miksi mun kuvat ei näy täällä.. Selvitän <3

 

1 2 3 4 5 6 7 8 422