Mikä musta tulee isona.. Oon miettinyt usein ja lyönyt päätäni seinään sen suhteen. Täytyisi keksiä joku selkeä suunta ja tavoitella sitä. Aika ajoin mä palaan tähän samaan teemaan ja taas hetken kuluttua jätän asian rauhaan. Vielä ei ole tullut päivää, että tekisin jotain mitä en haluaisi vaan olen lipunut eteenpäin elämässä ja uralla. Kuitenkin mielessä pyörii se, että joku tutkinto olisi hyvä olla ja pelkkä yo-pohja ei pitkälle kanna. Toisaaltaan taas työvuosia on jo melkein kymmenkunta takana ja uskon senkin voimaan. Aina tulee joku uusi juttu mihin on siistiä lähteä mukaan ja joka vuosi olen tehnyt jotain mistä edellis vuonna ei ole ollut hajuakaan. Tällä hetkellä teen töitä, kirjoitan blogia ja opiskelen viestintää. Sisustussuunnittelu kulkee mukanani arjessa ja olen ottanut harkiten uusia projekteja. Välillä mietin, että onko pakko valita? Pitääkö tehdä yhtä hommaa 8-4 ja jäädä samasta työstä eläkkeelle. Jos se olisi haaveni niin sitä kohti menisin, mutta ääh ei ollenkaan! Haluan tehdä kaikkea ja mieluusti epäsäännöllisen samaan aikaan. Ensi vuoden olen taas äitiyslomalla, mutta teen lyhyitä työhommia oman jaksamiseni mukaan. Muutamia sovittuja juttuja jo on, vaikka pääosin tarkoitus on olla pienokaisen ja taaperon kanssa kotosalla. Onneksi Mikko elää myös aika monesta osasta koostuvaa arkea, joten meidän on helppo sovitella aikataulut perheelle sopiviksi. Niin, että molemmat saavat olla mahdollisimman paljon lasten kanssa, mutta myös tehdä niitä omia juttuja.
Yritän ajatella, että se päämäärä ei ole se juttu.. vaan se matka. Eteenkin mun tapauksessa luulen, että mitään päämäärää ei ikinä saavuteta vaan matka jatkuu koko ajan. Turhaa odottaa jotain pysyvää jos liikkeessä on hyvä olla. Välillä sitä vaan kaipaa säännöllisyyttä, turvaa ja jotain lupausta siitä että kaikki menee hyvin. Nykymaailmassa eläkevirkoja ei jaella ja monet eivät sellaista tavoittelekkaan. Olen myös yrittänyt iskostaa päähäni, että asioiden ei tarvitse mennä niin kuin lukiossa suunnittelin. Salkkarit tuli elämääni tuolloin ja teki aivan uskomattoman elämänpolun, joka kuljettaa edelleen. Lukiosuunnitelmien pohjalta olisin pian valmistumassa luokanopettajaksi, eikä sekään toki kuulosta huonolta.
Monesti kuulee puhuttavan, että lapsen saanti saa naiset pohtimaan ja kyseenalaistamaan tulevaisuuden suunnitelmia/uraa. Voin kertoa, että täällä on pohdittu mikä musta tulee isona.. Onko teillä pyörinyt samoja ajatuksia? Vai tiedättekö tarkalleen mitä kohti olette menossa? Ollaan myös spekuloinut ystävien kanssa, että vaikka tietäisi tarkalleen mitä kohti on menossa niin matka ei ole sen tietämisen johdosta yhtään sen helpompi. Parasta vain oppia elämään hetkessä.