palanen New Yorkia

Moi! Me ollaan käyty kolme kertaa New Yorkissa ja se on jättänyt etenkin Mikkoon lähtemättömän vaikutuksen. NYC:i on niin erityinen, että sitä on vaikeaa edes selittää. Jokaisella kerralla ollaan napattu kioskeista baageleita ja niistä tulee meille edelleen aina mieleen New York. Mä söin ekalla reissulla baagelin aina tonnikala täytteellä, kunnes siirryin syömään tuorejuustolla = cream cheese bagel. Mikko on taas aina syönyt cheddar+pekoni kombon ja yllättävän saman maun saa aikaan ihan myös kotosalla. Baageleita löytyy kaupoista vähän vaihtelevasti, mutta isommissa kaupoissa kuten Citymarket on yleensä esipaistettujen leipien luona myös baageleita. Toivoisin, että niitä olisi enemmän myynnissä myös ihan tuoreena. Vinkkailkaa, jos tiedätte hyviä! 🙂

Meidän leivänpaahtimessa on ”baagelitoiminto”, jolloin se paahtaa baagelin puolikkaan vain yhdeltä puolelta. Nämä tosin onnistuvat ihan yhtä hyvin normileivänpaahtimella. 🙂 Mä ja työt syödään baageli melkein aina maustamattoman tuorejuuston kera. Pekoni+cheddar baageli tehdään niin, että ensin paistetaan pekoni ja paahdetaan baagelit. Sen jälkeen cheddarsiivut + pekonit baagelin väliin, folio ympärille ja hetken päästä on valmista. Folion kanssa baageli on helppo syödä ja se pitää sen lämpimänä pidempään.
Oletteko te syöneet baageleita? Millaisilla täytteillä? 🙂 Meillä nämä on viikonloppujen ykkösherkkua ja tietty nyt lomalla viikonloppu ei eroa juurikaan arjesta. 😀 Hei aurinkoista sunnuntaita! <3Sara










Minni
06/28/2020Heips<3 Onko teillä tämä https://www.gigantti.fi/product/kodin-tuotteet/kahvikoneet-ja-kapselikoneet/kapselikoneet/GCB2EUBK/nespresso-vertuoplus-kapselikeitin-musta nespresso keitin? Oletko tykännyt? 🙂
Sara Parikka
06/29/2020Meillä on juuri tuo 🙂 Tykätään kyllä kovasti <3
Pia
06/28/2020Jumbon Citymarket on ainakin joskus myynyt valmiiksi pakattuja, muitakin kuin esipaistettuja bageleita muutamilla eri siemenvaihtoehdoilla 🙂
Sara Parikka
06/29/2020okei, huippua tietää :))
A
06/29/2020Me joskus syödään niitä pyöreitä rinkeleitä baageleiden tapaan ?
Sara Parikka
06/29/2020hei nami 🙂
Noora
06/29/2020Moikka! Miä tykkään laittaa vähän arnoldsin tapaan bagelin sisälle tuorejuustoa, kylmäsavulohta, sipulia, tilliä, mausteita 😛
Täällä meilläpäin ei arnoldsia olekaan… Mutta lidlistä saa paistohyllyltä tuoreita bageleita
Sara Parikka
06/29/2020hei nami.. kuulostaa niin hyvältä! Totta hei toi lidl 😉
Sara
06/29/2020Yleensä bageleiden väliin päätyy tuorejuustoa, avocadoa ja granaattiomenaa, nam! Multa löytyy myös bagel-makumuisto, mutta Lontoosta 🙂 Superhyviä!
Sara Parikka
07/01/2020oi nami, kuulostaa tosi hyvältä :))
Salla
06/30/2020Voisitko kirjoittaa noista teidän New Yorkin matkoista oman postauksen? Antaa vinkkejä majoituksesta ja teidän lemppari paikoista. ?
Sara Parikka
07/01/2020hei joo, tämän voisin toteuttaa jossain vaiheessa! 🙂
elisabeth
12/01/2020Moi! Sopiiko kysyä mistä tuo ekassa kuvassa oleva matto on? Tosi ihana <3
Sara Parikka
12/02/2020heippa, en muista yhtään.. se ostettiin jostain pienestä sisustusputiikista 🙂 Harmi kun ei ole tarkemmin tiedossa! <3