terkut kampaajan penkistä

Moi! Meillä pyyhkäisi viime viikolla joku inhottava vatsapöpö ja oltiin vuorotellen kipeänä. Jos pitäisi valita, niin noro on lapsiperheessä ehkä yksi pahimmista. Onneksi nyt ollaan koko porukka terveenä.
Mikko oli viime viikolla suunnitellut mulle ihanan synttäripäivän ja oltaisi suunnattu yhdessä lounaalle sekä Löylyyn saunomaan + uimaan.. mutta se tosiaan sai jäädä, kun pahaolo vei voiton. Onneksi päästään toteuttamaan vastaava päivä pian <3


Ai että tämä kevätaurinko tuntuu IHANALTA. Niin parasta herätä aamulla valoon. Se antaa valtavasti energiaa. Meillä lapset odottaa malttamattomina, että pääsee pyöräilemään. Juuri eilen kaivettiin pyörät esille ja nostettiin pulkat varastoon. Pian päästään varmasti myös toppavaatteista eroon. Se on keväällä aina ihan parasta, kun saa raivata eteiskaappeihin kunnolla tilaa.
Kevät on aina värien aikaa. Tällä hetkellä lempparit on pinkit farkut ja vihreä lippis.
Täällä istun juuri kampaajan penkissä. Laitetaan tyvi kuntoon ja vähän kirkastusta samalla. Oon tykännyt tooooosi paljon vaaleudesta ja tuntuu, että oon vuosien jälkeen ”omissa hiuksissa”. Kolmannen raskauden jälkeen olin monta vuotta värjäämättä hiuksia ja ne kyllä tummui lopulta tosi paljon. Nyt nautin taas vaaleasta tukasta ja oon todennut, että se on mun juttu! 🙂

Ruoan suhteen ollaan menty nyt monta viikkoa sellaisella kaavalla, että syödään viikot terveellistä kotiruokaa ja sitten viikonlopuille jätetään spesiaalit herkut. Tämä on toiminut tosi kivasti ja järkevöittänyt arkea. Olo on myös paljon raikkaampi, kun on pitänyt huolta säännöllisestä syömisestä. Oon muuten innostunut siitä kahvakuultatreenistä! Teen kotona erilaisia sarjoja @ansaivo IG:tililtä. Saan yllättävän hyvin ja nopeasti hien pintaan! Myös lenkkely on alkanut uudella tavalla innostamaan kun kevät on saapunut.
Kevään yksi parhaita juttuja on kun piha alkaa sulamaan ja nyt oon alkanut jo pohtimaan millaisia istutuksia tänä vuonna meinaan laittaa. Saa ehdottaa! 🙂
Mitä teille kuuluu?
Ihanaa viikkoa sinne! <3Sara










Johanna pynnönen
03/12/2024Moi ! Kevöt on lemppari vuoden aika. tykkään ottaa aurinkoa 4:sä kerroksessa parvekkeellani,kun siellä tarkenee jo pelkällä t-paidalla ja uusilla Niken kengillä juoksen pieniä lenkkejä.
Hertta
03/13/2024Mulla hakusessa kivat pinkit farkut. Mistä oot löytänyt omasi? 🙂
Sara Parikka
03/13/2024Nanso <3
Nea
03/14/2024Heeii mistä toi ihana vihreä lippis on?🥰
Sara Parikka
03/14/2024se löytyi Arketista 🙂
Sara
03/20/2024Hyvin samanlaisissa tunnelmissa täällä 🙂 Energiaa on nyt ihan eri tavalla kuin pimeinä talvikuukausina. Kävin talvilomaviikolla ostamassa painavamman kahvakuulan ja sen kanssa olen treenaillut ulkona auringonpaisteessa. Ihanaa kun tulee kevät!
Sara Parikka
03/24/2024Kuulostaapas kivalta 🙂 Kevät on kyllä parasta <3
Mari
03/26/2024Hei! Kiinnostais pihapostaus kevätjutuista. Miten tekonurmikko on kestänyt aikaa, voiko sitä muuten paikata jos tulee kulumaa? Irtooko siitä mahdollisesti jotain ei-maatuvaa luontoon?
Heidi
04/16/2024Moikka! Tää ei kyllä liity millään lailla postaukseen🙈. Mutta aattelin että kysyn tätä kautta🙈. Mistä se sun kivan näköinen raita collegepaita on mikä sulla näkyi tänään instan stoorissa?
Sara Parikka
04/17/2024hei se on hm 🙂 Löytyy varmasti vielä kaupoista/verkosta! <3