vauva+taapero yhtälö

yleinenTags:

Moikka taas!

Meillä on nyt startannut arki kahden pienen kanssa ja ajattelin kirjoittaa teille hieman siitä. Mä oon yksin loppupeleissä aika vähän, koska Mikolla on niin epäsäännölliset menot ja pystytään hyvin sumplimaan niitä sopiviksi perheellemme. Jokainen viikko on erilainen ja töiden mukaan suunnitellaan muut menot. Oon tosi onnellinen siitä miten paljon aikaa ehditään viettää perheenä yhdessä.

Matildalla on melko vakiintunut rytmi. Hän nukkuu päikkärit suunnilleen 12-14 ja menee kahdeksan aikaan illalla nukkumaan. Matildan päiväunet ovat hänelle tärkeät, sillä tyttö pysyy niiden avulla paljon paremmalla tuulella ja jaksaa leikkiä iltaan saakka. Hän nukkui päikkärit ulkona aina tuonne lokakuulle saakka, jolloin siirrettiin hänet sisälle. Siirtyminen onnistui paljon paremmin mitä alunperin ajateltiin. Muutamana päivänä pienet itkut ja pyörimiset ennen nukahtamista, jonka jälkeen homma alkoi sujumaan. Nyt vauvan synnyttyä ei ole tarvinnut lähteä nukuttamaan Matildaa ulos, vaan hän nukahtaa itsekseen sisälle.

Matildan totutun rytmin vuoksi koen, että on helpompaa mennä hänen mukaan ja mukautua vauvan kanssa samaan rytmiin. Nyt vauva meneekin ulos nukkumaan aina Matildan päikkäriaikaan. Toki me tullaan näkemään kavereita ja käymään kaupungilla tms jolloin päivärytmi menee eritavalla ja tytöt nukkuu rattaissa/autossa. En ole kovinkaan tarkka rytmien suhteen ja haluan, että voidaan mennä+tulla vapaasti. Tietty päikkäriajasta on tullut itselle siinä mielessä tärkeä, että silloin kerkeän bloggaamaan, maksamaan laskuja, hengähtämään tai mitä ikinä tekekään mieli tehdä.

Vauvalla ei ole vielä rytmiä, sillä hän nukkuu vielä niin suuren osan vuorokaudesta. En edes muista koska se rytmi oikein tulee.. muistan vain sen, että aina kun tottuu johonkin päikkärirytmiin, niin johan se jo muuttuu. Matildan kohdalla päivä ja yö nukkumisrytmi vakiintui täysin vuoden iässä. Siitä asti ollaankin menty samalla kaavalla. Meillä ei kuitenkaan mennä täysin pikkuisten rytmien mukaan, mutta tietysti otetaan ne huomioon kun suunitellaan tapaamisia. Uskon, että jos silloin tällöin lapsen yöunille pääsy venyy tai päikkärit jää väliin ei tee hallaa. Ainakin meillä Matilda on kestänyt hyvin erilaiset päivät.

Päivät ovat menneet meillä supernopeasti, kun syödään aamupala, vaihdetaan vaippaa (x2) ja puetaan päälle (x2) jne. Ennen päikkäreitä ei olla monenakaan päivänä tehty mitään. Vasta päikkäreitten jälkeen ollaan lähdetty puistoon, kirjastoon tai ulkoilemaan. Miten teillä muilla kahden (tai useamman) lapsen vanhemmalla on mennyt nämä järjestelyt? Entä koetteko, että kaksi lasta menee siinä missä yksi?

Konkreettinen asia mikä on muuttunut on lähdöt. Kestää nimittäin hetki päästä ovesta ulos. 😀 Taapero huuta täyttä päätä ”saisiko pukea ITE” ja vauva odottaa toppavaatteissa valmiina. Onneksi pian tulee kevät ja pakkaaminen loppuu. Lenkkarit jalkaan ja menoksi!

Oho, tulipas pitkä sillisalaatti. Toivottavasti osasin vastata edes johonkin kysymyksiin! Ihanaa päivää! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

hajuvesi ja suihkusaippua suosikit

yleinenTags:

Heippa! Mulle heitettiin hauska kysymys lemppari hajuvesistä+suihkusaippuasta. Tykkään ite todella paljon kaikista tuoksuvista jutuista ja siksi tähän kysymykseen oli kiva tarttua postauksen kera.

Rakausaikana käytin aika maltillisesti hajusteita ja se on nyt jäänyt vähän päälle. Vauva kun ei välttämättä tykkää voimakkaista tuoksuista ja hänelle luo turvaa jos haistaa sen äidin oman ominaistuoksun. En tiedä kuinka totta tämä on, mutta tästä syystä en ole runsaalla kädellä suihkutellut hajuvesiä viime aikoina. Toisaaltaan tämä tauko on tehnyt hyvää, koska nenä kerkee tottumaan tuoksuihin yllättävän nopeasti. Nyt käytänkin hajuvesiä paljon maltillisemmin.

Nautin pitkistä ja lämpimistä suihkuista ja suihkusaippua on isossa osassa kylpemistä. Lempparini on tällä hetkellä Body Shopin satsuma suihkusaippua. Se on kyllä ehkä hieman liaan kuivattava varsinkin nyt talvella. Voisinkin ostaa seuraavan kerran kaupasta jonkun doven/nivean voidemaisen saippuan vaihteluksi. Onko teillä jotain hyvää vinkkiä?

Hajuvesistä Cleanin tuoksut ovat sulattaneet sydämeni. Varsinkin WarmCotton on mieleeni, mutta tämä Air on myös hyvä! Versacen sitruunainen tuoksu on yksi suosikeistani ja aijon avata paketin, kun kevät on vähän pidemmällä. Versense on ehdottomasti kevään ja kesän lemppari tuoksuni! 🙂 D&G 3tuoksu on ollut syksyn ja talven kovassa käytössä. Onko teillä jotain ehdottomia tuoksu suosikkeja?

<3Sara

ps. kirjoittelen tänään vielä vauva-taapero combosta..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(versace-versense/saatu, bodyshop-satsuma, clean-air/saatu, D&G-3)

curls

yleinenTags:

Moi! Väsäsin kosteisiin hiuksiin letit ja annoin olla yön yli. Tuloksena säkkärä kihara.. ehkä vähän kikkura mun makuun, mutta ihan kivaa vaihtelua.

Mulla on tänään jälkitarkastus ja se jos jokin on mahtavaa! Odotan, että pääsen liikkumaan vapaammin (ainakin toivottavasti) ja että kunnon palautuminen voi alkaa. Oon niin innoissani keväästä, vaatteista, muodista, kodista, sisustuksesta jne. Tuntuu, että pitkästä aikaa oon täysin oma itteni ja kaikki raskaushormoonit ovat jääneet taakse. Huh, toisiin ne ilmeisesti vaikutta enemmän, koska mun kaverit ovat kyllä olleet ihania omia itsejään raskausaikana. Tietty itse sitä tunnistaa itsessään kaikki pienimmätkin erot.

Toivonkin kevään aikana blogiin paljon erityyppistä lifestyle sisältöä: sisustusta, pihahommia, reseptejä, muotia, lapsia, kauneusjuttuja.. Mitkä näistä on eniten teidän mieleen? Oon ilonen ja kiitollinen siitä millainen vakkariporukka siellä ruuduntakana mun juttuja lueskelee. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bedtime

yleinenTags:

Heippa! Kun perheeseen syntyy vauva, niin ehkä yksi eniten kysytyimmistä kysymyksistä liittyy nukkumiseen. Vähäinen uni ja pitkät valvomiset ovat varmasti aika monelle pienen lapsen vanhemalle arkipäivää. Jaksaminen on tärkeää ja äitejä kehotetaan nukkumaan aina silloin kun vauvakin nukkuu. Taapero/lapsi perheessä ei kuitenkaan voi nukkua milloin huvittaa. Matildalla on selkeä rytmi ja sen lisäksi on tärkeää olla virkeänä ja läsnä myös hänen elämässään.

Meillä on onneksi nukuttu hyvin. Vauva tosin tykkää kukkua välillä  aika myöhään, kun taas Matilda menee kahdeksan aikaan nukkumaan ja herää aikaisin aamusta. Tytöt ovat olleet siis vähän eri rytmissä. Vauva on vielä niin pieni, että hänen rytmiin ei ole pystynyt/viitsinyt sen suuremmin puuttua, mutta varmasti pian yritetään saada tytöt vähän enemmän samaan rytmiin. Muutamana viime päivänä pieni on ollut hereillä huomattavasti enemmän ja tämä on jo auttanut unirytmiä oikeaan suuntaan.

<3Sara

ps. Kirjoitan tällä viikolla vielä laajemmin vauva+taapero yhdistelmästä, mikä on vähintäänkin vauhdikas kombo! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1 335 336 337 338 339 340 341 423