syysloma

koti & sisustus, kuulumiset, lapset, loma

Moikka! Meidän syysloma on ollut tähän saakka ihana. Sain lähetettyä kirjan viime sunnuntaina ennen puolta yötä kustannustoimittajalle ja oon pystynyt lomailla lasten kanssa. Mietin eilen, että mikä päivä tänään on ja se kuvaa mun mielestä hyvin lomamoodia. 🙂 Ollaan poltettu takaa melkein joka päivä, käyty kylvyssä ja sisustettu kotia kynttilöillä & vilteillä. Lapset ovat nauttineet luppoajasta ja keksineet vaikka mitä pitkiä leikkejä ja esityksiä.

Melina on löytänyt aika kivan rytmin ja nukkuu nyt yhdet pidemmät + yhdet lyhyet päikkärit päivän aikana. Hän herää vielä öisin, mutta kehitystä siinäkin on tapahtunut. Nyt syyslomalla ollaan herkuteltu ja tehty joka päivä jotain hyvää ruokaa. Sain myös vihdoin siivottua eteiskaapin kunnolla ja vitsit miten hyvä fiilis tuli, kun kaikki kamat on katsottuna läpi. Olin yllättynyt siitä kuinka paljon pieneksi menneitä vaatetta ja kenkiä oli lasten kaapissa. Mimosa on kasvanut kesän aikana hurjasti! 🙂

Ollaan tällä viikolla valmistauduttu tyttöjen kanssa Halloweeniin! Lupasin kaivaa viime vuodelta säästetyt koristeet esiin ja meinataan juhlia oman perheen voimin. Asiaan kuuluu tietty myös mekot ja meikit. Pienet on ihan innoissaan. Pitää katsoa, jos leivotaan jotain ällöttävän näköistä herkkua. 😀

Sain muuten eilen kuulla, että VOITIN FWA 2020 Grand Prix’n bloggaajien sarjan. Kiitos tuhannesti kaikille äänestäneille. <3 Tuntuu aika ihanalta! Siirryin vuosi sitten omalle sivustolle ja kiitos siitä Ullalle (hän rohkaisi minua), Idalle (visuaalisuus ja sivujen rakennus) ja Iikalle (IT-tuki vuodesta 2014). Oon blogannut aikalailla tasan kuusi vuotta ja siellä on edelleen sama vakkarijengi lukemassa. Kiitos! Tämä blogi kasvaa muuten Matildan kanssa samaa tahtia. Aloitin Matildan vauvavuotena, kun oli tylsää ja halusin jotain omaa tekemistä. Nyt neiti on eskarilainen ja sai eilen korvikset!!!! Hän on ihan pikkasen tärkeänä vaaleanpunaisista nappikorviksista.

Kivaa loppuviikkoa sinne! Me lähdetään pian ulkoilemaan ja hei viikonloppuna osallistun savityökurssille!!!! Kuinka kivaa! Palaan tähän. <3Sara

syksyn ja talven tärkeimmät neuleet

fashion, me, muoti, ootd, tyyli

kaupallinen yhteistyö / North Outdoor 

Moikka! Täällä on kiva fiilis, kun koko perheen syysloma on edessä. Suunnitelmissa on ulkoilla paljon ja ollaan mietitty erilaisia retkikohteita. Vauva pääsee kantoreppuun ja sitten napataan eväät mukaan. Tänä vuonna luonto on näyttänyt ruskan aikaan taas niin kauniilta. <3

Te tiedätte, että R A K A S T A N neuleita ja ne ovat mun vaatekaapin käytetyimpiä vaatteita. 100% luonnontuote merinovilla on ehdoton suosikkini mitä tulee pehmeisiin ja lämpimiin materiaaleihin. Eniten tykkään siitä kuinka merinovilla on samaan aikaan hengittävä, kevyt ja lämmin. Täydellinen materiaali vaihtelevaan säähän! Tykkään yhdistellä neuleita koti-asuihin sekä siistimpään kokonaisuuteen. Neule on esim. superkiva mekon tai hameen parina! 🙂

  

Oon erittäin onnellinen yhteistyöstä North Outdoorin kanssa. Kun tutustuin North Outdooriin viime kuussa, en voinut uskoa että en ole kohdannut heitä aiemmin. Kyseessä on kotimainen merkki, jonka jokainen vaate, yksityiskohta ja käyttötarkoitus on suunniteltu Suomessa, pohjoisen vaihteleviin olosuhteisiin. North Outdoorin pääraaka-aine on merinovilla. Heidän tuotteiden villa on mulesing-vapaata ja tekstiilit Ökö-Tex-sertifioituja. Vaatteissa käytetyt merinovillalangat ovat Woolmark-sertifioituja. Jokainen merinovillasta valmistettu vaate vähentää myös tekstiiliteollisuuden muovikuormaa.

Sain kuukausi takaperin testiin North Outdoorin MADEINFINLAND malliston villapaitoja, ALL DAY malliston vapaa-ajan housut ja muutamat ihanat asusteet. Olen käytännössä asunut näiden villapaitojen sisällä kuluneen kuukauden. 🙂 Tuntuu, että ne vaan paranevat käytössä. Kaikki villapaidat ovat minulla koossa M ja koen, että se on kivan väljä malli. On vaikea edes kertoa mikä on minun suosikki merinoneule MADEINFINLAND mallistosta.

KASKI neuleesta löytyy aivan ihania värejä, kuten tämä kissankello ja petrooli. Niin upeat sävyt! On mieletöntä, että tämä 100% merinoneule, on valmistettu suomessa ja sen hinta jää silti alle 100€. Voin lämmöllä suositella tätä neuletta, jos etsit vaatekaappiisi kevyttä, hengittävää ja samalla lämmintä neuletta.  Oon yhdistänyt tämän neuleen treenitrikoiden, farkkujen ja mekon kanssa. 🙂

Meidän tytötkin tietää, että RAKASTAN merinovillaa. 🙂 Ulkoillaan paljon ja koen, että nimenomaan merinovilla on paras ratkaisu retkille ja liikkumiseen. Luonnonkuidut siirtävät tehokkaasti kosteutta pois iholta ja antibakteerisen ominaisuuden ansiosta vaatteen raikastamiseen riittää usein pelkkä tuuletus. Pesen neuleita itseasiassa todella harvoin, koska paikallinen puhdistus riittää.

Toinen suosikki neule on METSO mallia. Tykkään kovasti vetskarista ja siitä, että kaulahuivia ei tarvitse tämän neuleen kanssa napata mukaan. METSO sopii erityisen hyvin myös kuorivaatteen alle ja siitä löytyy nyt uutena värinä Oliivin sävy. 🙂

Löydät North Outdoorin sivuilta “mallistot” jonka alla esitellään kaikki heidän upeat mallistot. Siitä pääset klikkailemaan eteenpäin vapaa-ajan vaatteisiin, kerrastoihin, villapaitoihin jne. Ihanan selkeät nettisivut, joista löytää helposti kaiken oleellisen infon. 🙂  Kurkkaa myös ihanat pipot, lapaset, huivit jne!

Saan jakaa teille alekoodin sara15 ja sillä saa -15% alennuksen northoutdoor.com –verkkokauppaan ajalle 11.10.2020 – 18.10.2020. Yli 80 euron ostoksien toimitus Suomessa sijaitsevaan Postin noutopisteeseen on maksuton. Tuotteet lähetetään 1–3 arkipäivän sisällä tilauksesta.

North Outdoor antoi minulle vielä mahdollisuuden arpoa yhden vapaavalintaisen MADEINFINLAND villapaidan northoutdoor.com verkkokaupasta, joten huikkaa alle jos haluat osallistua. <3 Arvon voittajan 15.10. ja ilmoitan maililla. Kommentoithan omalla mailillasi, niin saan sinut kiinni voiton sattuessa kohdalle :).

Leppoisaa sunnuntaita! Me suunnataan nyt ulos. <3Sara

viikon parhaat

baby, decoration, design, hirstitalo, koti & sisustus, kuulumiset, lapset, me, vauva

Moikka! Alla listattuna viikon parhaat. Me vietetään täällä kotipäivää Melinan ja Mimosan kanssa. Ihanaa viikonloppua! <3Sara

Arkiruoka / Tällä viikolla ollaan syöty ihan perus arkiruokia ja nami miten hyvää! Makaroonilaatikkoa, nakkikastiketta ja wokkia. Viikonloppuna meinataan ehkä grillata syysherkkuja ja tehdä pizzaa. Himoitsen myös viime viikonlopun herkkua = mokkapala-toffee jäätelöä..

Syysloma / Meillä alkaa koko perheen syysloma! <3 Jee! Meinataan retkeillä ja viettää aikaa yhdessä. Haluaisin myös siivota meidän eteiskaapin kunnolla ja katsoa kaikki takit & kengät talvikauteen valmiiksi.

Siivous / Meillä käy siivoaja kaksi kertaa kuukaudessa ja se auttaa ihan älyttömästi ylläpitämään koko talon puhtautta. Tämä on vapauttanut viikkoihin myös paljon aikaa, kun ei tarvitse puunata läheskään samalla tavalla. Ihan täydellinen palvelu nyt kun teen töitä samalla vauva-arjen kanssa.

Melinan hampaat / Vihdoin neidillä puhkesi kaksi hammasta! Jihuu 🙂 Niitä nimittäin tehtiin aika kauan. 😀 Neiti on siirtynyt newborn tuolista syöttötuoliin ja ruoka maistuu hienosti. 6kk neuvolassa oli kaikki hyvin ja pieni kasvaa tasaisesti kirppuna.

Ystävät / Tällä viikolla olen nähnyt kahta ystävääni joiden kanssa vietin aikaa erityisesti lukio-iässä. Ihanaa kuulla mitä kavereille kuuluu ja viettää aikaa yhdessä. Vanhempien ystävien kanssa on arvokasta jakaa sama tausta ja ihan parasta kun juttu jatkuu aina siitä mihin viimeksi jäätiin.

Lasten hoito / Ollaan saatu tällä viikolla ihanasti apua lasten kanssa. Vanhemmat tytöt ovat päässeet leikkimään siskon perheen luokse, Mummille ja kavereiden kanssa ollaan leikitty pihalla. Oon tosi iloinen lasten laajasta sosiaalisesta elämästä ja turvallisista aikuisista. Ollaan myös saatu kivasti kavereita naapurustosta. 🙂

Kirja / Olen edennyt todella hyvin kirjan kanssa. Epätoivo on meinannut kerran jos toisenkin iskeä, mutta siitä on puskettu läpi. Sain apua ystävältäni sekä siskolta ja siitä oli älyttömästi apua. Tuntuu, että itse menee välillä ihan lukkoon ja näkökulmia ei enää löydy. Nyt työstän tekstiä vielä viikonlopun ja ensi viikko menee lomaillessa. Niin hyvä fiilis, kun tuntuu että projekti saadaan ehkä sittenkin päätökseen. 😀

Kylpy / Ostin meidän kylpyyn rauhoittavaa ja kosteuttavaa vaahtoa sekä kylpysuolaa. Olen nauttinut erityisesti lämpimästä kylvystä nyt kun säät viilenevät. Tykätään käydä myös tyttöjen kanssa yhdessä tai sitten niin että olen kaksin Matildan tai Mimosan kanssa. Kylvyssä usein jutellaan asioista ihan laidasta laitaan. Täydellistä laatuaikaa! <3

pannukakkua kotosalla

koti & sisustus, me, resepti

Moi! Meillä oli kaapissa maito jonka parasta ennen päivämäärä oli mennyt eilen, joten sain hyvän syyn leipoa pannukakkua. Venhäjauhot tosin loppui kesken ja voin tilalle lorautin oliiviöljyä.. Tuli TODELLA hyvää ja meinaan kyllä jatkossa vähentää venhäjauhojen määrää yhdellä desillä. 🙂

P A N N U K A K K U 

1 l maitoa

3 kananmunaa

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 sokeria

ripaus vaniljasokeria

ripaus suolaa

puoli desiä oliiviöljyä 

200 astetta noin 20-30minuttiia.. Nauti jäähtyneenä hillon, marjojen ja kermavaahdon kanssa. <3

Toastin väliin päätyi voita, Dijon-sinappia, juustoa ja tomaattia. Tuli hyvää! Kuvailin myös pitkästä aikaa kotona, kun alakerran valtasi ihana syysaurinko. Oon tykännyt meidän kodin tunnelmasta tosi paljon nyt syksyllä. Valo osuu kauniisti sisälle ja takkaa on ollut ihana lämmittää.

Nyt keskityn taas mun kirjaan hetkeksi ja saunan kautta nukkumaan. Oon ollut nenä kiinni läppärissä kuluneen viikon ja vielä menee hetki, että saan kokonaisuuden kasaan. On ollut kyllä iso ja opettavainen projekti tähän mennessä. <3Sara

1 2 3 4 380