2015

yleinen

Uusi vuosi! Mulle vuosi alkaa kaks kertaa vuodessa.. tammikuussa ja syyskuussa. Ostan kalenterin aina syksyllä ja rytmini tulee enemmän sieltä kouluajan lukuvuosista. On vaikeaa mennä ajatuksissa kesää pidemmälle, joten päädyin pohtimaan alkuvuotta. Osaako teistä joku ajatella niin pitkälle kuin ensi talvi?

KOTI ja kaikki siihen liittyvä. (Jeee!!) Odotan kevättä, että pääsen puuhaamaan ja laittamaan meidän pihaa. Kesää, että päästään vesileikkimään ja grillaamaan.

MATILDA hän oppii luultavasti pian kävelemään ja sen myötä aukeaa ihan uudenlainen maailma. Vuoden aikana tyttö tulee oppimaan hurjan kasan uusia taitoja ja yhä enemmän hänen persoonansa tulee esiin.

BLOGI bloggaus joka alkoi ajatuksena satunnaisesta päivittelystä nettisivujeni yhteyteen onkin tuonut mulle iloa enemmän kuin osasin koskaan ajatella. Uusi vuosi tuo myös blogin puolelle uusia juttuja ja toivottavasti jatkuvaa parannusta postauksiin.

TYÖT aloitin jo viime vuoden puolella töihin paluun, mutta tänä vuonna se tapahtuu vielä selvemmin. Matilda pysyy kuitenkin kotona ja sumplitaan hänen hoitoa yhdessä perheen kanssa.

NEW YORK matkustamme koko mun puolen perheen kanssa kesällä New Yorkiin. Juttelemme usein matkasta porukalla ja mietimme mitä kukakin haluaa tehdä ja nähdä. Matilda luultavasti juoksee silloin, joten mennään reissulle aika lapsen ehdoilla. Kaikista lomakohteista New York on ollut ehdottomasti mieleenpainuvin matkamme Filippiinien 3vk reppureissun rinnalla, joten mahtavaa päästä sinne uudestaan.

Mitä odotatte vuodelta 2015?

Mitä parhainta uutta vuotta kaikille <3 Sara

Hamepäivä

yleinen

Mooi! En tiedä miksen omista enenpää hameita, vaikka tykkään niistä tosi paljon.. Ehkä mun on vaikea löytää sopivaa mitotusta. Tuntuu, että usein hameet jää tosi lyhkäsiksi, mutta sitten en taas oo oikeen lämmennyt siihen polvimalliin.

Meillä Matilda on ensimmäistä kertaa kipeenä. Touhotus on ihan samanlaista ja tyttö nukkuu+syö hyvin.. Käytiin lääkärissä tänään, kun neidille oli ilmestynyt rakkoja. Hänellä on enterorokko, josta olin kyllä itsekkin kerinnyt tekemään diagnoosin googlen avulla 😀 Nooh toivotaan, että menee pian ohi!

Onko uuden vuoden suunnitelmia? Meillä oli tarkoitus mennä mun siskon luokse, mutta nyt kun tyttö on kipeenä niin meen varmaan yksin käväisemään. Tänään olis tarkoitus tehdä ronskilla kädellä inventaariota kamojen suhteen 😀 se tavaranpaljous pysäyttää aina muuton tullessa. Kivaa päivää <3

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heippa Joulu

yleinen

Oon niin on/off tyyppi.. Nyt kun Joulu on ohi tekis heti mieli ottaa koristeet pois ja suuntaa kohti uutta vuotta. En yhtään jää fiilistelemään Joulutunnelmaa.. justhan se meni! Naureskelin just Mikolle, että saatan jo marraskuun alussa alkaa koristella kotia, juoda glögiä ja kuunnella joulumusiikkia, mutta saman tien kun Joulu on vietetty oon valmis sanomaan sille ”heipat”. Onko tuttua, vai ootteko vielä joulutunnelmissa? Ehkä joulusta jäi kuitenkin tietynlainen rauha ja nää välipäivät on ihana viettää loikoillen ja leffoja katsellen. Tänään kylläkin lähden äitini ja Matildan kanssa pyörähtämään aleissa.

Tässä kuvia muutaman päivän takaa kun aurinko paistoi ihanasti parvekkeelle. 🙂

Hei jouduin ottamaan tuon kommentoinnin taas pois, kun tuli 500 spämmiviestiä Joulun aikana 🙁 Ennen kuin saadaan siihen oikea filtteri, niin joudutte taas kirjautumaan ennen kommentointia. Olin jo niin iloinen kun kommentoinen ja vastailu pelasi, koska se on tän jutun ydin. Tästä pääsee kirjautumaan/luomaan tunnuksen.

<3 Sara

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joulukuulumiset

yleinen

Moi <3

Onko ollut ihana Joulu? Ainakin maisemat ovat olleet täällä mitä kauneimmat.

Meillä tyttö on nauttinut kun on ollut niin paljon ihmisiä ja seuraa ympärillä. Lahjoja hän sain ihan liikaa ja joulupöydästä maisteli meidän kanssa samoja herkkuja. Tänään jatketaan Tapaninpäivän sukulaismeiningeillä ja tiedossa on ainakin syömistä 😀 Tietty.

Joka päivä ajatus uudesta kodista on parveillut mielessä ja pian päästäänkin sitä konkreettisesti laittamaan. Oon niin iloinen, että muutto tapahtuu pian niin en kerkee liikaa suunnittelemaan etukäteen. Joskus aikasemmin höpöttelinkin täällä siitä, että mulla on tapana ylisuunnitella juttuja vaikka kannattaisi odottaa mikä käytännössä toimii parhaiten.

Rauhallista Tapaninpäivää kaikille! Me lähdetään nyt ensimmäiselle pulkkaretkelle, kun pukki oli tuonut Matildalle oman vauvapulkan. Mielellään kuulisin teidän Jouluista?

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
1 406 407 408 409 410 411 412 423