Täältä kuvia pukkaa 😀 en osannut karsia tai valita, joten postaus on piiiitkä. (Kannattaa suosiolla skipata jos sisustushommat ei kiinnosta.) Tukholman sisustusliikkeissä pyöriessäni mietin monta kertaa, että miksi suomessa ei ole tällaista. Tietysti meille on viime vuosina tullut uusia liikkeitä, kuten Granit (jee). Helsingistä löytyy myös muutamia todella kivoja putiikkeja, mutta Tukholman ja Kööpenhaminan sisustustalojen tarjontaan on vielä matkaa.
En sen suuremmin lähde avaamaan kauppojen sisältöä, vaan annan kuvien puhua puolestaan. Kaikilla kaupoilla on myös nettisivut joiden kautta voi myös tilata tuotteita. Liikkeissä näkyi trendikästä kuparia ja puuta. Myös ihania paperituotteita löytyy Ruotsista melkein jokaisesta kaupasta.
Tulikin mieleeni, että voisin tehdä postausta Helsingin liikkeistä vaikka joku kerta. Ihanaa sunnuntaita ja toivottavasti kuvat inspiroivat <3 Kuulisin mielellään mitä kuvat teissä herätti?
Nyt isänpäivän viettoon<3 Huomenna siitä pientä postausta luvassa.
..Lisää reissukuvia. 🙂
Mielestäni matkalla olessa yksi parhaista asioista on syöminen. Ruokapaikka valinnat osui nappiin ja olin tyytyväinen kaikkiin tilaamiini annoksiin. Erityisen hyvää oli sushi jota tuli syötyä muutamaan otteeseen reissun aikana. Perus sushi oli Tukholmassa todella hyvää ja tuoretta! Ystäväni oli varannut meille pöydän Hermans nimisestä kasvisravintolasta jossa oli tarjolla buffet illallinen. Ruoka oli älyttömän hyvää ja hinta taisi olla 10-15e luokkaa. Suosittelen! Asukuvia ei niinkään kuvailtu, kun satoi ja ilma oli päivälläkin pimeä+harmaa.
Varattiin muuten Mikon kanssa muutaman päivän matka Tukholmaan ennen joulua. Matilda tulee tietysti mukaan ja nyt tiedän jo monta paikkaa mihin haluan heidät viedä. Loppuvuoteen yleensä tuppaa kasaantumaan todella paljon kaikennäköistä, joten aika menee varmasti nopeasti. Kivaa keskiviikkoa! 🙂 Me lähdetään koko perheen voimin muskariin!
ps. Heei onko postaustoiveita?? ihana (..ja pitkä!) sisustussunnuntai3 tulossa Tukholman sisustusliikkeistä!
Moi, kivaa torstaita!
Arvatkaa mitä? Lähden lauantaina Tukholmaan yhdeksi yöksi hyvän kaverin kanssa ja se on ensimmäinen yö Matildasta erossa. Oon innoissani, kun pääsen minireissulle MUTTA samalla jännittää tosi paljon. On se vaan niin hassua, kun sitä uhosi raskausaikana että ”kyllä minä sitten ihan samalla tavalla tuun ja meen”. En vaan ehkä tajunnut ettei kyse tulisi olemaan siitä ettenkö pystyisi lähtemään vaan siitä etten halua. Onneksi ei tarvitse yhtään miettiä Matildan pärjäämistä, sillä sehän on vaan innoissaan kun saa sählätä isin kanssa rauhassa. Lähinnä oon huolissani omasta ikävänsietokyvystä. Kuitenkin on tosi ihanaa lähteä ja vieläpä päästä viettämään kunnon laatuaikaa ystävän kanssa <3 Nyt kaikki Tukholmavinkit tervetulleita!