Ulkoilua

Moi! Mun piti kirjoittaa päivä mun kanssa postaus eilisestä, mutta unohdin kuvata läpi päivän. Mietin myös, että meidän päivät on 99% samanlaisia, joten voin hyvin toteuttaa tämän myöhemminkin. 😀
Täällä ollaan nautittu erityisen paljon lämmöstä ja keväästä. Tytöt viihtyvät pihalla toista tuntia leikkimässä. Meidän piha on soraa ja mutaa täynnä ja lapset rakastaa tehdä erilaisia ”kokkailuja”. Ollaan mietitty paljon pihaa ja sen toteutusta. Tulevana keväänä ja kesällä ei ole mitään reissuja tai kummempia menoja tiedossa, joten meillä olisi hyvin aikaa keskittyä pihan laittamiseen. Olen pyytänyt muutamia tarjouksia pihaan liittyen, koska ainakin joku suunnitelma tms me tarvitaan. Voi olla, että ulkoistetaan myös osa työstä. Esim. kivilaatoitukset ovat sellaisia, jotka olisi hyvä saada pohjatöitä myöten oikein tehtynä. Onneksi mun sisko on myös taitava piha-asioissa, niin voin konsultoida häntä. 🙂 Jos teitä muuten kiinnostaa piha-asiat, niin kannattaa katsoa Kotoisa ohjelmaa. Heidän uusimmalla kaudella on ihania pihatoteutuksia. Sarjaa löytyy ainakin Cmoresta ja mtv palvelusta. 🙂
Päivien asut on myös 99% samanlaiset. Jaloissa on treenitrikoot, koska ne tuo tosi hyvin ryhtiä (etenkin nyt synnytyksen jälkeen). Yläosana on imetykseen sopivia vaatteita, esim toppi ja löysä neule. PItääkin pakata talvivaatteet pois ja kaivaa kevättakit esille.
Tänään mennään vauvan kanssa neuvolaan tsekkaamaan pienen paino. <3 Sen lisäksi vietetään aikaa terassilla ja nautitaan auringosta. Seuraavana lämmitän meille lounasta. Tilasin muuten Ruokaboksin tälle ja ensi viikolle, niin ei tartte miettiä koko ajan mitä tekisi ruoaksi. Nyt kun ollaan kotona koko porukka, tuntuu että saa olla koko ajan kokkaamassa. 😀 Hei aurinkoa viikkoon! Huomenna juttua meidän keittiöstä! <3Sara











Merkku
04/07/2020Moi !
Minulla olisi muutama kysymys rakentamiseen ja tarkoituksena ei ole uudella joten jätä vastaamatta jos tuntuu liian hlö.kohtaiselta?
Mitä mieltä olette näin lopulta olleet Mikon kanssa finnlamellista ? Olemme nimittäin mieheni kanssa ihastuneet hirsitaloihin ja aiommekin sellaisen rakentaa. Finnlamellilla on aivan ihana malli johon olemme ihastuneet mutta itseäni alkoi vähän kauhistuttaa kun luin jokin aika sitten ettei heidän kanssaan ilmeisesti kaikki sujunut aivan ongelmitta ? Tämä saattaa olla kyllä kaikkien talotoimittajien kanssa ongelmana…?.
Pysyikö teillä rakentamisessa sovittu budjetti kuinka hyvin, finnlamellin sivuilla kun on annettu suuntaa antava hinta talomalleja kohden joten tontin lisäksi kuinka paljon esim. Teidän piti tuon itse talon hintaan lisätä euroja lisäkulujen vuoksi?
En tiedä saiko tästä viestistä mitään selvää haha ?
onnea vielä pienestä tytöstä❤ sinun blogia/ instaa on aina niin ihana seurata koska sinulla on aivan ihanan positiivinen asenne.? Itselläni myös 5kk vauva kotona ja rakentaminen tosiaan suunnitteilla joten jakamasi sisältö on tällä hetkellä kovin mielenkiintoista. Kivaa viikkoa teille ?❤
Sara Parikka
04/09/2020Heippa <3 Kirjoitan sulle mailia pian! 🙂
Henna
04/07/2020Mistä on noi sun aurinkolasit? Täydelliset?
Sara Parikka
04/07/2020nämä on raybanin 🙂 Kiitos!
Ella
04/07/2020Ihana nähdä kuinka vaapero siellä rintarepussa kulkee mukana! Meillä tuo ihan sama rintareppu, löysin sen hyväkuntoisena kirpparilta mutta jäi tosi vähälle käytölle kun en jotenkin uskaltanut lähteä sen kanssa pitkille ulkoiluille tms :/ Tuli lähinnä käytettyä kotona kun piti pientä kanniskella pystyasennossa, silloinkin pidin aina kättä vauva alla varmuuden vuoksi hahah. Jos teillä on tuo aktiivisessa käytössä niin olisitkohan pystynyt enemmänkin kirjoitella aiheesta? Tai no en tiedä saako siitä kokonaista postausta runoiltua mutta olisi kiva saada vinkkejä 🙂
Sara Parikka
04/09/2020Heippa 🙂 Mä oon käyttänyt tätä kaikkien kohdalla yllättävän paljon. Mielestäni se pysyy jämäkästi paikallaan ja uskallan ”luottaa” reppuun 🙂 Voisin kirjoittaa aiheesta enemmän joskus 🙂
Sarppa
04/07/2020Nyt on kyllä niin huikeet ilmat, päivien pelastus kun pitää olla vaan suurimmaksi osaksi kotosalla! Miten teillä nukutaan yöt? 🙂 Ihanaa ja aurinkoista viikkoa koko perheelle!
Sara Parikka
04/08/2020Niinpä :)) hyvin meillä menee yöt. Pienin herää syömään pari-kolme kertaa yössä, mutta nukkuu muuten hyvin. 🙂
Erikoiset Asiantuntijat
04/07/2020Onhan UV-suojaukset kunnossa? Nyt on otsonia ilmakehässä vähän ja UV-tasot korkealla. Mukavaa loppuviikkoa1
Sara Parikka
04/08/2020Jep! Samoin sinne 🙂
Piitu
04/07/2020Mikä on tämä rintareppu??? Minäki haluan ?
Sara Parikka
04/08/2020manduca 🙂 on kyllä kätevä!!
Mari
04/10/2020Heippa!
Minäkin toivoisin kovasti postausta manducasta, erityisesti vastasyntyneen kantamisesta, että kuinka laittaa säädöt oikein yms. Tietenkin käyttökokemus kiinnostaa jos oot jo pidempään käyttänyt 🙂
Sara Parikka
04/12/2020hei joo! Voisin kirjoittaa aiheesta kun manduca on ollut jo Matildan ja Mimosan kohdalla käytössä! 🙂
Vilma Autio
04/11/2020Aurinkoista viikkoa koko perheelle❤️
Sara Parikka
04/12/2020kiitos samoin <33