Syyslomalla

kuulumiset

Huomenta! <3 Hetken mietin, että ottaako arkirytmiin palaaminen aikanasa kun Espanjassa nukuttiin lähes 10 aamulla ja siellä oli kello myös tunnin vähemmän. Onneksi raskaus takaa sen, että alkaa nukuttaa samaan aikaa tyttöjen kanssa ja usein nuokun max kymppiin saakka hereillä. 😀 

Keitin juuri teetä ja tytöt katsovat piirrettyjä. Ollaan tämä viikko lasten kanssa syyslomalla ja eilen vietettiin ilta Lintsin valokarnevaaleilla. Parasta oli, että toinen siskoni on saapunut Lapista ja on täällä koko tämän viikon. En muista olenko kertonut, että hän odottaa myös vauvaa!!! Saamme serkukset ihan muutaman kuukauden ikäerolla. <3 Meillä onkin nyt viikonloppuna tiedossa hänen Baby Shower juhlat (jeee <3) ja maanantaina lähden hänen seuraksi Lappiin. En ole vielä käynyt heille, joten innolla odotan muutaman päivän reissua. 🙂 On myös huippua päästä juttelemaan vauva-asioista ihan ajan kanssa. 

Oon siirtynyt melkein kokonaan raskausvaatteisiin alaosien suhteen. Lemppareitani on legginssit, sukkikset ja farkut. Jos teillä on jotain vinkkejä nimenomaan alaosien suhteen, niin kertokaa ihmeessä. 🙂 Ajattelin, että en osta uutta takkia vaan pärjään omilla / Mikon takeilla + kaulahuiveilla. Välillä tuntuu, että masu kasvaa paljon nopeampaan kuin kahdessa edellisessä.. Mutta olenhan jo melkein puolessa välissä. Postauksen kuvissa mulla on h&m äitiyspuolen farkut ja ihan ”normi” paita. Kuten ootte varmasti huomanneet, niin multa löytyy paljon rentoja yläosia ja oversize neuleita/huppareita.

Tänään aamupäivällä suunnataan tyttöjen serkkujen luokse leikkimään ja illaksi rentoilua kotosalla. Mukavaa torstaita! -Sara

kuva / Amanda Aho

kengät / Dr Martens

housut / h&m 

paita / Katri Niskanen*

laukku / Louis Vuitton

korut / Kappahl*

*saatu

6, 4, 0

baby, me, pohdintaa

Moi! Olen pohtinut vuosien varrella paljon lasten ikäeroa ja monesti meiltä on kysytty miten koettiin Matildan ja Mimosan pieni ikäero. Oliko se raskasta ja meneekö 2 siinä missä 1? Mielestäni jokainen perhe ja yksilö kokee asiat omalla tavalla ja näin ollen ei kannata liikaa kuunnella muiden fiiliksiä. Kannattaa eniten tunnustella omaa tunnetta ja sitä mikä toimisi omassa perheessä. Tietenkään ikäeroon ei voi aina itse vaikuttaa, sillä kaikki ei aina mene kuten toivoisi. <3

Meidän lähipiirissä löytyy ihania 4, 2, 0 kokoonpanoja ja muistan kuinka ihaillen seurasin, että kolmatta lasta odotettiin taas ”putkeen”. Meille oli selvää, että kolmas lapsi saisi odottaa oikeaa aikaa. Kaksi lasta oli pitkään juuri se oikealta tuntuva määrä. Ajattelin jopa, että näin voisi olla hyvä aina! Sitten se kutkuttava fiilis, josko vielä yksi alkoi kasvaa ja kasvaa. Siihen vielä mies, joka rakastaa lapsia ja haaveilee kolmannesta.. <3 Minulla on kolme sisarusta joten jatkuva vilske on tuttua ja turvallista. Tykkään siitä, että kotona on porukkaa. Samalla jännitti ajatus kaksosista joita meidän suvussa löytyy.. Lähimpänä oma mummini.

Voisi luulla, että yhden lapsen jälkeen olisi helpompi tehdä päätöksiä sen suhteen, että kasvaako perhe vielä vai ei.. Mutta en ole kokenut sitä yhtään niin. Kaikki kerrat ovat olleet yhtä mutkikkaita ja olen pohtinut tilannetta todella monelta eri kantilta. Tämän kolmannen kohdalla mietin asiaa ehkä jopa kaikkein eniten.. Sitten samalla pyrin siihen, että turhat ajatukset tai pelot eivät saisi liikaa tilaa.. Pitää miettiä mikä on loppupeleissä oikeasti tärkeää ja mikä merkitsee.

Nyt kun olen jo melkein puoli välissä raskaudessa, en voi pahoin ja iloitsen kasvavasta mahasta, mietteet ovat myös kaikonneet. Koen puhdasta onnea ja iloa tulevaa elämäntilannetta kohtaan. Olen myös osannut olla paljon rennompi kuin kahdessa ensimmäisessä raskaudessa. Kaikki tämä on jollain tapaa tuttua ja en säikähdä jos mahaa vihlaisee tai joku arvo hetkellisesti nousee. Uskon, että isosti tilanteeseen vaikuttaa myös nykyinen työni joka mahdollistaa paineettoman ilmapiirin.

Oli muuten hauska huomata miten moni toivoo postauksia liittyen hankittaviin tarvikkeisiin. Osa teistä varmasti muistaa, että ollaan laitettu melkeinpä kaikki kiertoon aikoinaan. Ei tosiaan tiedetty kasvaako perheemme koko ja koimme helpommaksi luopua tavarasta. Etenkin kun meillä ei ole nykyisessä kodissa varastoa. 😀 Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että pitää hankkia tietyt tarvikkeet uudestaan. Yllättävän paljon on myös tullut uusia tuotteita ja tiedän jo myös suht tarkkaan mitä tullaan tarvitsemaan ja mitä ei. Oli kuitenkin huippua kuulla, että aihe kiinnostaa, sillä en olisi välttämättä tajunnut sitä itse tuoda esille. On myös mahtavaa miten moni läheinen on tarjoutunut lainaamaan ja antamaan heiltä pois jääneitä tavaroita. Vauva kamppeita kun tosiaan tarvitsee vain hetken. 🙂

Olisi ihanaa kuulla teiltä monen lapsen vanhemmilta mitä fiiliksiä teillä on ollut ja miten arki on lähtenyt pyörimään uuden tulokkaan myötä? Olen kuullut tarinoita laidasta laitaan. Monet sanoo, että kolmas solahtaa perheen rytmiin ja siitä voi nauttia täydellä teholla. Jotkut taas kertovat kuinka uudestaan alkanut vauvarumba räjäyttää kaiken rakennetun ja helppous katoaa elämästä.. 😀 Ei kai muuta kuin odottamaan kuinka meille käy.. Hehe!

Mitä ajatuksia lapsien ikäerot teillä aiheuttaa? Mietittekö te niitä? Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että sisarus on upea asia oli ikäero sitten mikä tahansa. Kaikissa kokoonpanoissa on omat hyvät puolet. <3 -Sara 

terkut auringon alta

loma, travel

Ola! Me lähdettiin perjantaina aikaisin aamulla (tai no yötä se vielä oli :D) reissuun Helmin kanssa. Hän sai kesällä lakin ja lupasin viedä hänet sen kunniaksi reissuun. On mahtavaa ajatella, että olen ollut Helmin 1.v synttäreillä ja nyt reissataan kaksin hänen ollessa täysi-ikäinen. 🙂 Olin varannut reissun jo ennen kuin tiesin, että minun mukana tulee toinen muutaman sadan gramman painoinen matkustaja. 😀 Onneksi pahoinvointi ei ole mukana, koska mietin vielä kuukausi takaperin että pitääkö reissu minun osalta perua.

Viime yönä nukuttiin 13h yöunet pitkän päivän jälkeen. Vitsit miten hyvää teki! Tuntuu, että  tämä maiseman vaihdos tekee niin hyvää ja saa stressitasot nolliin. Täällä ehdin myös tekemään paljon rästihommia ja listaamaan syksyn tärkeitä asioita liittyen muuttoihin ja kodin rakentamiseen. Kotona isoin haaste työnteossa on se, että kaikki koko ajan keskeytyy ja täällä sitä ongelmaa ei ole. Samalla tuntuu ihan oudolta matkustaa ilman omaa perhettä ja ikävä on nyt jo ISO! En osannut ajatella, että raskaus ja hormoonit vaikuttaa näin.. <3 Onneksi matka on lyhyt ja pääsen pian kotiin.

Käytiin äsken aamupalalla ja nyt makoillaan altailla. Tänään on Espanjan kansallispäivä ja odotan innolla miten se tulee näkymään täällä. 🙂 Illaksi suunnataan kaupungille kiertelemään. Ihanaa viikonloppua! <3 -Sara

15 kysymystä hiuksista

Beauty, kauneus, me, tyyli

Moii! Kiitos ihana Johanna, kun kirjoitit hiuksista ja heitit haasteen myös mulle. Halusin ehdottomasti tarttua näihin 15. kysymykseen ja alla mun vastaukset! 🙂 Johannan vastaukset pääset lukemaan täältä. Hänellähän on aivan upeat hiukset, jotka kasvaa silmissä. En ole yhtään kade! 😀 Haha. 

Tänään oon lasten kanssa vapaapäivällä, kun huomenna lähden ystäväni kanssa reissuun. Mennään treffaamaan mun äitiä ja ilta vietetään kotosalla. Hei ihanaa päivää! <3Sara

1. Hiustyyppi?

Aika tyypillinen pohjoismaalainen hius. Lasinen, helposti haaroittuva ja hentonen. 

2. Missä käyt kampaajalla? Kuinka usein?

Hiukset hoidettiin säännöllisesti kymmenen vuoden ajan Salkkareiden puolesta, joten minulla ei oikein ole ketään yhtä vakkaria. Jos lähtisin värjäämään tms hiuksia, niin varaisin ajan Tytille. 

3. Mitä hiuksillesi tehtiin viimeksi kampaajalla? 

Kesän alussa kävin leikkauttamassa hiukset. Long bob mallin saaminen kesti noin 15min ja mitään muuta ei tehty. Väriä (=sävyte) mulle on laitettu viimeksi helmikuussa, kun olin Schwarzkopfin kuvauksissa. 

4. Tukkajumalasi?

Voi hitsit.. Näitä on varmasti paljon. Nooo esim. Janni Deler, Johanna Puhakka, Annika Ollilla..

5. Suosikkikampaus?

Tykkään eniten hiuksista, kun ne on pesty ja tuoksuu raikkaalle. Juhliin lähtiessä kuivashampoo ja laineet ovat hyvä kombo. Sitten taas arjen suosikkikampaus on ehdottomasti sotkunuttura tuolla pään päällä. 😀

6. Kuinka usein peset hiukset – aamulla vai illalla?

Vähän riippuu, mutta yleensä noin 3 kertaa viikossa ja usein alku-illasta. Mun hiukset kuivuu tosi nopeasti, enkä melkein ikinä kuivaa niitä föönillä. 

7. Vakio hätäkampaus?

Tiukka nuttura joko pään päällä tai alhaalla. 

8. Millaisia hiustuotteita käytät – uusin lemppari ja ikisuosikki?

Käytän säännöllisesti syväpuhdistavaa shampoota ja erityisesti silloin, kun olen käyttänyt kuivahsampoota. Hoitava hoitoaine on myös tosi tärkeä ja useimmiten levitän myös hiusöljyä märkiin hiuksiin. Mitään ikisuosikkia ei oikeastaan ole. Tykkään niin kovasti vaihdella tuotteita ja kokeilla aina jotain uutta. Jos joku pitäisi sanoa, niin Body Shopin syväpuhdistava Fuji Green on kyllä tosi hyvä!

9. Mikä hiustuote ei nappaa?

Geeli, vaha ja mousse. Niitä en käytä ikinä. Jossain kuvauksissa tosin saatetaan käyttää, mutta itse en omista kyseisiä tuotteita 🙂 

10. Jäätävin hiuslookkisi?

Ehkä joku porkkana väri ala-asteella.. ja otsatukka joka leikattiin hetken mielijohteesta. 😀

11. Syötkö ravinnelisää hiuksille?

En tällä hetkellä syö.. Aina välillä skarppaan asiassa, syön vitamiineja ja keskityn hiusten kasvattamiseen. Mutta tällä hetkellä en. 🙂

12. Käytätkö/oletko joskus käyttänyt hiuslisäkkeitä?

Joo! Mulla on ollut sinetit kerran ja teipit kaksi kertaa. Joskus 2010-2013.. Enää en usko, että laittaisin lisäkkeitä.  

13. Hiuskatastrofi?

Varmaan se spontaanisti leikattu otsatukka :D! Toinen on raskaus ja imetysajan jälkeinen ”baby hair” tilanne.. ai kamala. Se on sitten taas ihanasti edessä. 😀

14. Millä suoristat ja/tai kiharrat? 

Ghd:n raudalla. 🙂 Minulla on ollut sama rauta käytössä jo vuosia. 

15. Hiusvinkki?

Juo paljon vettä. Älä käytä fööniä tai rautoja liian usein. Muista hankkia juuri omille hiuksille optimaaliset tuotteet. 

kuva / Amanda Aho 

paita / Katri Niskanen /saatu

korvikset / Kappahl / saatu

laukku / Louis Vuitton

1 2 3 4 344