Hippie

yleinen

Huomenta!

Tässä kuvia eiliseltä.. laitoin kuvakokoa nyt pienemmäksi, jotta hahmottuu asut paremmin (postausten ensimmäinen kuva tulee olemaan ainakin toistaiseksi iso). Onko parempi, vai tykkäsittekö isoista enemmän? Oon yrittänyt pähkäillä kuvien suhteen ja palautetta on myös tullut, hyvä niin. Tänään mennään mun äidin luokse syömään ja rentoutumaan illaksi. Mitä teillä on suunnitelmissa? <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

blogging

yleinen

Suunnittelin tätä postausta jo kesällä kun mietin, että alkaisinko kirjoittamaan blogia. Olen itse lukenut ja seurannut monia blogeja. Parhaimmillaan bloggaajat tuntuvat kuin ystäviltä ja postauksia lukiessa rentoutuu sekä inspiroituu. Monilla bloggajilla (varsinkin ulkomaisilla) on ammattivalokuvaajat ja tiimit taustalla, mikä tietysti vaikuttaa blogien ulkonäköön sekä kuviin. Toivon, että kaikki pitäisivät mielessä, että monesti blogeissa nähty ei ole koko totuus. Toisaaltaan uskon ihmisten nykyään olevan hyvinkin valveutuneita netin käyttömahdollisuuksista sekä kuvanmuokkauksista. Muistan kun olin juuri siirtynyt yläasteelle ja ihailin jotain mainosta, kun siskoni sanoi että ”kai tiedät, että hänen naamaa on muokattu?”. Olin aivan ymmälläni ja väitin vastaan. Myöhemmin pääsin työni kautta näkemään hyvinkin konkreettisesti miten kuvia joskus muokataan.

Joku joskus kommentoi mun instagram kuvaan, että ”etkö osaa tehdä ruokaa, kun aina syötte ulkona”. Ajattelin, että apua miten väärää kuvaa ihmisille annan kuvieni perusteella. Instagramissa sekä blogissani näkyy vain yksi osa elämääni. Minusta tuntuu luontevalta kirjoittaa ja laittaa kuvia hetkistä jotka ovat niitä kivoinpia arjessani. Se ei tarkoita sitä etteikö multa tulisi koskaan kyyneleitä tai ettenkö kokisi koskaan vastoinkäymisiä. Todellisuudessa teen 98% perheeni ruoat itse sekä aina kotiin astuessa vaihdan heti paikalla vaatteet nuutuneisiin lököihin.

Positiivisuus ja elämänasenne tuntuvat olevan yksi kantavimmista teemoista monissa blogeissa ja mikäs sen ihananpaa. Ainakin itse nautin siitä, kun uppoudun lukemaan lemppari bloggaajieni tekstejä tai katselemaan kuvia. Minulle tulee iloinen olo ja parhaassa tapauksessa saan vinkkejä tai vertaistukea johonkin asiaan. Sama tapahtuu jos luen lempi lehteäni tai katson lemppari tv-ohjelmaa. Olen iloinen siitä, että niin moni upea ihminen raottaa ajatuksiaan ja kuviaan blogeissa. Rohkeaa!

Kävin kesällä keskusteluja portaalien kanssa, josko olisin aloittanut kirjoittaa heillä. Pääydin kuitenkin luomaan omat sivut, joista vastaan alusta loppuun itse. Ajattelin että ennalta määrätty postaustahti tai kampanjat alkaisivat ahdistamaan. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen, että päädyin tähän ratkaisuun. Toki ymmärrän erittäin hyvin portaalikirjoittajia, mutta itselläni ajankäyttö ja hermot eivät sitä kestäsi. Tarkoituksenani on kuitenkin jatkaa töitä ja blogini kulkee vapaa-ajan harrastuksena sivussa.

Toivon, että blogistani välittyisi aitous sekä lukijoillani olisi hyvä olla sivuillani. Ihanaa päivää <3 Heräsikö teille ajatuksia tästä?

(kuvat kesältä)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

baking stuff

yleinen

Heippa!

Meillä on syyslomaviikko, eli Mikko on myös kotosalla. Suunnteilmissa olis paljon yhdessä oloa, ulkoilua ja ehkä joku pieni reissu. Onko teillä syysloma?

Kuvituksena on Matildan 6kk kekkereistä kuvia. Tarjolla oli lohituulihattuja, jauhenlihapasteijoista, porkkanakakkua ja kinuskivadelma kermakakkua. Tykkään aina kokeilla jotain uutta ja tästä kattauksesta lohituulihatut sekä kinuskikakku oli ensikokeiluita. Kollaasit on viimeisen vuoden aikana leivotuista herkuista.. puolet niistä on siskoni tekemiä. Kilpaillaan aina siitä kummalla on hienompia, hehe!

Täällä tykätään herkuista, joten jos on hyviä leivontareseptejä takataskussa niin mieluusti jakoon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA IMG_5892_Fotor_Collage_Fotor IMG_6182_Fotor_Collage_Fotor IMG_7379_Fotor_Collage_Fotor

5 things about me

yleinen

Multa on kyselty paljon, että millainen oon ja mistä tykkään. Vaikea muutamalla lauseella kertoa sitä että kuka on. Ajattelin touteuttaa sen tällätavalla. Ehkä saatte jotain käsitystä siitä kuka täällä kirjoittelee 🙂

Äitiys. Oon nuori äiti ja sain esikoiseni 2014 keväällä. Tämä uusi rooli on ollut mun elämän paras juttu. Monet varoitteli, että vauvan kanssa tulee olemaan tosi raskasta ja unet jää väliin. Mikon kanssa päätettiin alusta alkaen, että vauva syntyy osaksi meidän arkea eikä keikauteta meidän elämää ympäri vauvan synnyttyä. Toki olimme jo ennen vauvan syntymää todella koti ihmisiä ja asiat joista tykkäämme eivät pois sulkeneet lapsia. Muistan kun oltiin Italian reissulla 2013kesällä ja mietittiin, että täälläkin meillä vois ihan hyvin olla lapsi mukana. Tietysti arki on jonkin verran muuttunut, mutta ainakin meillä vain parempaan suuntaan. Aikaa menee pusutellessa ja leikkiessä, eikä ehkä ehdi siivomaan tai tekemään jotain omia hommia samassa sykkeessä kun ennen. Olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen äitiydestäni sekä siitä kaikesta mitä se on antanut minulle.

Perhe. Tulen kuusi henkisestä perheestä. Olen kasvanut äidin, iskän, kahden isosiskon ja pikkuveljen kanssa. Asuimme Kirkkonummella ja olen käynyt koulut siellä. Sisarussuhteet ovat monesti elämän pisimpiä ihmissuhteita ja olen onnellinen että minulle niitä on siunautunut kolme kappaletta. Vietämme usein aikaa yhdessä perheeni kanssa ja tykkäämme kovasti toisistamme. Teemme ruokaa, juttelemme, vitsailemme ja syömme. Perheen kanssa voi vain olla, eikä tarvitse miettiä mitään. Heitämme välillä rajustikin herjaa toisistamme, mutta tosiasiassa olemme toistemme suurimmat puolustajat ja turvat.

Näytteleminen. Aloitin viidennellä luokalla näyttelemisen. Nuorisoteatteriin meno oli todella pelottavaa, mutta jossain vaiheessa rentouduin ja opin pitämään siitä. Lukioiässä vietin paljon aikaa teatterilla ja tein töitä lähikaupassamme. Salkkareihin pääsin 16-vuotiaana ja se vasta pelottikin. Tämä on ollut huikea matka ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä kaikesta mitä olen matkallani kokenut. Jäin Salkkareista äitiyslomalle seitsemännen työvuoden alussa. Näytteleminen on ehdottomasti yksi niistä jutuista mitä tahdon tehdä lisää.

Ystävät. Mulla on paljon kavereita, mutta ystäviä muutamia. Voin laskea hyvät ystäväni yhden-kahden käden sormilla. Melkein kaikki kaverini ovat yläaste-lukio ajoilta ja muutamat ovat tulleet elämääni hieman sen jälkeen. Mun on helppo olla kaikkien ihmisten kanssa, mutta ystävyys tuottaa hieman ongelmia. Tykkään tutustua ja kysellä ihmisten elämistä, mutta se että itse avautuisin ongelmistani tai elmästäni vaatii ystävyyttä. En tiedä mistä se johtuu, mutta olen ajatellut että mielummin muutama hyvä ystävä kun tusina tuttuja. Ymmärrätte varmaan mitä meinaan. Ystäväni ovat ihania ja minulle juuri niitä parhaita.

Koti. Varsinkin nyt Matildan synnyttyä nautin kotona perheen kanssa olosta enemmän kuin mistään muusta.  Tykkään sisustuksesta ja vaihtelen järjestystä fiiliksen ja mielen mukaan. Opiskelin sisustussuunnittelua ja oon auttanut kavereitani sisustushankinnoissa ja valinnoissa. Toivon että voisin joskus tehdä töitä sisustamisen parissa. Olisi ihana auttaa ihmisiä heidän kotien harmonioissa ja oneglmissa. Minulle koti on se maailman paras paikka.

Saitteko tämän avulla enemmän käsitystä minusta? 

<3SARA

1 418 419 420 421 422 423