toukokuun lempparit

Moi! Koostin kuukauden parhaat tähän alle. Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! <3Sara

Perhekuvaus / Postauksen kuvituksena on muutama perhekuva meistä <3. Käytiin Nikin kanssa kuvaamassa toukokuun alussa ja vitsit miten ihana meillä oli. Niki osaa aina luoda niin spesiaalin ja rennon tunnelman. Lapset RAKASTAA Nikiä, joten kuvista tulee luontevia ja niitä on ihana katsoa. Mulla on jo vuosia ollut puhelimen taustakuvana Nikin ottama kuva. 🙂 Nyt sain päivitettyä uuden! Ja 99% kuvista on sellaisia missä lapset näkyy tunnistettavasti, joten tässä vain pintaraapaisu nähtävillä. <3

Aurinkosuoja / Käytän päivittäin 50 suojakerrointa, mutta iltaisin laitan itseruskettavia tippoja yöseerumiin/voiteeseen. Näin ollen saan ihanan päivetyksen yön aikana, mutta samalla pysyn auringolta suojattuna.

Siivous / Meillä pestiin tällä viikolla ikkunat ja vitsit miten kirkkaat laseista taas tulikaan. Me pestään ikkunat usein vaan kerran vuodessa, joten likaa ja pölyä pääsee kertymään aikalailla. 😀 Meillä on niin korkea olohuone, että oon suosiolla tilannut ikkunanpesun ammattilaisilta (tilaan aina Benoa Oy/olen maksava asiakas) ja homma hoituu kokonaisuudessaan parissa tunnissa.

Järjestys / Kevätsiivouksen lisäksi meillä on edessä pian huoneiden uudelleen järjestys, jos kirjoitin jo aiemmin. Meidän pienin ja vanhin vaihtaa siis huoneita keskenään. Meillä on ollut sama huonejärjestys koko tämän reilut neljä vuotta, joten muutos on meille ja lapsille aika suuri. Päädyttiin kuitenkin siihen että pienin tarvitsee paljon enemmän leikkitilaa/lattia pinta-alaa verrattuna esikoiseen. Myydään pienimmän sänky ja ostettiin esikoiselle uusi 120cm leveä sänky uuteen huoneeseen.

Uintihaaste / Olin toukokuun eka päivä uimassa ja tajusin, että olisi hyvä hetki ottaa uintihaaste. Kuinka monta toukokuun päivää menee niin, että käyn uimassa? Mitään tekosyytä on vaikea keksiä, koska ajallisesti uinti vie kokonaisuudessaan max 15min. Vesi on lämmennyt ihan viime päivinä hurjasti ja uimasta ei ole enää kiire ylös. Edelleen koen, että kylmä vesi tekee niin hyvää mun hermostolle ja rauhoittaa mieltä.

Piha & Terassi / Tänä viikonloppuna mä meinaan vihdoin pestä terassin ja laittaa sen kesäkuntoon. Haluaisin hakea oliivipuita ja jotain ihania värikkäitä kukkia. More is more on mun fiilis ja haluaisin jotain ihanan runsasta ja kaunista tänä vuonna. Meillä on paljon isoja ruukkuja ja on kyllä kiva, kun voi suunnitella istutukset aina kerran kesässä. 🙂 Onko jotain hyviä vinkkejä?

Kalenteri / Mun alkukesän kalenteri on I H A N A ! Tuntuu, että alan vihdoin oppimaan sopivan balanssin ja oon iloinen, että edessä on pitkä loma. Vuodet yrittäjänä on opettaneet, että loma on tärkeää ja jos en itse siitä pidä (kynsin ja hampain) kiinni niin kukaan ei tee sitä mun puolesta. Niinpä oon ollut aika tarkka siitä koska pidän loman ja mitä hommia silloin teen. <3

Pellava & Satiini / = Mun lemppari kaksikko tähän kesään. Ostin mustat satiinihousut ja vitsit ne on ihanat. Housut pystyy yhdistämään juhlavasti jonkun kivan paidan ja ballerinojen kanssa, mutta samalla ne on tosi mageet esim kollarin ja lenkkareiden parina. Toinen suosikki on pellava! Mulla on beiget pellavahousut ja ne tulee myös olemaan kesän vakkarit. Ihana yhdistää esim valkoisen t-paidan kanssa. 🙂

 

Mitä mieltä olet?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 Comments
  • Emma Johansson
    05/20/2024

    Ihania kuvia! 🙂 Ja kiva kun olet postaillut nyt blogiin. Voitko kertoa mitä itseruskettavatippoja käytät ja tuleeko kauhean suuri kontrasti kaulan/dekolteen ja kasvojen välille jos käyttää vain kasvoille itseruskettavaa?
    Kiitos!

    • Sara Parikka
      05/20/2024

      Mä levitän seerumin/kosteusvoiteen aina myös kaulalle ja dekolteelle. 🙂 Mutta laitan ihan vain 1-2 tippaa, niin eron huomaan vain minä itse ja se ei erotu juurikaan muusta vartalosta 🙂 Hyviä on ainakin Lumene, Löwengrip ja CAIA

  • Maija
    05/20/2024

    Hei mistä sun satiinihousut on ja millaiset?

    • Sara Parikka
      05/21/2024

      Bershka, mustat 🙂

  • Hekka
    05/25/2024

    Sulla on kyllä huippu blogi! Vieläkö muuten tiseä käytät?