Syyslomalla

Huomenta! <3 Hetken mietin, että ottaako arkirytmiin palaaminen aikanasa kun Espanjassa nukuttiin lähes 10 aamulla ja siellä oli kello myös tunnin vähemmän. Onneksi raskaus takaa sen, että alkaa nukuttaa samaan aikaa tyttöjen kanssa ja usein nuokun max kymppiin saakka hereillä. 😀
Keitin juuri teetä ja tytöt katsovat piirrettyjä. Ollaan tämä viikko lasten kanssa syyslomalla ja eilen vietettiin ilta Lintsin valokarnevaaleilla. Parasta oli, että toinen siskoni on saapunut Lapista ja on täällä koko tämän viikon. En muista olenko kertonut, että hän odottaa myös vauvaa!!! Saamme serkukset ihan muutaman kuukauden ikäerolla. <3 Meillä onkin nyt viikonloppuna tiedossa hänen Baby Shower juhlat (jeee <3) ja maanantaina lähden hänen seuraksi Lappiin. En ole vielä käynyt heille, joten innolla odotan muutaman päivän reissua. 🙂 On myös huippua päästä juttelemaan vauva-asioista ihan ajan kanssa.
Oon siirtynyt melkein kokonaan raskausvaatteisiin alaosien suhteen. Lemppareitani on legginssit, sukkikset ja farkut. Jos teillä on jotain vinkkejä nimenomaan alaosien suhteen, niin kertokaa ihmeessä. 🙂 Ajattelin, että en osta uutta takkia vaan pärjään omilla / Mikon takeilla + kaulahuiveilla. Välillä tuntuu, että masu kasvaa paljon nopeampaan kuin kahdessa edellisessä.. Mutta olenhan jo melkein puolessa välissä. Postauksen kuvissa mulla on h&m äitiyspuolen farkut ja ihan ”normi” paita. Kuten ootte varmasti huomanneet, niin multa löytyy paljon rentoja yläosia ja oversize neuleita/huppareita.
Tänään aamupäivällä suunnataan tyttöjen serkkujen luokse leikkimään ja illaksi rentoilua kotosalla. Mukavaa torstaita! -Sara
kuva / Amanda Aho

kengät / Dr Martens
housut / h&m
paita / Katri Niskanen*
laukku / Louis Vuitton
korut / Kappahl*
*saatu









Sarppa
10/17/2019Voi miten ihana kun odotat samaan aikaan siskosi kanssa! Itse odotin samaa aikaa hyvän ystäväni kanssa ja vauvoille tuli vain muutaman viikon ikäero, se on niin ihanaa kun voi jakaa asioita ja on ihan samassa elämäntilanteessa! Hyviä vointeja ja kivaa loppu viikkoa, suunnitelmat kuulosti ihanilta 🙂
Sara Parikka
10/21/2019se on kyllä super arvokasta <3 Kiitos paljon, samoin sinne ihanaa syksyä 🙂 <3
Noora
10/18/2019Heips!
Itse ainakin tykkösin käyttää ei löysiä paitoja, kerrankin niin iloisena pääsi mahaansa esittelemään 🙂
Oi voi ei kyl raskausaikana ollut ulkonäköpaineita. No ei niitä kyllä kauhista ole muutenkaan, mutta välillä pitää miettiä mikä paita ja housut ettei makkarat näy.
Sara Parikka
10/21/2019Joo niin mäkin 🙂 meinasin että isoissa paidoissa on tilaa masun kasvaa 😉
ida ihana
10/18/2019Kauniita kuvia, tuo paita on ihana!<3 Hyvää odotusta ja ihanaa syysloman jatkoa teille tyttöjen kanssa!<3
Ida Kotona kaupungissa -blogista
http://www.lily.fi/blogit/Kotona-kaupungissa
Sara Parikka
10/21/2019kiitos ihana <3
Marika
10/18/2019Hei Sara! Täytyy tulla kertomaan, kuinka kivasti nämä uudet sivut on startanneet. Teksteissä on heti jotenki syvempi fiilis ja niillä on varmaan senkin takia mittaa myös enemmän. Se on kiva, koska nautin tekstiesi lukemisesta kovasti. Toki myös uusi aihe vanhojen seassa lämmittää mieltä, onnea siitä. <3
Ihanaa syksyä ja kiitos kaikesta siitä, mitä välität työlläsi! 🙂
Sara Parikka
10/21/2019eikä.. kiitos tuhannesti <3 merkitsee paljon! IIIIIIHANA kommentti. 🙂 <3 Kaikkea parasta!
Mimmi
10/18/2019Voisitko tehdä saman kuin äidin puheenvuoro hänen viimeisemmässä postauksessa vastata ”Kuinka usein”haasteeseen ?..
Sara Parikka
10/21/2019Hei pitääpä tsekata 🙂 vaikuttaa hauskalta!