meikkileikkejä

yleinenTags:

Heippa! Ostin piiiitkästä aikaa uusia meikkejä ja näistä oon haaveillut niin pitkään, että tuo 70e hinta ei kirpaissut ostohetkellä. Mietin yleensä aina tarkaan mitä kosmetiikkaa hankin ja satsaan siihen mielelläni, koska monesti laatu näkyy ja kestää. Kaikki meikkilempparini eivät ole mitään luksusmerkkejä vaan niitä mitkä olen todennut toimivimmaksi minulle. Lumenea ja Mabylineä käytän suht paljon.. Myös Dior on monessa meikkihankinnassa takuuvarma.

Näistä Urban Decayn tuotteista oon kuullut todella paljon hyvää. Nyt kun ne saapui Sokokselle myyntiin, niitä oli viimeistäänkin pakko saada. Mulla ei ole koskaan ollut käytössä silmämeikin pohjustusvoidetta, vaikka silmäluomeni rasvoittuvat helposti. Tämän voiteen avulla luomiväri pysyy tasaisena ja kauniina koko päivän. Valitsin sävyistä originalin eli värittömän. Luomiväri paleteista eteenkin naked2 on miellyttänyt silmääni. Uskon, että pystyn tekemään tällä paletilla lähes kaikki meikit arjesta-juhlaan. Mietinkin, että käyn kaikki meikkini läpi ja heitän kerääntyneet luomivärit pois. Paletissa on juuri niitä sävyjä mistä pidän meikatessa ja tykkään myös siitä, että vaihtoehtoina on mattapintaisia sekä helmiäisen sävyjä. Tällä hetkellä hankintalistallani on vielä aurinkopuuteri, lumenen kulmageeli ja silmänympärysvoide. Vinkkejä hyvistä tuotteista otetaan vastaan!

Meikkaan harvoin vapaapäivinä, mutta eilen innostuin kokeilemaan uutta meikkipalettiani. Tein heleän ja vaalean päivämeikin jossa käytin paletin sävyjä bootycall ja chopper. Mukavaa päivää! <3Sara
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Before

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

After

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

sadepäivä

yleinen

Moi! Meillä on tänään ollut vapaapäivä ja ollaan puuhailtu pääosin sisällä. Ollaan seurattu sadetta ja oravia jotka pyörii meidän pihalla. Sain siskoltani rukan sadevaatteita kokoon 120cm asti, joten lähdettiin ulkoilemaan kun tajusin että voisin hyvin laittaa Matildalle koon isommat sadevaatteet päälle. Oikean kokoiset ovat päiväkodissa, mutta kiva että myös kotona on sadekamppeet varsinkin kun tyttö on suurimman osan viikosta kotosalla. Sade ja lammikot saivat Matildan hymyilemään ja sain maanitella hänet takaisin kotiin päin.

Tänään ajattelin illasta joogata, koska mun selkä on oudosti vihotellut tän päivän. Haluun heti tehdä asialle jotain, että se ei vaan pääse pahenemaan. Oon myös miettinyt osteopatiaa varsinkin lähempänä synnytystä.. Onko kellään kokemusta siitä? Luulen, että tää selkäkipu johtuu vain siitä, että oon nukkunut jossain oudossa asennossa.. mutta ilmeisesti osteopatiasta voisi olla apua myös synnytystä ajatellen. Jooga ja rentoutuminen auttaa myös paljon arjen keskellä ja mahan kasvaessa. Näitä harjoituksia tykkäsin tehdä Matildaa odottaessa ja myös tässä raskaudessa ne ovat olleet lemppareitani. Myös napakat urheiluhousut ovat olleet hyviä raskausaikana, kun ne tukee kivasti selkää ja mahaa. Tukivyötä mulla ei ole ollut, vaikkakin mietinnässä kyllä.

Mukavaa viikkoa kaikille.. pian onkin taas lämmin ja aurinkoista! <3Sara

ps. kuvat napattu iphonella, kun en viittinyt raahata järkkäriä sateeseen..IMG_6110

IMG_6115 IMG_6117 IMG_6120 IMG_6124 IMG_6127

syksy sisustuksessa

yleinenTags:

Heippa! Mulle heitetiin hyvin mielenkiintoinen kysymys kommenttiboksissa, että tykkäänkö sisustaa vuoden ajan mukaan. Innostuin miettimään aihetta! Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin syysvaatteet/syysmuoti ei oikeen nappaa ja inspiroiduinkin kotihommista. Tajusin kommentin avulla, että voisin keksiä kotiin jotain uutta kivaa.

Syksyn tullen kaivan aina kynttilät esiin ja kaikenmaailman tuikkusysteemit. Ensimmäiset pimeät illat kynttilän valossa ovat niin tunnelmallisia. Vilttejä meidän kotona on ympäri vuoden, mutta eteenkin syksyisin ja keväisin ne ovat käytössä aamukahvin kanssa ulkona tai illalla jos on viileä köllötellä sohvalla. Kaikki kotimme pikkuvalaisimet tulevat pimeän tullen käyttöön ja niillä luon erilaisia tunnelmia. Myös tekstiili vimma yltyy aina vuoden ajan vaihtuessa ja nyt tekisi mieli saada sohvalle ihana iso kasa tyynyjä ja kauniita luonnonvärisiä tyynyliinoja. Pitääkin jatkaa tätä syys-sisustus mietintää, jospa vaikka saisin tehtyä syyslehdistä jotain kaunista!

Suurin projekti kotonamme on pian muuttuva keittiön välitila+seinä, joka kokee ison muutoksen. Siitä kerron tarkemmin pian täällä blogissa ja teen siitä juttusarjaa, kunnes saadaan valmista. Kirjoitan ja seuraan meidän muitakin syksyn sisustushommia blogissa.

Tämän syksyn sistustushaasteet ja tehtävät!

-keittiön välitila+seinä

-keittiön pöytä ja tuoli systeemi pitää ratkaista ennen toisen lapsen syntymää

-sohvapöytä vaihtoon

-baarijakkarat 2kpl pitäisi hankkia

-lastenhuoneen suunnittelu kahdelle entistä sopivammaksi

Hassua ajatella, että edellinen kotimme oli lähes kokonaan valkoinen ja nyt kotonamme on paljon mustaa. Mustan tulo ei ole liittynyt lapsen saamiseen (..kun moni tuttu naureskeli, että pian meidän sisustus muuttuu kun lapsia tulee, ja olin sillain että ”ei varmana”) vaan siihen että olohuone-keittiömme on iso ja valoisa tila johon halusin saada kontrastia ja särmää. Eteenkin syksyn tullessa pidän tummista sävyistä sisustuksessa! Näkyykö teillä syksy sisustuksessa?

ps. huomasin kuvia lataillessa tuossa viimeisessä kuvassa näkyvän sohvanalusen.. lapsiperhe. 😀

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ihana lahja

yleinenTags:

Heippa! Oon hiusteni lisäksi saanut innostuksen ihonhoidosta ja googlailin viime viikolla suomalaisia luonnonkosmetiikka brändejä läpi. Kiinnostuin Anne Kukkohovin lanseeraamasta Supermoodista ja pistin heille viestiä josko voisin kokeilla muutamia tuotteita. Tuotteet saapuivat nopeasti ja nyt olen muutaman päivän ihaillut pakkauksia ja tutkinut tuoteselostuksia. Voin vain arvostaa kaunista designea mitä tuotteiden ympärille on rakennettu. Erityisesti huomioni kiinnittyi tuohon ”beautu sleep, sweet pillow scent” tuotteeseen, mitä suihkutetaan tyynylle ja se takaa hyvät yöunet. Kuulostaa liian hyvältä!

 Eteenkin nyt raskaana ollessa mietin tarkemmin mitä kaikkea voiteista ja meikeistä ihoon imeytyy. Luonnontuotteilla voin hemmotella ihoa entistä paremmin! Otan tänään tuotteet käyttöön ja kerron muutaman viikon päästä millaisia vaikutuksia olen huomannut.

Tänään on sadepäivä, mutta erityisen kiva sellainen! Lähdemme päiväleffaan ja siitä sitten syömään koko perheeni kanssa. Rentouttavaa viikonloppua! <3Sara

*tuotteet saatuja 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 364 365 366 367 368 369 370 423